Kirjoitan, siis olen
Vanhemmat tyttäreni joskus muistuttavat minua, että kirjoittihan se J. K. Rowlingkin Harry Potterinsa aluksi Post it -lapuille kahviloissa yöllä, vieläpä ollessaan yksinhuoltaja. Tosin keskimmäiseni juuri epäili, että tarina on voinut hieman paisua kulkiessaan korvasta korvaan.
Mutta kuitenkin yllä oleva kiteyttää tärkeimmän: Jos haaveilee urasta kirjoittamisen parissa, tärkeintä on kirjoittaa, vaikka mitä tapahtuisi, elämäntilanne olisi mikä tahansa.
Itse bloggasin ensimmäisen kerran vuosia sitten, kun aloitin toimittajan urani. Bloggaaminen jäi, kun aloin ”oikeisiin töihin”, sillä toimittajana sain kirjoittaa sydämeni kyllyydestä. Rakastin joka hetkeä. Myös työ toimitussihteerinä muiden tekstejä editoiden on ollut opettavainen koulu. Vaikka kyllästyinkin pelkkään editointiin, ilman tuota ajanjaksoa en olisi tässä. Ediittorina toimiminen on vaikuttanut todella paljon myös oman tekstini tuottamiseen.
Nyt olen kuitenkin erittäin tyytyväinen, että saan vain kirjoittaa ilman toisten tekstien korjailua ja muokkailua. Työasioiden lisäksi tykkään blogata, vaikka tämä tuntuu monesti melkoiselta yksinpuhelulta. Blogissani kirjoitan juuri siitä, mikä itseäni sillä hetkellä huvittaa. Kirjoitan pääasiassa itselleni, mutta sydäntäni lämmittää aina välillä saadut kommentit ja jopa sähköpostiviestit. Ajatella, että joku jaksaa nähdä vaivan meilata minulle siksi, että olen onnistunut kirjoittamaan jotain sellaista, joka on kolahtanut häneen.
Eilen katsahdin pitkästä aikaa erästä läppärini näytöllä lojunutta projektia. Tulee siitä ikinä valmista tai sitten ei, 20 000 merkistä on hyvä lähteä lihottamaan tekstiä. Alku on jo.
Itse olen jo kauan aikaa huomannut sen, että mitä enemmän kirjoitan, sitä paremmin kirjoittaminen sujuu. Siksipä kirjoitankin nykyään joka välissä, kun vain voin. Tärkeää on kirjoittaa joka päivä. Ei minulla ole kirjoitusvapaita päiviä, mutta en sellaisia edes kaipaakaan. Ja silloin kun en kirjoita, luen muiden tekstejä: romaaneja, tietokirjoja, blogeja, aikakauslehtiä, uutisia, mitä tahansa. Niistä oppii.
Kannan mukanani jatkuvasti erilaisia muistivihkoja, mutta ehkä tänään on hyvä päivä pakata Post it -lappuset laukkuuni.
Atso
Olen itsekin miettinyt blogin aloittamista. Mutta hieman epäilyttää, tuleeko siitä alkuinnistuksen jälkeen riippakivi, ylimääräinen vaiva töiden päälle. Onko sinusta, Jenni, koskaan tuntunut siltä?
Palaute on kyllä tärkeää. Myös lehteen kirjoittaessa miettii välissä, että onko toisessa päässä ketään, lukeeko vaivalla värkättyä tekstiä kukaan. Vaikka tietää tilastojen pohjalta lukijoita olevan periaatteessa kymmeniä tuhansa.
Pitäisi siis aktivoitua itsekin palautteen antajana!
Jenny B-H
Kiitos kommentista Atso! Oi, olisipa todella hauskaa päästä lukemaan blogiasi!
Bloggaaminen ei ole tuntunut riipalta, tosin monesti kirjoitan myös työpäivän aikana. Ja jos ei huvita kirjoittaa, sitten pidän parin päivän tauon.
Totta tuo, että lehtijutuistakin tulee harvoin palautetta. Kai se pitäisi ottaa sillä lailla, että jos ei perästä kuulu, kaikki on ok 🙂 Tosin minunkin pitäisi aktivoitua palautteen antajana ja kommentoijana…