Jäänmurtajalla kylässä

Joitain viikkoja sitten yksi lapsuuden unelmistani toteutui. Pääsin käymään jäänmurtajalla, kun julkistettiin Ari Turusen ja Petja Partasen teos Raakaa voimaa – suomalaisen jäänmurtamisen tarina (Atena Kustannus 2011). Oli jo aikakin, että suomalaiselle jäänmurtajaosaamiselle osoitetaan kunniaa.

Astun laivaan. Meri on kiehtonut minua aina.

Tuttu näky Katajanokalla.

Kirjan osuva nimi kuvaa juuri sitä, mistä on kyse. Minuakin on aina viehättänyt jäänmurtajissa niiden massiivisuus ja voima. Ja onhan se jotenkin tunteita herättävää, että nuo kaikkien tietämät, kansallisromanttisilla nimillä varustetut laivat lähtevät apuun silloin, kun hätä on suuri ja koko Itämeri saattaa olla jäässä. Kun ulkomaalainen kysyy, mikä on tyypillistä Suomessa, mieleen tulee helposti sauna, sisu ja jäänmurtajat.

Urhon vieressä talvea odotteleva Sisu oli ensimmäisellä reissullaan talvella 1976.

Kun ajetaan täysillä jäätä päin, ei voi olla kyse mistään nitisevästä pikkupurkista. Urho-laivan, jolla vierailin, kastoi presidentti Urho Kekkonen. Se aloitti liikenteessä 1970-luvun puolivälissä. Laivaa on vuosien varrella huollettu ja korjailtu, mutta Kekkosesta muistuttaa yhä kuva kabinetin eteisaulassa. Urhoa ja sen sisaralusta Sisua pidetään yhä maan parhaina jäänmurtajina laivojen korkeasta iästä huolimatta.

Urhon yliperämies oli huumorimiehiä ja naureskeli, että aina hänen ammattinsa selvitessä ihmisille he esittävät kaksi kysymystä: Milloin menette lakkoon ja mitä teette kesällä. Lakkoa ei kuulema ole edes harkittu ja kesällä laivoja muun muassa huolletaan. Talvella ajossa tärinä on niin kova, ettei silloin pystytä tekemään mitään ylimääräisiä toimenpiteitä. Jäänmurtajalla ollaan töissä 20 päivää kerrallaan, jonka jälkeen on 10 päivän vapaa. Myös naisia kuuluu ammattikuntaan, jopa päällystöön. Olisipa kiinnostavaa tietää, onko joukossa perheellisiä naisia ja jos, niin miten he arjen handlaavat.

Teoksessa minua ilahdutti suuresti sen kuvapainotteisuus. Erityisesti tarinointi arjesta jäänmurtajalla kovana talvena oli kirjan parasta antia. Nyt tiedän esimerkiksi sen, että mitä arktisempi nimi autettavalla aluksella on, sitä kehnommin se kulkee jäissä. Miten paradoksaalista! Ja että laivat eivät vain hinaa, ne myös työntävät pulaan joutuneita. Myös jäänmurtajien historia Suomessa on tuotu teoksessa kiinnostavasti esiin. En myöskään ollut ajatellut, että laivoille tehdään rasituskokeita. Täysillä jäätä päin ja kuinkas sitten kävikään. Silloin tärinä laivalla voi muuten olla niin kova, että kahvikupit lentelevät paikaltaan.

Teksti on sujuvaa luettavaa, paikoin tosin hieman kuivahkoa. Vaikka teoksen kuvat ovat haalittu sieltä täältä, eivätkä näin ollen ole aivan tasalaatuisia, se ei häiritse lainkaan. Enemmänkin kuvissa ilahduttaa se, että osa niistä on otettu tositoimien lomassa ja ovat siis täyttä totta ja toimintaa. Kokonaisuudessaan kirja on tuhti tietopaketti, jota lukee ja selailee mielellään.

Sinulle on postia!