Juhli elämää nyt!

Älä vasta huomenna.

Torstaina saa pukeutua juhlahameeseen ja maanantaina voi hyvinkin juoda aamukahvia isomummon kultareunaisesta perintökupista. Emme me ole täällä sitä varten, että elämää saisi juhlistaa vain lomalla, viikonloppuna tai kun kalenterissa lukee niin. Enkä muuten ole koskaan kuullut kenenkään väittävän, että flunssan tullen en voisi niistää siihen anopilta joululahjaksi saatuun, somassa rasiassa viikattuna lekottelevaan satavuotiaaseen pitsinenäliinaan, koska sitä säästetään…

…niin muka mitä varten?

Tänään kuopukseni lähti erityisen hienona päiväkotiin ja pukeutui valkokultaiseen kimaltavaan hameeseen. Hänen fiilistellessään kaunista asuvalintaansa, hameen ja elämän hienoutta tajusin itsekin sen, että oikeasti, jokaisesta päivästä voi oikeasti tehdä juhlan vaikka sitten noinkin pienellä asialla.

Että kyllä vain, joka aamu kannattaa herätä sillä asenteella kuin olisi oma syntymäpäivä. Että kun silmänsä avaa, niin heti juhlistaa elämää, sitä että saa hengittää ja rakastaa. Eikä miettisi, että plääh, vasta maanantai tai torstai. Kyllä se elämä sitten alkaa kun tulee viikonloppu.

Meidän perheessä on tapana hörpätä aamukahvi kynttilän valossa. Toisina aamuina ehtii hörpätä kahvia yhdessä kolme minuuttia, toisina 20, mutta silti liekki laitetaan loimottamaan. Sillä tapaa päivä alkaa erityisellä tavalla.

Ja koko päivä voi olla täynnä noita pieniä asioita.

Elämää saa juhlia joka päivä! Ei meidän tarvitse täällä puurtaa ja pakertaa, ja nauttia vasta sitten kun. Nauttia voi useampana hetkenä ihan normipäivän aikana.

Sille ei tarvita mitään erityistä syytä, että voi käyttää iltateellä kauneimpia serviettejä. Tiistaina voi poksauttaa auki pullon kuohuvaa, jos siltä tuntuu. Vaahtokylvyn voi ottaa vaikka maanantaina, jos sattuu olemaan kylpyihmisiä. Milloin tahansa voi ostaa Lidlistä kukkia, koska hyvä elämä.

Täydellistä hetkeä jos jää odottamaan, niin sitä saa odottaa loppuelämänsä.

Täydellisin hetki on aina meillä, tässä ja nyt.

Elämää saa juhlistaa joka päivä! Onnea elämästä.

Toisilla on tyyli hallussa jo pienenä!

Toisilla on tyyli hallussa jo pienenä!