Hyvä elämä

Ilot ja vastoinkäymiset…

…taitavat arjessa olla balanssissa.

Pienet, suuret ovat ilot elämässä. Ihan parasta tänään oli herätä aikaisin aamulla hyvin nukutun yön jälkeen, nukahtaa toviksi uudelleen ja sitten ymmärtää se, että ihan oikeasti minulla on tänään vapaapäivä! Ei aamutunteja, niin kivaa kuin ohjaaminen onkaan, ei myöskään iltapäivätunteja. Työviikko hurahti ihan hurjaa vauhtia, mutta alan selkeästi jo tottua uusvanhaan. Tänään ei olisi haitannut sekään, jos olisi ollut maanantai ja olisin saanut mennä töihin, mutta otetaan nyt tästä hetkestä kaikki irti.

Hiljattain havahduin siihen, että miten hurjasti kärsivällisyyteni on kasvanut ja se vain tuntuu kasvavan entisestään. Viime aikoina en ole provosoitunut kenenkään läheisen joskus aiemmin minua ärsyttäneestä käytöksestä, vielä vähemmän vieraan ihmisen. Kai se kertoo siitä, että itsen kanssa on hyvä olla, kun ei pienistä välitä. Ja erinäisten arjen pikku asioiden hyväksyminen on noussut ihan uudelle tasolle. Vielä kaksi vuotta sitten stressaannuin, kun automme ei silloin mennyt katsastuksesta läpi ja tuli korjaamokeikka. Muistan, että tihrustin itkua ensin katsastuksessa ja sitten korjaamolla, kun kuulin, millaisesta summasta oli kyse. Tällä kertaa katsastuksessa kävi samoin, mutta mitä olisi auttanut vetää siitä herne nenään? Näin on nyt ja sitten taas toisin. Toivon totta kai, ettei korjaukseen kulu omaisuutta, mutta kuten sanottu, vastoinkäymisten määrä lienee vakio ja moneen asiaan on mahdollista suhtautua eri tavalla kuin aiemmin.

Toki tulee hetkiä, jolloin minuakin ärsyttää, mutta monessa arjen epäkohdassa sitä on helppo omaksua sellainen ”No mitäs tämä nyt on” ja ”Mikähän tarkoitus tällä on” -asenne. Jokainen kokemus, hyvä tai huono, tulee, kestää aikansa ja sitten katoaa. Pahimmalla ärsyyntymisen, tuskaantumisen tai stressaantumisen hetkellä olen pyrkinyt vain olemaan tunteen kanssa. Sitä voi vaikka istua alas, tiedostaa tunne, antaa sen jyllätä hetki omassa itsessä ilman, että tekee mitään, on vain. Samalla voi havainnoida sitä, missä kohtaa kehoa tunne tuntuu ja miltä se tuntuu. Kohta huomaa, että tunne alkaa hiipua ja lopulta haihtuu pois. En ehkä voi korostaa tätä tarpeeksi, mutta tämä on ollut ehdottomasti viime vuosien hienoin oivallukseni: Tunteita ei voi tukahduttaa, niitä ei saa pois. Silti tunteen kokeminen ei ole sama asia kuin sen esille tuominen. Itsekin olisin välttynyt monelta sotkulta, mielipahalta ja välttynyt aiheuttamasta harmia myös muille, kun olisin tämän oivaltanut jo aiemmin. Enkä vain vedonnut italialaishenkiseen temperamenttiini ja siihen, että olen vain tällainen, joka kokee kaiken kovin syvästi. Sellainen nimittäin on pelkkää vastuun sysäämistä pois itsestään ja minua naurattaa jopa hieman, koska tuollainen käytös on tosi naivia. Kukaan kun vain ei ole jonkinlainen, jokainen voi tehdä toisin ja olla toisenlainen, jos vain haluaa.

Elämässämme tulee myös vaiheita, jolloin kyse ei ole enää arjen pikku vastoinkäymisistä. Omalla kohdalla jälkeenpäin ajatellen olisin selvinnyt varmasti itse niistä haastavimmista elämänjaksoista paremmin niin, että en olisi vastustanut niitä.  Jos tuolloin olisin ymmärtänyt sen, että elämään kuuluu myös kipu ja kärsimys, ja että nekin voi ainakin jossain määrin hyväksyä, olisin mennyt läpi vain pienestä tehosekoittimesta ison sijaan.

Mutta asiat menevät, kuten tarkoitus on, ja ainakin opin valtavasti. Eli kiitos myös siitä!

Hyvää lauantaita!

Kunpa vain osaisi olla ja möllöttää, kuten tyypit Helsingin Kaapelitehtaalla. Siellä on ensi viikon loppuun asti akvaarionäyttely!
Kunpa vain osaisi olla ja möllöttää, kuten tyypit Helsingin Kaapelitehtaalla. Siellä on ensi viikon loppuun asti akvaarionäyttely!

 

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *