Hyvä arki

K niin kuin kustannussopimus

Jihuu!! Nyt se on virallista! Olen Tammen kevään 2013 esikoiskirjailija. Kun suuri unelma toteutuu, olo on, noh sanoisin, että melko epätodellinen. Itse asiassa tässä saattaa mennä päiviä ennen kuin edes sisäistän koko asiaa. Kamalinta oli pidätellä asiaa jopa ystäviltäni. Kun nyt sitten pystyin asiasta kertomaan, se tuntui helpottavalta, vaikka harva lopulta yllättyi. Mahtavaa, miten ihmiset elävät mukana, iloitsevat. Sain myös onnittelumeilin eräältä toimeksiantajaltani. Hän kirjoitti, että onpa hienoa, että sinusta tulee kirjailija. Luin lauseen monta kertaa läpi, mutta voin kertoa, ettei minusta tunnu lainkaan kirjailijalta. Ehkä sitten, kun olen kirjoittanut useamman opuksen.

Kuvittelin aina, että ensimmäinen kirjani olisi romaani. Toisin kävi. Tästä tulee teos, jossa on tekstin lisäksi myös paljon katseltavaa. Romaanikässärini on pahasti kesken, eikä se tunnu ajan puutteen tai ehkä oikeammin innon puutteen takia edistyvän lainkaan. Mutta ehkä sekin valmistuu, jonain päivänä.

Romaanin sijaan aloin syksyllä työstää eteenpäin monta vuotta mielessäni ollutta ideaa, sillä minusta vain tuntui siltä, että nyt on aika. Intuitioni olikin sitten vallan oikeassa, jälleen kerran. Nyt todellakin oli aika. Valokuvaaja, jonka kanssa olin aiheesta puhunut jo vuosia sitten, innostui myös uudestaan mukaan ja saimme vielä toisenkin taitavan valokuvaajan sekä oman graafikon tekemään teosta kanssamme. Kiitos kuuluu myös heille upeille ihmisille, jotka ovat omalla panoksellaan kirjassa mukana. Love you, ja toki sillä lailla yli-imelästi artikuloituna, hih.

Unelmat voivat siis hyvinkin toteutua!

Itse olen tullut siihen tulokseen, että useimmiten unelman esteenä olemme me itse. Emme ajattele itsemme pystyvän toteuttamaan asiaa, josta haaveilemme. Tai sitten emme vain jaksa toteuttaa sitä. Silloin kiinnostusta ei taida olla tarpeeksi, eikä unelma ole todellinen unelma. Toki joskus myös ympäristö vastustaa meitä, mutta siitä me voimme olla välittämättä. Voimme valita itsemme vahvistamisen silloin, kun muut epäilevät meitä.

Mikä sitten unelman toteuttamisessa on tärkeää? No itse koin, että seuraavat seikat tukivat minua oman unelmani toteuttamisessa.

1 Usko itseesi ja ideaasi. Jos sinä et usko itseesi, kuka uskoo? Luo mielessäsi vahva mielikuva siitä, että visiosi toteutuu.

2 Aloita lopputuloksesta. Kuvittele, miltä sinusta tuntuu, kun unelma on toteutunut. Missäpäin kehoa tunne on? Millaisia ajatuksia unelman toteutuminen sinussa herättää?

3 Vaali innostusta. Se on tärkeää. Älä lannistu tai luovuta. Toisina päivinä unelman tavoittelu ei tunnu niin mieleiseltä kuin toisina. Jos homma alkaa tuntua taakalta iloisen asian sijaan, pidä taukoa. Se ei karkaa minnekään!

4 Pidä kiinni tunteesta, mutta anna itsellesi ja prosessille aikaa. Ymmärrä se, ettei monikaan asia tapahdu päivässä tai viikossa. Joskus homma vaatii vuosienkin kypsyttelyä, mutta jos todella tahdot saavuttaa jotain, se on sen arvoista.

Vieläkin yritän kuulostella itseäni, ja sitä, miltä minusta tuntuu. Olenkin miettinyt, voiko unelmassa tärkeämpää olla se tekemisen tunne kuin itse lopputulos? Entä mitä sitten tapahtuu, kun deadlinepäivä on koittanut? Iskeeköhän minuun samanlainen kriisi kuin morsiameen, jonka vuosia suunnittelema hääpäivä on ohi?

Täytyy vain olla ja nauttia fiiliksestä. Onhan Eckhart Tollekin kehottanut kiinnittämään huomiota enemmän itse tekemiseen kuin lopputulokseen. Ihan sama, onko kyse tiskaamisesta, työn teosta, juoksemisesta, unelmien tavoittelusta. Sitä paitsi kun keskittyy tekemiseen, on läsnä.

Älä huolehdi tekojesi hedelmistä. Keskity tekemiseen. Hedelmät tulevat aikanaan.

Näin sen täytyy olla.

Jeah! Esikoiskirjailija tässä hei! Kyllä se vaatimatonkin hymy vielä hyytyy, kun tajuan, mikä työmäärä minnuu vielä odottaakaan!

 

 

39 thoughts on “K niin kuin kustannussopimus

  1. Paljon onnea! Toivottavasti saat sen romaaninkin joskus samalle viivalle. :->

    Terveisin kollega, joka aina kuvitteli julkaisevansa ensin romaanin, mutta se esikoinen olikin lopulta tietokirja (nyt takana kolme tietokirjaa, yksi romaani).

  2. Miten mulla on tällainen superhelmiuutinen hujahtanut ohi? IHAN MAHTAVA JUTTU! Iloitsen ihan kympillä puolestasi!! Lämpimät ja tsemppihenkiset onnittelut!

    On ihanaa että ympärillä on ihmisiä jotka toteuttavat unelmiaan, juuri siksi sitä voi itsekin uskoa omiinsa. ;)

    Iloa ja valoa!

    1. Kiitos Pia! Työtä sen kanssa vielä riittääkin, mutta vuoden päästä tähän aikaan se on jo meidän kaikkien hyppysissä :D

  3. Hei mahtijuttu, nyt vasta luin tämän! Tekeminen (erityisesti monen asian) pitää mielen virkeänä. Superonnittelut, hienoa!

    1. Kiitos Mia! Pieni askel ihmiskunnalle, suuri minulle :)
      Ja kyllä vain, tekeminen pitää virkeänä, kuten itsekin hyvin tiedät. Tosin kesällä voi olla sellainenkin olo, että loma on todella ansaittu, hih.

  4. Äärettömän hienoa! Onnea!!!!
    Hurjan viisaita taas puhuit. Omien unelmieni esteenä todellakin on vain yksi asia. Minä! ”En kuitenkan osaa, en kuitenkaan jaksa”
    Mäkin haaveilen kirjasta. Tiedän etten osaisi, mutta suurempi ongelma on se, etten edes yritä. JA SILTI, uskon sen olevan oikea unelma….

    Mutta onnea sulle! Juhlat pystyyn vaan ja leveä hymy kasvoille!

    1. Nyt ennakkoluulot erityisesti itseä kohtaan pois ja ei muuta kuin unelmia toteuttamaan.
      Pitää vakuuttaa itsensä siitä, että kyllä osaa, ehtii ja jaksaa. Ja silti sittenkin tulee päiviä, että tekis mieli heittää hanskat tiskiin ja pyyhkiä kaiken maailman projekteilla persiinsä, mutta nekin päivät ovat hyvästä, uskon näin. Ja sillon kun itsellä on ollut olo, että nyt ei huvita, niin sitten oon puuhannut ihan muuta.

      Kiitos paljon pinkki! Vielä on ihan sikana hommaa jäljellä, mutta teos näkee päivänvalon alkutalvesta :)

    1. Jeah, kiitos!! Tulen varmasti raportoimaan sen etenemisestä. Onneksi tässä on vielä joitain kuukausia aikaa tehdä parasta jälkeä ikinä :)

    1. Kiitos ystävä!
      Heh ja joo, kunnianhimo on jälleen kohdallaan, joten ei tän(kään) projektin kanssa tavoitella yhtään mitään muuta kuin erinomaisen hienoa lopputulosta. Onneksi saan tehdä töitä ammattitaitoisen porukan kanssa, se pitää omankin mielen virkeänä.

  5. Ihanaa onnea onnea onnea!!!

    Mä haluaisin kans olla tuossa pisteessä. Mullakin on yks kässäri vähän jumiutunut, mut ehkä sekin näkee joku päivä päivänvalon.

    1. Kiitos, Elisa!
      Sullakin on kaikki puitteet ja mahikset tällaista tilannetta varten olemassa. Se, että kässäri on jumissa, ei haittaa mitään. Tääkin homma oli jäissä vuosia. Oon huomannut sen, että pakolla ei onnistu, luova tauko voi olla hyvästäkin. Toivotan sulle tsemppiä, kyllä se oikea aika sun kässärin edistämisellekin koittaa, kuten tiedät varmaan itsekin :)

  6. Kiitos muistutuksesta! Oma kirjaprojekti on jäänyt viime aikoina lehtijuttujen jalkoihin ja oli hyvä saada kannustusta sinulta. Onnea sopimuksen vuoksi ja voimia kovaan työhön, jota kirjaprojektit vaativat!

    1. Kiitos!
      Ja Päivi, I feel you, niin siinä helposti käy! Mullakin työt haittaa usein pahasti harrastamista :) Vaikka oon siis täysin tosissani tän(kin) proggiksen suhteen, niin lapsille on saatava ruokaa pöytään. Eli tulee melko kiireinen kesä, mutta ei se haittaa. Tsemppiä myös sun kirjaprojekteihin!

  7. Innostunut pitäisi olla – enemmän, rohkeammin! On kamala huomata, kun oma innostus nuupahtaa. Siksi olenkin päättänyt olla välisttämättä nuupahtajista ja niistä, jotka eivät suo innostuneisuutta itselleen TAI muillekaan!

    Maailman ei tarvitse olla koskaan valmis, mutta ei se voi seisovassakaan vedessä lillua. Virran pitää pysyä liikkeessä!

    Ihanaa ja IHAN ÄRRRRSYTTÄVÄÄ, että sait vietyä jo noin pitkälle tommosen projektin! HIENOOO!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *