Ja otetaas uusi alku, osa kaksi

Tämän vuoden piti alkaa täydellisesti, mutta kas vain, kaikenlaista pikku ongelmaa alkoi pukata heti juhlan vaihduttua arjeksi. Eilinen päivä oli siis aika syvältä, enkä osannut yllättäen nostaa fiiliksiäni ylöspäin edes omalla ajattelulla. Tämä sairastelu eikä erityisesti urheilemattomuus sovi minulle lainkaan, vaan kumpikin laskee fiiliksiä. Sain sentään kunnon tropit, jotta pöpöt saavat huutia. Työt kasautuivat pakkoloman aikana, joka osaltaan uhkasi nostaa stressitasoa. Teki mieli antaa itselleen lupa sanoa, että mitä järkeä missään on, kun lopputulos on aina sama? Että miksi edes yrittää, kun tää on aina tätä? Että milloin se helppo arki oikein alkaa?

Epäkohtia elämässäni on joitakin, mutta niinkin maallinen asia kuin rahojen riittäminen arjessa voi rassata ihmistä totaalisesti. Tiedättekö tunteen, kun herää kello 4 yöllä miettimään asioita! Sitä ei muuten kannata tehdä, sillä yöllä pienetkin ongelmat muuttuvat jättiläismäisiksi. No kuitenkin, kukkaronnyörit kun ovat olleet jo kuukausia tiukilla ensin taaperon hoitovapaan takia, kirjan teon takia ja muutamista muista seikoista. Vaikka tilanne ei ole aivan yhtä huono kuin vuosi sitten (kiitos siitä) sillä olenhan kuitenkin kirjankin ohella tehnyt kolmea duunia, rahani ovat riittäneet vain nipin napin itseni, kahden teini-ikäisen ja puolikkaan taaperon elättämiseen. Ja tottahan se on, että kun freelancerina tulot tipahtelevat tilille milloin sattuu, niin arki on kovin epävarmaa ja sitä on vain siedettävä. Oikeastaan nämä vaikeudet juontavat myös aikoihin, jolloin jäin yllättäen yksin isompien tyttärieni kanssa vastarempattuun kaupunkikolmioon maksamaan kahden ihmisen törkeän isoa asuntolainaa. Sitä iloa kesti kaksi vuotta. Elämäntilanteen totaalinen muuttuminen tuolloin vuosia sitten onkin ollut elämäni suurimpia oppiläksyjä. Ja kaikesta sen aiheuttamasta mielipahasta ja materialisistista ongelmista huolimatta olen niistä ajoista hyvin, hyvin kiitollinen. Silti joskus sitä aivan tahtoo murskautua kaiken alle, onneksi vain hetkellisesti. Pieni kevennys, ystäväni kanssa nauroimme juuri, että voisin ottaa neljännen työn ja ajaa yöt taksia. Ehheheh.

No eilen sitten taaperoa nukuttaessani makasin sängyllä, katselin kattoon ja mietin, voiko tänään enää tulla asiaa, mikä voisi kruunata tämän pettymyksen ja murehtimisen. No, tottahan toki sellainen on mahdollista. Sitä saa, mitä tilaa, ehheheh. Taaperon nautittua liikaa iltamaitoa kuului pimeydestä ensin mahtava röyhtäys, jonka jälkeen tajusin, että nyt on kiire. Nappasin lapsen syliini, mutta refleksini olivat liian hitaat ja sainkin päälleni mahtavan oksennuskuorrutuksen. Ei siinä mitään, the maitoöverit on tapahtunut aiemminkin, mutta ollessani laatan peittämänä tilanne tuntui jopa tragikoomiselta tuona hetkenä. Pitää olla varovainen sen kanssa, mitä ajattelee. Kaikki on mahdollista!

Eräs kaverini minulle sitten totesi, että pessimistinä en olisi joutunut (eilenkään) pettymään. No asiaa hetken tarkisteltuani tulin siihen tulokseen, että vaikka hetkellisesti elämä lyökin avokämmenellä pitkin nassua, niin pessimistisyyteen en kyllä varmasti taivu. Vaikka joskus huonona hetkenä salaa itsekseni mietinkin, että onko tässä myönteisyydessä, ilossa ja ennen kaikkea parempiin aikoihin uskomisessa mitään järkeä, kun tietyt tilanteet eivät tunnu muuttuvan. Mietin sitäkin, että mitä järkeä tässä kaikessa raatamisessa on, kun siltikin elämme haastavia aikoja. On niissä järkeä. Paljonkin. Pessimisti joutuu pettymään 24/7. Olisi kauheaa ajatella, että aina odottaisi pahinta eikä ikinä uskoisi, että hyvää voi tapahtua. Ei lainkaan minua sellainen. Eijei.

Myönteisellä asenteella ja optimistisuudella varustettu ihminen selviää vaikeuksista aivan varmasti paremmin kuin pessimistinen ihminen. Olen iloinen, että kaikista elämäni vastoinkäymisistä huolimatta minulla on useimmiten rautainen usko parempiin aikoihin ja elämän kantamiseen. Ei auta muu kuin kääriä hihat ylös ja alkaa hommiin, kuten aiemminkin. Vaikka saa ja tuleekin pyytää ja joskus jopa vaatiakin, itse pitää myös tehdä. Ei auta jäädä sohvalle odottamaan, että maailmankaikkeus hoitaa asiat puolestasi.

Että näin. Tahdoin vain tällä postauksella kertoa, että vaikka välillä on vaikeaa, oli kyseessä mikä asia tahansa, ei saa menettää toivoa. Hommat järjestyvät aina jollain tapaa ja tärkeää on luottaa itseensä ja tehdä parhaansa. Ajatelkaapa muuten Lorna Byrneä, joka joutui tuon tuosta viemään vihkisormuksiaan panttilainaamoon. Been there, done that! Lorna on nyt miljonääri ja saa tehdä sitä työtä, mitä hän rakastaa! Tai ajatellaanpas Oprahia, ei hänelläkään ole ollut helppoa.

Näistä materialistisista fiiliksistä uuteen alkuun, uuteen nousuun ja uusiin parempiin tunnelmiin. Iloa päivääsi!

Ja otetaas alusta! Mahtavaa vuotta 2013! (kuva: Pinterest)