Kesän ensimmäinen kahlaus

No niin, ensikosketus meriveteen on saatu tältä kesältä.

Tänään meidän piti juhlia 10-vuotispäiviä, mutta päivänsankari sairastui ja jouduimme siirtämään kemuja. Itselläkin on hieman hutera olo, joten saa nähdä, miten käy huomisen juoksukisan, pääsenkö matkaan.

Kävimme kuitenkin 3/5 osaa perheestä nauttimassa raikkaasta kesäsäästä. Hieman tuulista oli, mutta muuten miellyttävää. Parasta asuinpaikassamme on se, että kun kotiovelta kävelee viisi minuuttia, on ihan maalla, vaikka silti lähellä kaupunkia.

Suuntasimme kohti läheistä uimarantaa huviloita ja voikukkamerta ihastellen ja vastaleikattua nurmea haistellen. Näimmepä hevosenkin. En malttaisi odottaa, että helteet saapuvat. Rakastan kesää.

Merivesi oli vielä huisin kylmää. Tovi pitää odotella, että viitsii uimaan.