Hyvä kiertää, todellakin!

Tänään kävi kyllä hassu asia. Se tuntui merkittävältä ja mainiolta siksikin, kun olen lähipäivinä kirjoittanut palvelusten tekemisestä sekä toisten auttamisesta ja miettinyt asiaa paljon. Ja olenhan myös saanut teiltä aivan ihastuttavia vastauksia kirja-arvontaani, kiitos niistä! Käykää ihmeessä lukemassa toistenne kommentteja, niistä tulee todella hyvällä mielelle.

Tänään uhmasimme sadetta ja lähdimme kirein kukkaronnyörein kohti Särkänniemeä. Tässä vaiheessa kesää alkaa freelancer-lomalaisen budjetti olla todella tiukahko. Olin kuitenkin luvannut reissun keskimmäiselle tyttärelle, 11, joten en tahtonut todellakaan tuottaa pettymystä. Satoi vettä. Oli hauskaa silti.

Perille päästyämme törmäsimme kahteen teinityttöön, jotka kysyivät, aiommeko ostaa rannekkeet. Sitten he alkoivat selittää, että heillä on sellaiset kortit, että heidän seurassaan kaksi meistä saa rannekkeen ilmaiseksi. Ja että he mielellään ilahduttaisivat juuri meitä, sillä he olivat jo tovin odottaneet kohtaavansa vielä rannekkeettomat ihmiset.

Ohhoh, aivan mahtava tuuri! Ilahduimme valtavasti ja kiittelimme kovasti ja myös tyttöjen kasvot tuntuivat loistavan iloisina. Hyvä mieli tuli siis sekä heille että meille ja lisäksi myös lipunmyyjää tilanne tuntui ilahduttavan.

Toisen kerran minua jeesattiin, kun yritin pukea vaipanvaihdon jälkeen taaperon sateen nihkeyttämiin pullukkajalkoihin leggingsejä delfinaarion täpötäydessä odotustilassa, seisten. Perheensä kanssa penkillä istunut nainen huomasi haastavahkon tilanteen ja venkoilevan lapseni ja tarjosi paikkansa minulle. Ja kas, saimme trikoot taaperon jalkaan oikein somasti.

Kun laittaa hyvän kiertämään, se palaa bumerangina takaisin. Ei välttämättä juuri sen ihmisen kautta, jota itse on jeesannut, mutta palaa varmasti.

Huomenna on taas uusi päivä, jota emme muuten saa ikinä takaisin. Eiköhän siis nautita tiistaista, satoi tai paistoi.

Huomenna on myös uusi päivä, jolloin voimme ilahduttaa ihmisiä pienillä teoilla.

Ihanaa alkanutta viikkoa!

Juurikin näin! (Kuva:Designismine)