Kirja karismasta

Pitkästi aikaa lukuvinkki tulossa, ole hyvä. Noin kuukausi sitten kävin Maaretta Tukiaisen Egosta Fantasmagoon – Tie karismaattiseen itseesi -kirjan (Talentum 2013) julkkareissa ja nyt menneenä viikonloppuna sain tilaisuudesta saamani reilu 350 sivuisen tiiliskiven vihdoin päätökseensä. Lukurauhaani on häirinnyt paitsi terhakas liki kolmevuotias, myös oma kummallinen tyylini lukea viittäkin kirjaa saman aikaisesti. Ja kyllä, tapani on myös alleviivata kirjoja ja palata erityisesti alleviivaamiini ja huutomerkeillä koristelemiini kohtiin myöhemmin useita kertoja. Samaa luku- ja merkitsemistaktiikkaa käytin myös tässä Maarettan kirjassa.

Kirjan julkaisutilaisuudessa Talentumin tupa oli täynnä, enkä ihmettele. Maarettan tyyli puhua ja luennoida on lämmin, mutta mukaansatempaava ja häntä kuuntelee mielellään. Näin hänen esiintyvän tuolloin ensimmäistä kertaa ja pakko sanoa, että hän teki itseeni vaikutuksen. Maaretta siis tietää, mistä kirjoittaa, sillä karisma ja valo vain tuntuvat huokuvan hänestä. Hänellä on selkeästi taito ottaa yleisönsä ja koskettaa, tuoden omaa itseään sopivasti tarinointiin mukaan. Tilaisuudesta mieleeni jäi muuten myös Maarettan kertomus siitä, kuinka hän kuusi vuotta sitten oli istunut paikallaan seisoneessa I-junassa kovalla pakkasella ja hänen lähettyvilleen oli istunut ihminen. Yhtäkkiä Maaretta oli tuntenut itsessään, omassa kehossaan kammottavan kivun, tuon vieraan ihmisen kivun. Alitajunnasta olivat Maarettalle nousseet sanat: ei ole mitään hätää, kaikki järjestyy. Juna oli jälleen lähtenyt liikkeelle, ja lopulta kyseinen ihminen oli jäänyt junasta pois. Ilmeisesti Maaretta olisi halunnut kertoa tyypille ”kuulemansa” sanat, mutta oli pysytellyt vaiti. Hän kertoi, että hänelle oli tullut tunne, että henkilö oli menossa tappamaan itsensä. Kylmät väristykset menevät läpi vieläkin, kun mietin tuota tarinaa. Aina meillä ei ole rohkeutta kohdata ventovierasta, mutta useimmat kohtaamiset jättävät meihin ikuiset jäljet ja opettavat meitä jollain tapaa, jotta voimme lopulta kuitenkin auttaa muita.

Ja sitten itse teokseen: Egosta fantasmagoon -kirja kertoo karismasta ja sen vapauttamisesta. Siitä, mitä kaikkea karisma oikein pitää sisällään, ja miten sitä itse kukin meistä voi itsessämme lisätä. Maaretta itse kirjoittaa, että hänen näkemyksensä mukaan karisma syntyy luonnollisena sivutuotteena henkisestä kasvusta. Kun ihminen löytää itsensä, hänen karismansa vapautuu ja pääsee pakottomasti esiin. Hänen ei tarvitse esittää olevansa jotain parempaa, eheämpää, iloisempaa tai menestyneempää. 

Jo heti aluksi aion tunnustaa, että en tehnyt yhtäkään kirjassa olevista, lukuisista tehtävistä. Mietin sitä, mikä oli syy siihen, että en tarttunut kynään ja nopeasti tulin siihen tulokseen, että erilaisilla kursseilla ja muutenkin olen tehnyt niin paljon vastaavanlaisia tehtäviä, että ne eivät ainakaan juuri nyt ole omalla kohdallani tarpeellisia. Mietin sitäkin, olenko tavallaan edes kirjan kohderyhmää, sillä tämän tyyppinen kirjallisuus on minulle melko tuttua. Olenhan lukenut kymmenittäin henkisen kasvun ja elämäntaidon kirjoja, seuraan aktiivisesti Twitterissä ja Facebookissa niin Wayne W. Dyeria, Doreen Virtueta, edesmennyttä Debbie Fordia, Louise L. Hayta, Eckhart Tollea vaikkapa muutamia nimetäkseni. Kirja siis ei tarjonnut omalla kohdallani itselleni mitään uusia mullistavia oivalluksia, mutta sen luettuani pohjimmaisena tunteena oli hyvä fiilis. Vaikka suurin osa asioista oli itselleni varsin tuttuja, silti kirja piti minut otteessaan viimeiseen sivuun asti hitaasta lukutahdistani huolimatta. Tykkäsin myös Maarettan tavasta tuoda muiden ihmisten ajatuksia ja näkökulmia kirjaan niin oman tutkimustyönsä kuin kyseisten ihmisten haastattelujenkin kautta. Tuollainen ilmaisu sopii tämän tyyppiselle kirjalle oivallisesti ja tuo rakenteeseen paitsi vaihtelua, myös joidenkin mielestä ehkä lisää uskottavuutta, kun viisaat sanat eivät ole vain yhden ihmisen suusta.

Mutta yksi kirjassa ollut asia, joka minuun kolahti ylitse muiden, oli toteamus, että olennaista karismassa on se, miltä muista ihmisistä tuntuu, kun he ovat kanssamme. Tämä oli oivallinen pointti ja todellakin myös omasta mielestäni totta, vaikka en ole osannut asiaa noin päin sanoiksi kääntääkään. Niin karisma kuin oikeastaan mikä tahansa muu luonteenpiirre usein nähdään sen henkilön kautta, jolla sitä on eikä tulla ajatelleeksi tarkistella asiaa omien tunteiden ja tuntemusten kautta. Toisessa kohtaa kirjaa jatketaan vielä, että on tyypillistä, että karismassa ajatellaan olevan kyse ensisijaisesti meistä itsestämme. Siis siitä, mitä olemme esiintymistilanteissa tai miten vaikuttavasti toimimme. Tosiasiassa on kuitenkin kyse aivan päinvastaisesta asiasta. Siitä, miltä meidän kanssamme olevista tuntuu, kun he ovat seurassamme. Aivan! Ehkä tässä onkin  juuri se Maarettan omakin salaisuus, jonka toivon tarttuvan kirjan myötä myös itseeni. Kuunnellessani häntä minulle tuli hyvä ja luottavainen fiilis.

Kirjassa karismaa ja sen löytämistä käydään läpi myös kahdeksan ulottuvuuden kautta: intuitio, luottamus, läsnäolo, haavoittuvuus, myötätunto, fokus, voima ja visio. Moni näistä on arvo, joka itsellänikin on noussut viime vuosien aikana uusiin ulottuvuuksiin. Kirjassa todetaan, että yhdessä nuo ulottuvuudet muodostavat ehjän fantasmagon: kokonaisvaltaisen, aidon tavan olla oma itsensä karisman näkökulmasta. 

Onko niin, että karisma on jotain, minkä me ihmiset vain hukkaamme vauvuuden ja vanhuuden välissä ja suoritusten ristipaineessa, koska yritämme niin kovasti olla kaikkea sitä jotain, mitä luulemme muiden meiltä odottavan?

Siihen en tiedä vastausta, mutta todella uskon, että tärkeintä on olla se oma, aito ja rehellinen itsensä, muiden sanoista, haluista ja mielipiteistä välittämättä. Jos se on karismaa, niin hyvä niin. Lämpimästi voin suositella kirjaa kaikille tämän tyyppisestä kirjallisuudesta kiinnostuneille.

Netissä voi myös tehdä karismatestin. En yllättynyt siitä, että oma kehittämisen kohteeni on fokus.