Liikunta on parasta…
…pääkopan nollausta silloin, kun harmittaa. Kuulkaas, jumppasaliin saattaa mennä ihan eri ihminen kuin sieltä tulee ulos, on se jännä!
Alkukuun liikkumiset tosin ovat jääneet harmittavan vähiin niin normiarjesta kuin sitten erilaisista juhlallisuuksista johtuen. Tällä viikolla pyrin korjaamaan tilannetta ja hikoilemaan vähintään joka toinen päivä. Se vie näköjään aina sen oman aikansa, että pääsee takaisin lomanjälkeiseen päiväkoti-työ-koulurytmiin ja saa arjen rullaamaan ja vielä treenit mahdutettua päivän ohjelmaan. Ja eikö muuten meillä sitten sairastuttu heti viime viikolla. Se on sekoittanut omalta osaltaan omia työaikataulujani ja niin ne jäivät treenaamisetkin sitten hetkellisesti väliin. Jos jotain hyvää, niin mietin juuri, että jouluisen poskiontelotulehduksen jälkeen en ole kertaakaan ollut itse kipeänä, kop kop kop! Se on lähes ennenkuulumatonta, en tiedä, olisiko sitten säännöllisillä energiahoidoilla osuutta tähän asiaan.
Eilen kuitenkin ohjailin sisäpyöräilyä helteisestä alkuillasta huolimatta kohtuullisen isolle porukalle, mutta vielä tunneille mahtuu hienosti. Syyskuussa pyörähtää sitten Unisportin syyslukkari käyntiin ja itse vedän tunteja Kumpulassa, Meilahdessa ja Viikissä. Tänään olen itse menossa pitkästä aikaa jumppakoulutukseen ja huomenna aion juoksemaan ja testaamaan, miten polvi kestää juoksemisen. Hankin loppukesästä myös 10 kerran joogakortin Moolaan, enkä ole vielä edes ehtinyt sitä lunastaa. Loppuviikosta voisikin olla joogan paikka ja perjantai ja lauantai kuluukin sitten liikunnallisesti Fit250-elämänmuutosprojektin parissa, joka alkaa jälleen työllistää minua säännöllisesti seuraavien yhdeksän kuukauden aikana. Mahtavuutta päästä taas seuraamaan läheltä neljän eri-ikäisen naisen matkaa omalla polullaan.
Jotenkin on ollut hieman haastavat tunnelmat tässä viimeisen parin päivän ajan, ja eilinen totaalihikoilu spinningpyörän päällä teki kyllä hyvää mielialallekin. Toisaalta en ole jaksanut huolestua vaikka hieman siitä myönteisyyden ja hyvän mielen virrasta olen poikennutkin. Tai lähinnä tuntuu siltä, että olen soutanut, mutta airot ovat jumissa pohjassa. Olen kuullut nimittäin usealta taholta samaa uutista, että energiat ovat olleet vähissä ja ärsyyntymisen tunteet ovat puskeneet pintaan, melkeinpä ilman mitään näkyvää syytä. Silloin vain kannattaa olla tarkkana siitä, että mielipahaa tai ketutusta ei pura väärään ihmiseen, mielellään kai ei ihmiseen lainkaan. Liikkuminen onkin parasta lääkettä myös niihin negatiivisiin tunteisiin ja mitä kovemmin vetää, sitä varmemmin ylimääräiset sauhut saa purettua treenisalille. Vastoinkäymisiä on, isoja ja pieniä, ja kun emme aina voi valita olosuhteita, voimme valita kuitenkin sen, miten niitä kohtaan toimimme. Aina se ei tosin onnistu ensimmäisellä kerralla, mutta jos toisella sitten… Mahdollisuudet sekä mielestämme hyvään että huonoon ovat koko ajan läsnä, mutta itse voimme tunnetilamme ainakin pyrkiä valitsemaan.
Tätä olen hokenut itselleni koko aamupäivän: myönteisiä tunteita vaalimalla pysyn lähempänä sitä, mitä haluankin olla.
Ei muuta kuin hyvää mieltä ja treeni-iloa sinullekin!
P.s. Minun tekisi jollain tapaa mieli uudistaa blogiani, mutta saa nähdä!
No eka mä olin ihan sillee etten mä sittenkää lähe lenkille tänää mut sit mä näin tän kuvan ja päätin, et kyl mä lähdenki sit joo kuitenki!! Heh! Tuohon on vielä matkaa, mutta sitä kohti ollaan menossa. (Kuva: Nike)
Tuula
Kyllä niin allekirjoitan tämän 🙂 Väsymyksestä huolimatta pyöräilin tänään töihin (30 min, eli just passeli matka) ja kyllä kannatti. Endorfiinit saivat ajatukset niin paljon virkeämmiksi.
Edellisestä postauksesta taas tuli mieleen muinainen harrastukseni savate (ranskalainen potkunyrkkeily). Kun aloitin ja menin ensimmäisiä kertoja treeneihin, muistan nauraneeni ääneen! Se tapa liikkua (ilman/säkin potkiminen ja hakkaaminen ja nyrkkeilylle tyypilliset kehon liikeradat ja kaikki) oli minulle riemastuttava ja ihan uusi kokemus. Haltioissani ajattelin, että wau, tälläkin tavalla voi käyttää kehoaan. Täydellistä vastapainoa sille, miten tyttöjä keskimäärin opetetaan pienestä pitäen liikkumaan – sievästi, notkeasti, keveästi jne… Nyrkkeillessä saa roiskia menemään täysillä, ähkiä, hikoilla ja käyttää itsessään olevaa maskuliinista puolta. Hyvä laji 🙂
Jenny B-H
Eikö Tuula muuten ole ihmeellistä, että vaikka kuinka väsyttää, niin treenin jälkeen on virtaa täynnä! Työmatkapyöräily on varmasti mahtava homma, avaa silmät ja herättää tai riippuu tietenkin kellonajasta, milloin töihin on menossa 🙂
Mä innostuin kovasti tuosta säkin paukuttamisesta! Kun selviän tästä syksystä, saatan osallistua tammikuussa alkeiskurssille. Katsellaan 😉
Iloista päivää sulle!
Jenny
Varmasti totta, sitä en epäile hetkeäkään! Vielä kun saisi itsestään irti liikkumisen luonnostaan, niin olisi asiat hyvällä mallilla. Toistaiseksi vielä vellon tekosyissä, jotka pitävät minut pois lenkkipoluilta ja tangon varresta. 😉
Jenny B-H
Hei kaima! Kiitos kommentistasi. Ymmärrän sinua täysin, olihan itselläni nyt kuopuksen jälkeen yhtä taistelua tämä liikkeelle lähteminen, vaikka olen urheillut läpi elämäni. Liikuin kyllä, mutta lähinnä pakolla ja urheileminen oli yhtä soutamista ja huopaamista. Vasta viimeisen vajaan vuoden liikunta on tuntunut jälleen tosi hyvältä ja lähteminen ei ole ollut niin vaikeaa kuin se oli aikaisemmin.
Aluksi itseään joutuu ehkä hieman pakottamaan, mutta kun liikunnan nostattamiin hyviin fiiliksiin alkaa jäädä koukkuun, niin urheilusta tulee koko ajan helpompaa. Itseään kannattaa toki kuunnella ja olla armollinen ja aloittaa maltilla. Liikunnan saaminen rutiiniksi voi viedä kuukausia, joten kannattaa myös hyväksyä se, että takapakkejakin tulee. Tsemppiä sulle tuleviin treeneihin!
Jenny
Kiitos kaima! 🙂
Sanasi kyllä sekä kannustivat, että antoivat minulle luvan antaa itselleni armoa. Kyllä täältä (sohvalta) vielä noustaan!
Anne
Työmatkapyöräilyä suosittelen lämpimästi, jos se yhtään on mahdollista. 6.30 aamulla herää kummasti ja paluumatkalla saa nollattua päivän hyvin. Etenkin, jos on jotain stressaavaa takana, niin johan helpottaa, kun polkee täysillä kotiin. Ja kotiin päästyä onkin sitten jo ihan leppoisa olo. Toistaiseksi poljen puolet vuodesta ja lähes joka paikkaan. Talvipyöräilyyn vielä jokin kynnys, mutta sekin haaveissa.
Mulle ois kans joku voinu kertoo jo aikoja sitten, kuinka ihanaa, mahtavaa, rentouttavaa ja energiaa antavaa mm. kuntonyrkkeily ja combat on. Mikä fiilis siitä paukuttamisesta tulee! Siitä innostuneena aikomus viedä oma 11v. poika perhesavate -kurssille mamman kanssa. Saas nähdä, millasta siitä tulee. Odotukset ovat kovat.
Ja vielä Jenny, harmi kun et ole meidän salilla vetämässä tunteja!
Jenny B-H
Ihan varmasti nouset! Alussa se vaatii hieman enemmän työtä, mutta kun on sitkeä ja itseään armollisesti hieman patistelee, niin kyllä se siitä! Iloa viikkoosi!
Jenny B-H
Kiitos Anne kommentistasi!
Olen joskus harrastanut työmatkapyöräilyä tosin vaihteettomalla jopollani, mutta voin kyllä yhtyä juuri noihin sanoihisi! Nyt on Jopo ollut rikki ja se lastenistuimen hankkiminen on ollut suunnitelmissa… ehkä ensi keväänä!
Mahtava tuo teidän tuleva äiti-poika-harrastus, kuulostaa tosi hauskalta! Mulla on jäänyt combatitkin ihan täysin, mutta ehkä sekin ohjelmaan jossain vaiheessa. Säkin paukuttaminen oli kyllä todella rentouttavaa ja miten voi kaksi minuuttia tuntua loputtomalta ajalta kun vetää täysillä, ooohhhoh.
Mielelläni ohjaisin muuallakin kuin Unisportilla, mutta kun tuo aika on rajallista 🙂
Iloa päivääsi!