Lisää kilometrejä!

Arvatkaas mitä! Olen todella niin matkalla juoksijaksi. Aloitin juoksutreenit huhtikuussa kuukausien tauon jälkeen vitosen pyrähdyksillä, silloin kun vielä oli lunta ja jäätä maassa. Pari päivää sitten, perjantai-illan ratoksi kävin vetämässä 13.5 kilometrin lenkin ja eilen matkaa kertyi jo itselleni huikeat 16 kilometriä hieman vajaassa puolessatoista tunnissa. Fiilis on hyvä eivätkä rasitusvammat ole vaivanneet, pari viimeistä päivää on tosin ollut kohtuullisen hikinen meininki ja kotiin päästyäni vesi on maistunut. Mutta juoksufiilis alkaa olla kohdillaan ja nälkä kasvaa syödessä: koko ajan tekee mieli pidentää lenkuroita, koko ajan tekee mieli saavuttaa enemmän. Pääasia kuitenkin on, että juoksemaan lähteminen tuntuu hyvältä eikä lainkaan pakolta. Nykyään juoksen, koska tahdon juosta. Viimeksi minusta on tuntunut tältä neljä vuotta sitten. Koko ajan tiesin ja luotin, että palo ja intohimo juoksemiseen palaa, ja näin tässä kävikin, kun olin itselleni armollinen ja annoin itselleni aikaa. Jos olisin toiminut pakosta, en olisi onnistunut vieläkään. Kuulostelin omaa kehoani ja sen fiiliksiä. Aloitin kevyesti, mutta lisäsin matkaa nousujohteisesti. Juoksu vain on niin oma juttuni, vaikka kuuntelen musaa samalla, juostessa pystyn käsittelemään ja jäsentelemään kaikenlaisia arjen asioitani. Ja onhan se hikoilu ja hengästyminen vain jotain ainakin omaa onnellisuustasoani lisäävää.

Tästä päästäänkin toiseen teemaan, nimittäin pakolla tekemiseen. Sehän ei ole ollenkaan hyvä juttu, jos johonkin toimintaan liittyy tunne siitä, että teen sen vain, koska niin kuuluu tehdä. Toki on asioita, joita ei voi väistellä, pyykit on pestävä, elanto on tienattava, ruokaa on syötävä ja niin pois päin, mutta aina löytyy vaihtoehtoja, eikä elämä saa olla yhtä pakkoa. Lisäksi mielestäni on aivan turha purnata vaikka siivouksesta tai muista velvollisuuksista, ne on asioita, jotka on tehtävä anyways, ja niistä valittaminen ja napiseminen tuskin edes auttavat itseä hyvään lopputulokseen. Kun tekemiseen, oli se sitten mitä tahansa, suhtautuu positiivisesti, sen tekeminenkin sujuu paljon paremmin, nopeammin ja vaivattomammin.

Piipahdin tänään Hidasta elämää -saitilla kirjoittamassa pätkän Onnen äärellä -blogiini. Palaan pian tännekin kirjoittelemaan taas aktiivisemmin. Nyt on kesä ja lenkkipolut vieneet tämän tytön mennessään. Enkä ole viitsinyt itseäni pakottaa kirjoittamaan blogia, vaan teen sitäkin sitten mieluummin, kun sydän on todella mukana.

Ihania hellepäiviä teille jokaiselle!

Jotakuinkin näillä on menty! (Kuva: Pinterest)