Just eikä melkein

Katseeni nauliutui tänään mietelauseeseen:

Jumala ei heitä noppaa. 

Kyseinen viisaus on lähtöisin Albert Einsteinin huulilta. Itse käsitän hänen tarkoittaneen sillä sitä, että sattumia ei ole.

Sairastelu ei sovi minulle. Vaakatasossa maatessani ja aivastellessani minulla oli aivan liikaa aikaa pohtia asioita. Viime päivät vietinkin miettien kaikenlaisia tapahtumia, joiden vuoksi tai ehkä enemmänkin joiden ansiosta olen juuri nyt minä, ihan koko komeudessani.

Asiat menevät niin kuin niiden on tarkoitus, mutta silti minua vaivaa toisinaan pienimuotoinen kärsimättömyys. Olisi hauskaa edes ihan vähän sillä lailla pikkiriikkisen kurkistaa vaikkapa vuoden päästä kevääseen ja nähdä, mikä on meininki. Ovatko toiveeni toteutuneet? Olenko osannut valita oikean tien jokaisessa elämäni risteyksessä? Minulla on pääkopassani roppakaupalla tavoitteita ja haaveita, osa ristiriitaisiakin. Mistä tiedän sittenkään, mitkä niistä ovat niitä oikeita?

Tänään tapasin erään ihastuttavan tuttavani ja kun sitten tuli puheeksi se, miten päädyin aikanaan toimittajaksi, sanoin itsenikin hämmästyttäen, että no, minähän vain aloin kirjoittaa. Olimmekin yhtä mieltä siitä, että juuri alkaminen on se salaisuus: Alkaa vain tehdä, eikä valmistele asioita turhan pitkään ja luo liian monimutkaisia suunnitelmia.

Ehkä pitäisi jälleen vielä enemmän ja rennommalla otteella alkaa vain tehdä, kuten ennenkin. Unohtaa se pikku yksityiskohtien turhantarkka puntarointi.

Sillä:

Jumala ei heitä noppaa. 

Kaikki menee juuri niin kuin pitääkin.

Kivaa perjantaita!

Kuopukseni (ja nopat) vuosi sitten näihin aikoihin.