Kakkuöverit

Tänään on ollut luksuspäivä pikku elämässäni. Paitsi että sain viettää sen kuopukseni kanssa, hommat menivät nappiin: Löysin pari erinomaista haastateltavaa ja sain vetoapua kollegalta, jota en edes tunne. Kiitos hänelle! Löysin myös kirjastosta loisto-opuksia ja voitin kasvohoidon kahdelle hulppeassa Kämp Spa:ssa. Kaveriksi kasvohoitoon uhrautui tytär, 14. En useimmiten liene parasta seuraa yhtään minnekään, mutta nyt hän vapaaehtoisesti lupautui mukaan. Kas kummaa!

Vielä siitä auttavasta kollegasta. Tiedän, että olen hehkuttanut asiaa blogissani useinkin, mutta törmään nykyään päivittäin auttavaisiin, empaattisiin ja upeisiin tyyppeihin. Itsekin pyrin laittamaan hyvää kiertoon, mutta silti vain en voi lakata ihmettelemästä ja ihailemasta sitä, että jengi viitsii nähdä vaivaa toisten eteen, tuntemattomienkin. Se tekee aina vain yhtä hyvän mielen. Ihan mieletöntä, että uskaltaudutaan pois omalta tontilta etenkin siinä tapauksessa, kun tiedetään, ettei vaivanpalkaksi saa ”muuta” kuin kiitoksen. Kun vilpittömästi tahtoo auttaa toisia ja saada heidät hyvälle mielelle, saa sen jossain muodossa takaisin, siitä olen varma. Saahan siitä loistofiiliksen itsellekin, kun voi auttaa jotakuta ja näkee, miten hyvä mieli siitä toiselle tuleekaan. Parasta!

Illalla meillä syötiin kakkua. Siitä piti huolen ruotsalainen, myös meidän perheemme suosima lastenvaatemerkki Polarn O. Pyret, joka täyttää kunnioitettavat 35 vuotta. Perjantaina kannattaa mennä POP:ille shoppailemaan, sillä raitamalliston asuista saa 35 prosentin alennuksen. POP:in myymälöissä kerätään muuten samana päivänä myös ehjiä ja hyväkuntoisia lastenvaatteita hyväntekeväisyysjärjestöille annettaviksi. Eli jos sinulla on kaapissasi ylimääräisiä lastenvaatteita, nyt pääset niistä helposti eroon ja voit samalla vielä auttaa.

Jaahas, huomaan epäkohdan! Mua odottaa puurolautanen, kun muut saa vetää kakkua.

Mä aion ihan just lätkäistä mun käden tohon kakkuun, jos sitä ei ala herua tähän suuntaan.

No ei sit, ehhehhee. Arvaa kumpi joutuu lähtee lenkille, se joka syö kakkua, vai se, joka vetää iltapuurot.

P.s. Kävimme myös Piksun kanssa Bestsellerin showroomilla tutkailemassa muun muassa Vilan, Selectedin, Onlyn ja Vero Modan tulevaa kautta. Piksu istui muina miehinä lattialla syömässä patonkia, toisten vieraiden laukkuja ja omia kenkiään, jotka olivat pysyneet jälleen jaloissa noin kaksi sekuntia. Kyllä olin tyytyväinen, kun pikku sokeripalani näytti parhaat puolensa räpyttelemällä pitkiä ripsiään ja esittämällä parasta tekonauruaan! Äidin tyttö.