Hyvä arki

Hulluna Piksuun

Nuorin tyttäreni Piksu on tänään 5 kuukautta ja 1 viikon vanha. Vaikka kyse on kolmannesta lapsestani, en voi olla ihastelematta, miten huimaa ihmislapsen kehitys on. Juuri äskenhän hän syntyi eikä vielä osannut mitään. Nyt hän nukkuu hyvin (joko koko yön tai sitten herää kerran syömään), syö reippaasti (suu on ammollaan heti kun näkee vilauksen ruoasta tai omasta lusikastaan) ja kääntyy vauhdilla selältä vatsalleen. Hymyä koristaa kaksi pientä helmihammasta.

Ahhahha vähänkö toi äiti taas kertoi hyvän jutun!

Taitoja enemmän minua ihastuttaa hänen luonteensa. Piksu on aina yhtä hymyä, nauraa tikahtuakseen, juttelee kovaan ääneen tai sitten vain huokailee vienosti. Hänellä on pilkettä silmäkulmassa, loistava huumorintaju ja kyky laittaa meitä isompia ihan 6-0. Olen ylpeä siitä, että juuri meillä asuu noin mahtava pieni tyyppi, joka ilmiselvästi viihtyy kanssamme.

Ja sitten mä tulen suihkusta ja syön tän mun pyyhkeen.

Kommunikaatiomme taso syvenee päivä päivältä. Yhteys välillämme toimii, vaikka yhteisiä sanoja ei vielä ole. Tuskin maltan odottaa, mitä sitten tapahtuu, kun Piksu alkaa puhua, kävellä ja keskinäinen vuorovaikutuksemme alkaa toimia täysillä.

Ja meitä vain naurattaa.

Kirjoitin tästä joskus facebookissakin, miten erilaista on ollut tulla äidiksi 19- ja 33-vuotiaana. Kun sain esikoiseni, en malttanut nauttia vauvasta lainkaan niin kuin nyt. Vaikka pärjäsin hienosti ja rakastin lastani, koin hänet toisinaan myös rasitteena. Joskus olin vain todella väsynyt siihen, että piti olla läsnä 24/7. Olin haljeta kateudesta, kun kaverini saattoivat tehdä mitä vain ja itse olin täysin kiinni avuttomassa ja pienessä nyytissä. Keskimmäisen syntyessä olin 23-vuotias. Nuori siis vielä silloinkin. En muista noista ajoista kovinkaan paljoa, sillä samaan aikaan kun minulla oli kaksi pientä lasta, tein myös töitä, opiskelin ja keräsin muutaman vuoden univelat! Ei vain ollut aikaa pelkästään ihastella lapsia. Pelkäsin, että jos jämähdän kotiin, jään paitsi jostakin.

Ottaiskohan ne mut näillä reisillä Oopperan balettikouluun?

Nyt sitten taidan ottaa vahinkoa takaisin. Jaksan joka päivä ihastella ja erityisesti olla kiitollinen, että meillä on perheessä tuollainen pieni pallero. Minulla on nykyään lehmän hermot, mikään ei hetkauta. Vaikka olenkin palannut jo töihin, minulla ei ole kiire minnekään. Töitä lukuunottamatta mikään muu ei tunnu erityisen tärkeältä kuin olla kotona Piksun kanssa. Eräs esikoisensa saanut äiti-kaverini totesi olleensa ensimmäiset päivät kuin kuplassa vauvansa kanssa. Oma kuplani tuntuu jatkuvan aina vain.

Piksu on opettanut minulle kykyä hiljentyä ja pysähtyä. Jaksan loputtomiin silitellä hänen pieniä varpaitaan ja ihastella hänen pitkiä ripsiään. Olen hyvää vauhtia mummoutumassa kotiin, mutta onhan minulla työ, jossa voin olla sosiaalinen.

Ja sitten äiti on luvannut mulle hevosen, koiran, kanin ja barbin urheiluauton ja taaperokärryn ja sit mä saan ihan kaiken mitä mä haluan, niih.

Vaikka nautin vauva-ajasta nyt paljon enemmän kuin ennen, en siltikään vaihtaisi pois kokemuksia tulla nuorena äidiksi. Enkä edes oikein enää muista aikaa ennen lapsia. He kun ovat olleet kanssani ”aina”.

Olen todella onnekas, sillä Piksun lisäksi minulla on kaksi upeaa vanhempaa tytärtä, jotka ovat älyttömän fiksuja ja saavat minut nauramaan päivittäin. Ja samalla myös kaksi pätevää hoitajaa pikkusiskolle! Isommat tyttäreni ovat nimittäin aivan yhtä hullaantuneita pieneen siskoonsa. Ja sekin on hyvä, että jos teini pyrkii karttamaan minun halauksiani, niin häneltä löytyy aina aikaa ja rakkautta perheen pienimmälle. Se on tosi makea fiilis huomata.

 

4 thoughts on “Hulluna Piksuun

    1. Noooooo kyllä mä yritän julkisesti kutsua häntä omalla nimellään. Piksu tulee mielellään Laura sua tapaamaan heti, kun olet Suomessa.

  1. Muistan kun tänä kesänä rippikouluun menevä kummipoikani syntyi. Vauva oli mielestäni suorastaan tylsä ja utelin hänen äidiltä eikö hän haluaisi ajan kuluvan nopeampaa. En voinut käsittää mitä iloa on tyypistä, joka ei puhu, jonka silmät eivät ole minkään väriset, joka ei todellisuudessa edes näe sinua, joka vaan on ja syö.

    Nyt kun kuulen lasten kasvutahdista olen kauhuissani. Miten tuokin pieni Piksu, hampaita jo tuossa iässä :D Mä voisin ihan hyvin pitää omani pienenä käärönä 3-vuotiaaksi ja jo pelkästään hiusten kasvussa on varmasti hämmästeltävää esikouluun!

    1. Joo, vauvat on kyllä aluksi vähän tylsää seuraa, kun eihän ne tee muuta kun syö ja nukkuu. Ehkä ne sen takia on niin söpöjä, että niitä voi vain tuijotella. Mutta kauheen nopeasti ne oppivat ja koko ajan tulee jotain uutta. Ihmiset hokee aina, että nauti nyt, lapset on niin vähän aikaa pieniä. Totta, vaikka se onkin kauhee klisee.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *