Läsnäolon merkitys…

..erityisesti hektisenä jaksona on valtava.

Minulla on ollut ihan hurja alkuviikko. En ole ehtinyt edes sähköposteihini vastata. Nukkumatti on kutsunut klo 21 ja aamulla olen herännyt kuuden aikaan virkeänä. Mutta en valita, freelancer tekee töitä silloin kun niitä on ja sillä selvä. Ja sitä paitsi ehdinhän levätä kesällä paljonkin. Nyt hurjimmat kaksi päivää ovat ohi ja tätä härdelliä kestää enää kaksi viikkoa, sitten taas ei ole tietoa hommista. Tähän sopeudun ja asiat hyväksyn ja sen mukaan toimin. Nyt on näin.

Silti en stressannut yhtään tästä viikosta, jonka pahimmat päivät olivat selkeästi maanantai ja keskiviikko. Minuuttiaikataulun kanssa sompaillessani en kertaakaan antanut egoni ajatella, että en ehtisi jonnekin. Päässäni hoin ehdin ajoissa -mantraa ja niin kävikin. Virtaakin riitti, vaikka kolmen päivän aikana tuli ohjattua 10 tuntia. Tein myös kolme haastattelua ja sovin uusista työkeikoista ja kirjoitin juttuja puhtaaksi. En missään vaiheessa antanut itseni joutua paniikkiin enkä hermoillut mitään etukäteen. Menin hetken kerrallaan, mikä osoittautui parhaaksi ratkaisuksi. Keskityin kullakin hetkellä tekemääni asiaan ihan täysillä, oli se sitten intervalli-stepin ohjausta tai haastattelemista. Matkatessani ristiin rastiin en edes kuunnellut musiikkia, vaan keskityin omiin ajatuksiini. Flow, minkä saavutin näiden kiireellisten päivien aikana, oli ihan mieletön!

Eilen pääsin haastattelemaan ihmistä, joka hiljattain on selvinnyt syövästä. Henkilö kertoi asioista suoraan, ja ihailin sitä, miten sairastumisen hyväksyminen suorastaan loisti hänestä. Kun sitten tuli puheeksi sen vahvuuden alkuperä,  jonka avulla hän oli syöpää käsitellyt, kävi ilmi, että taustalla oli syövän lisäksi paljon muutakin. Hänen elämänsä isoksi opettajaksi ilmeni Aasian tsunamista selviytyminen kolmen lapsen kanssa kymmenen vuotta sitten. Minulla menee vieläkin kylmät väreet, kun mietin, mitä hän sanoi: Kiire on loppunut.

Vaikka kyseinen haastateltava tekee työtä, jossa on kiire, hän vain totesi, että tekee parhaansa, eikä turhaan enää stressaa siitä, mikä jää tekemättä. Jos tänään en ehdi, teen huomenna. Kun oma elämä on kahdesti katketa, ei turhilla pikku asioilla, kuten kiireellä ole enää merkitystä. Merkitystä on vain tällä hetkellä, ainoalla hetkellä, joka meillä on. Ymmärsin täysin, mitä hän tarkoitti. Ja minut laitettiin kohtaamaan hänet juuri oikeaan aikaan, saamaan vahvistusta omille ajatuksilleni.

Hänen tapaamisensa nimittäin pisti kyllä miettimään omaakin suhtautumista elämään, kiireeseen ja kaikkeen. Kohtaaminen sai taivaan loistamaan sinisemmin ja auringon paistamaan kirkkaammin. Se sai loppupäiväksi huulilleni hymyn. Se antoi virtaa. Viime vuosina itselläni tosin se kiireen tuntu ja ainakin ennen kaikkea siitä stressaminen on jäänyt aika vähälle. Olen tiedostanut sen, että turha valittaa, kun itse kerran nämä asiat kalenteriini kirjoitan. Teen työtä, joka vyöryy päälle välillä isommin, välillä taas ei tapahdu mitään. Kaikki nämä ovat omia valintojani. En silti arvosta kiirettä, vaan teen mielelläni kaikkeni, jotta en kokisi sitä. Uskon, että kiireen tuntu onkin ennen kaikkea omissa ajatuksissa. Jos todella elää hetken kerrallaan, kiireen tuntua on vähemmän kuin silloin, kun mielessä ehtii kelata kaikki tulevat tapahtumat ja vielä hermoilla siitä, miten voimat tai aika riittävät.

Uskon siis, kuten eräässä jutussa joskus kirjoitinkin, että kiirettä ei ole olemassa ennen kuin meistä tuntuu siltä, että meillä on kiire. Kiire myös merkitsee jokaiselle erilaisia asioita. Toisella arjen paketti on täysin hallinnassa hektisyydestä huolimatta ja kiireen tuntu jopa motivoi. Toisen kiire tekee rauhattomaksi. Keskittyminen tekeillä olevaan asiaan on olematonta, koska henkisesti ollaan jo seuraavassa tekemisessä ellei sitä seuraavassa. Tärkeintä on fiilistellä, miltä kiire itsestä tuntuu. Kun muuttaa omaa ajatusta kiireestä, myös tunne siitä muuttuu ja sitä kautta myös kokemus. Kun ymmärtää, millaisena kiire pyörii omassa päässä, siihen voi vaikuttaa eikä se myöskään tunnu enää hallitsemattomalta.

Haastateltavani sanoi, että vaikka kuulostaa kliseiseltä, niin elämän isoimmat oppiläksyt ovat laittaneet arvot uusiksi. Tähän voin yhtyä täysin, vaikka omat oppiläksyni hänen oppiläksyistään poikkeavatkin, ja sinun oppiläksysi taas ovat erilaisia kuin omani. Kun ihminen on ollut kerran tai pari rähmällään, sen jälkeen silmät avautuvat paljon vaivattomammin. Kun valo syttyy, sitä on mahdotonta sammuttaa! Sitä osaa arvostaa niitä pieniä suuria asioita kuin ne olisivat ihmeitä, ja niinhän ne ovatkin.

Näin minä hillitsen omaa kiireen tuntuani.

1 Näen, mitä minulla on. Poimin viisi kaunista ja minulle mieleistä asiaa juuri tästä hetkestä ja nautin niistä.

2 Opettelen olemaan läsnä. Varaan joka päivä aikaa vain olemiselle. Vietän vartin niin, että en tee mitään. Aluksi viisitoista minuuttia tuntuu ikuisuudelta, mutta pikkuhiljaa se alkaa sujua.

3 Keskityn hengitykseeni. Omaan hengitykseen huomion kiinnittäminen auttaa akuuttiin kiireen tunteeseen. Tutkitusti jo 10 minuuttia syvää palleahengittelyä päivässä kohentaa fiiliksiä. Vedän syvään henkeä ja lasken samalla neljään, puhallan ulos myös samalla neljään laskien.

4 Laitan arvot kohdilleen. Listaan viisi itselleni tärkeintä arvoa. Sen jälkeen mietin, miten hyvin ne toteutuvat elämässäni juuri nyt.

5 Huolehdin itsestäni. Palaa perusasioiden äärelle: liikun riittävästi (hihih), lepään runsaasti ja syön terveellisesti. Menen nukkumaan klo 21.

6 Keskityn haluamaani. Kiirettä jatkuvasti ajattelemalla tunne kiireestä lisääntyy. Ajattelen siis sitä, mitä haluan, en sitä, mitä en elämääni kaipaa.

Joskus sitä on kiitollinen ”pelkästään” siitä, että saa aamulla avata silmät ja huomaa hengittävänsä. Tänään on sellainen päivä. Iloista torstaita!

Ei ole kiirettä. On vain tämä hetki.