kaksi asiaa, jotka on hyvä muistaa, kun on huono olla

kaksi asiaa, jotka on hyvä muistaa, kun on huono olla

Superkivan ylioppilasjuhlalauantain jälkeen keskimmäiseni lähti opintojen perässä toiseen kaupunkiin. Pakkailimme tavaroita ja teimme hankintoja, välillä itkien, välillä nauraen. Opiskelupaikka tuli aika puskien takaa ja lapsenkin suunnitelmat olivat erilaiset, mutta lopulta keskimmäiseni otti paikan vastaan.

Itseäni yllätti, miten toisen lapsen lähtö maailmalle kolahti niin kovaa, koska onhan esikoiseni muuttanut jo kolme vuotta sitten, myös toiseen kaupunkiin. Ehkä tässä oli sekin, että esikoiseni muutti innoissaan poikaystävänsä luokse, keskimmäiseni taas yksin ei ihan niin innoissaan vieraaseen kaupunkiin. En hetkeäkään epäile, etteikö hän pärjäisi, ja varmasti minäkin totun tähän, mutta silti se, miten kurjalta olo tuntui itsestänikin, yllätti.

Jooga auttaa – ja hengittäminen.

Muistui siis taas mieleen, että varsinkin, kun on huono olla, kannattaa muistaa kaksi asiaa:

Kaikki tunteet menevät ohi, eikä kaikkia omia ajatuksia kannata uskoa.

Näillä keinoin kohti uutta, erilaista viikkoa!

Jenny



Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *