Hyvä elämä

Kerros kerrokselta..

..sitä oppii ymmärtämään itseään paremmin. Täällä on vietetty suurta itsetutkiskelun viikonloppua!

Mutta jestas sentään, mikä väsymys voi tulla, kun viettää neljä päivää käytännössä aamusta iltaan ulkona. Raikas meri-ilmasto ja luonto eläimineen (näiden päivien aikana näin kaikkea aina minkistä koppakuoriaiseen ja lukuisista perhosista hirveen ja myös Suomen pelätyimpään eläimeen, punkkiin!!) tarjosivat kyllä sielulle rutkasti rauhaa ja hienon tsäänssin pysähtymiseen. Paitsi että minulla oli aikaa haukata syvästi happea, oli aikaa myös mietiskellä ja meditoida. Enkä sen kummempia todellakaan ollut pohdiskellut, mitä miettisin, vaan kyllä nämä omat kasvunpaikat, ilontuokiot ja kelanaiheet tulevat kuin tilauksesta silloin, kun oikea hetki on. Yleensä tämä tapahtunee juuri pysähtymisen kautta. Kun ei paahda koko ajan täysillä, alkaa jostain niitä asioita pulpahdella tietoiseen mieleen. Ja faktahan on se, että aina vain erityisesti näitä kasvunpaikkoja riittää ja itsestään löytää myös niitä kehittämisen kohteita, vaikka näitä epäkohdiksi kutsumiani asioita ei mitenkään erityisesti pyrkisi edes saamaan pinnalle.

Erinomaiseksi oman mielen kanssa olemiseksi havaitsin mustikoiden poimimisen. Pari mitallista kertyi kuin huomaamatta, kun kykki pusikoissa ja keskittyi vain monotoniseen tekemiseen ja itsensä kuuntelemiseen. Otin ilon irti kaikista tunteistani ja ajatuksistani, jotka tällä kertaa sain vastaanottaa ja niitähän riitti. Annoin ajatuksen tulla, fiilistelin sen aiheuttamia tuntemuksia, pyrin näkemään homman lävitse ja lopulta päästin siitä irti, annoin sen mennä. Kaikki ajatukseni eivät suinkaan olleet vain positiivisia, mutta koin hyötyväni kaikenlaisista. Esimerkiksi ajattelin muutamia viime aikoina minussa ärsytyksen tunteita nostattaneita ihmisiä ja mietin sitä, mikä on se juttu, joka saa minut kokemaan näitä tunteita heidän seurassaan. Lopulta päädyin siihen tulokseen, että mitä ärsyttävämpi ihminen minun mielestäni onkaan, sitä lämpöisemmin hänestä kannattaa ajatella. Koska loppujen lopuksi en itsekään usko siihen, että minua ärsyttää se joku ihminen, vaan enemmänkin joku tietty asia itsessäni tai omassa elämässäni, jonka pystyn näkemään kirkkaasti tuon toisen ihmisen kautta tai ehkä enemmänkin hänen avullaan. Oikeasti jokaisesta kohtaamastamme ihmisestä kannattaisikin olla kiitollinen, toimi homma hänen kanssaan tai sitten ei. Uskon siihen, että me vedämme puoleemme heitä, joita eniten juuri tällä hetkellä tarvitsemme ja joilla on meille jotain opetettavaa, ehkä juuri eniten itsestämme. Yhä edelleen kun uskon siihenkin, että suuri osa siitä, miten reagoimme ulkoisiin asioihin, tilanteisiin ja toisiin henkilöihin, riippuu siitä, miten reagoimme itseemme. Minullakin on näköjään jotain käsittelemättömiä hommeleita itseni kanssa, jotka sitten tällä tapaa puskevat pintaan. Mutta oikoteitä tässä itsetutkiskelun ja tiedostavamman elämisen maailmassakaan ei ole, jokainen kivi on itse käännettävä, jotta pääsee juuri sinne, missä nyt on. Välillä minusta tuntuu siltä kuin elämä olisi sipuli: sitä kuorii kerros kerrokselta asioita ympäriltään ja ajatuksia mielestään. Ehkä lopulta jäljellä on enää se kaikkein tärkein: todellinen kyky uskoa ja luottaa omaan voimaansa ja siihen, että juuri nyt minulla on jo kaikki.

Mutta kyllä se vain niin on, että jokainen meistä tarvitsee omaa aikaa ja sellaista aikaa, kun ei ole mitään erityistä tekemistä, voi vain olla. Mustikoiden poimimisen ja yleisen seurustelun lisäksi kökin kymmeniä minuutteja laiturinnokassa ilman mitään tekemistä. Ei facebookia, ei kirjaa, ei mitään. Suosittelen!

Iloista keskiviikkoa!

Kun haluat olla itsesi kanssa, mene mustikkaan!
Kun haluat olla itsesi kanssa, mene mustikkaan!

 

 

 

 

2 thoughts on “Kerros kerrokselta..

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *