Henkiset aamurutiinini

Minulla on kaksi henkistä aamurutiinia, joita toistan joka aamu. Vain harvoin herään enää huonolla tuulella, mikä silloin, kun en saanut nukkua tai osannut nukkua, saattoi olla tavallista. Jossain vaiheessa kuitenkin onneksi ymmärsin sen, että väsymyksenkään ei tarvitse pilata fiiliksiä tai määrittää olotiloja. Ja nykyäänhän nukun useimmiten hyvin, jos vain osaan olla stressaamatta, murehtimatta ja miettimättä liikaa tulevia.

Joka aamu, kun alan heräillä, kiitän siitä, että tänäkin aamuna sain avata silmäni. Useimmiten kun tunne siitä, että edessä on kokonainen uusi päivä jota en vielä ole saanut kokea, on aivan mahtava. Lainaan usein ajatuksissani ja muutenkin ihailemaani Eeva Kilpeä: Mitä tahansa hyvää voi tapahtua milloin tahansa. 

Kaikki tunteet kuuluvat elämään, mutta aloitan päiväni mieluiten kahdella aamurutiinillani.

Toinen rutiini nimittäin on se, että ajattelen, että mitähän mahtavaa tänään(kin) tapahtuu?! Kun ottaa jo aamusta positiivisen asenteen, että mitä vain voi tulla eteen, päiväkin saattaa tuntua jännittävältä seikkailulta.

Ja tottahan se on, milloin vain voi tapahtua mitä vain, niin hyvässä kuin pahassa. Siksi kannattaa pyrkiä olemaan kiitollinen kaikesta hyvästä, sillä sekin loppuu aikanaan. Hyvä on myös muistaa, ettei se kamalinkaan tunne kestä ikuisesti. Kaikki muuttuu ja menee ohi.

Mahtavaa alkavaa viikkoa! Kun alkaa uskoa ihmeisiin, niitä alkaa tapahtua kuin liukuhihnalta. Ja noita aamurutiineja, niitä saa mielellään lainata!

Jenny

P.s. SYDÄN tuossa alla on tullut jäädäkseen! Saa painaa!

INSTAGRAM

FACEBOOK

Lue myös ja laita hyvä kiertämään:

Tein aikainventaarion – 9 tuntia viikossa Instagramissa

Kiitos, että olet aina noin positiivinen

Ilmaiskoodi Bookbeatiin

Ekaa kertaa verenluovutuksessa – tatuoinnit eivät ole este

Viikon treenit ja ruoat