Mikä on olennaista?
Tänään kävellessäni puolen tunnin lenkin vapaaehtoisesti vesisateessa nautin joka askeleesta ja mietin, miten hyvin asiat ovat, vaikka ne ovatkin kaukana täydellisestä. Eikä vain pelkästään itselläni, vaan useimmilla meistä. Moni meistä pystyy kävelemään, juoksemaan, hengittämään, puhumaan, kirjoittamaan, urheilemaan. On katto pään päällä, auto pihamaalla, bussilippu taskussa, työpaikka, ystäviä eikä ruokakauppaankaan kävele montaa minuuttia. Nappia painamalla päälle saa tietokoneen, kahvinkeittimen, valot ja telkkarin. Hanasta tulee raikasta ja puhdasta vettä. Lippua vilauttamalla pääsee sinne, minne haluaakin ja lähes jokaisella meistä on joku, jolta saa apua ja tukea, kun todellinen hätä iskee.
Kaveri mainitsi Facebookissa kaveristaan, jonka talo ja omaisuus olivat palaneet poroksi, mutta ystävä oli ihan ookoo asian kanssa. Kului pari päivää ja samainen kaveri postasi, kuinka hänen toinen ystävänsä oli menettänyt onnettomuudessa molemmat jalkansa, ollut viikkoja sairaalahoidossa, mutta kertoi siitä huolimatta voivansa loistavasti. Entäs sitten oma kaverini, joka sairastui vakavasti, mutta jaksoi hienosti raskaat hoidot läpi kohti tervehtymistä, vaikka kotona odotti kolme pientä eikä varmasti arjessa ole hetken rauhaa. Jäin näitä elämäntarinoita miettimään ja tänään törmäsin lyhytdokumenttiin neliraajahalvaantuneesta freestyle-laskijasta, joka taisteli itsensä koomasta takaisin jaloilleen. En voi muuta sanoa kuin että kaikki mainitut ovat superihmisiä, ohhoh ja wau.
Ennen kaikkea nämä tyypit saavat minut entistä vakuuttuneemmaksi siitä, että kun ihminen todella kohtaa valtavia haasteita, hän löytää itsestään uskomattomia voimavaroja. Kun maailmassa menee moni asia uusiksi, ei ole tarvetta takertua pikku asioihin. Ja vaikka sitten olisi kuinka säästävalittaja tai pienestä mielensäpahoittaja, niin kun voimaa tarvitaan, uskon, että sitä useimmat meistä itsestään löytävät. Onkin aika jännä, miten annamme usein pikku asioiden vetää mielemme matalaksi. Ihan kuin olisi lupa olla huonolla tuulella siksi, että sataa, on marraskuu, posti tuli myöhässä tai junat lakkoilevat. Mutta sitten jos sairastumme, menetämme ihmisiä, työpaikkoja tai kotimme, meistä löytyy taistelutahtoa vaikka muille jakaa.
Toki me suhtaudumme asioihin eri tavoin, emmekä tuolla kulkiessamme voi mitenkään tietää toistemme murheita, elämänkohtaloita tai selkäreppuja. En siis minäkään vähättele ketään. Mutta uskon, että erityisesti siksi onkin tärkeää olla aina ystävällinen, kun vain suinkin kykenee, ihan kaikille. Ja he, jotka ovat meille inhottavia, tylyjä tai ikäviä, he luultavasti kaipaavat kaikista eniten ystävällisyyttämme ja luultavasti myös ystävää, jolle avautua.
Päivittäin on hyvä muistaa se, mikä on olennaista. Onko se se, että sataa vettä vai onko se sittenkin se, että hengittää ja saa olla osa tätä kaikkea? Toki ärsyyntyminen ja valittaminenkin ovat inhimillisiä asioita, mutta jos nyt katsomme ympärillemme, ja kaikki on ihan hyvin, niin viettäkäämme edes tämä päivä sillä tapaa, että emme anna ulkoisten asioiden häiritä sisäistä rauhaamme. Ei edes niiden pienten ja mitättömien!
Iloista tiistaita!
Kaikki hyvin! (Kuva: Pinterest)
P.s. Kirjapalkinnon voitti nimimerkki Jenny kommentillaan Joseph Murphy: Alitajuntasi voima. Kirja avasi minulle aivan uuden maailmankatsomuksen, jota en vaihtaisi enää mistään hinnasta pois. Kirja innoitti minua muuttamaan elämäni suunnan ja voi miten se onkaan muuttunut.
Tyynis
Todellakin, jokaikisestä askeleesta, jonka itse ottaa, pitää olla onnellinen.
Jenny
I-HA-NAA!! Kiitos! 🙂
Tuula
Hyvä kirjoitus ja hyvä pointti.
Tavallaan ihailtavaa, että jotkut pystyvät ottamaan elämän isotkin vastoinkäymiset tuolla tavalla. Tosin jäin miettimään, että jos todella isoista vastoinkäymisistä näyttää selviytyvän ilman näkyviä/tuntuvia kriisejä, niin onko vielä menossa se vaihe, että on jonkinlainen defenssi tai henkinen suojamekanismi pitämässä lippua korkealla. Itse olen pariin kertaan kokenut, että heti ison vastoinkäymisen jälkeen on tuntunut, että ”Eihän tässä hätäpäivää, hyvin menee!”, mutta vasta jälkeenpäin on tullut romahdus/uuvahdus. Hyvä tietenkin jokaiselle, joka säästyy sen kummemmilta kriiseilyiltä! Ei ne vastoinkäymiset ketään sinänsä kirkasta – olen huomannut 🙂
Ja ihan totta – joka askeleesta ja terveestä päivästä kannattaa olla kiitollinen ja iloinen 🙂 Säästä valittaessa voi myös muistaa, että jos se on ainoa marmatuksen aihe, niin asiat todellakin ovat hyvin 😀
sari
Heippa!Ulkonahan on nyt just perusharmaa tihkupäivä,jolloin hämärä ja pimeä ovat vierekkäin ja siinä se vuorokausi onkin.Mutta tässä blogissa paistaa aina toivon,ilon ja viisauden aurinko ja ilon hippuja ja pohdittavaa päiväksi riittää.Minä katselin aamulla sen ”Fightback”-dokkarin yövuorosta tultuani.Ja jos tahtoa,lujuutta,voimaa,uskoa,positiivisuutta haetaan,sitä tuntuu löytyvän tästä nuoresta miehestä ja hänen lähipiiristään.Eli kun elämä aina välillä mättää,eikun syvä hengitys ja fightback.Namaste!
Bea
Kiitos viisaista sanoistasi! Energiatasoni on pari päivää ollut normaalia alhaisempi ja huomasin tänään valittavani säästä sekä pimeydestä. Teen sitä todella harvoin, koska pidän syksystäkin.
Tästä voikin päätellä, että asiat ovat erinomaisesti, kun sää on ainoa valituksen aihe 🙂
Jäin kirjoituksesi luettuani pohtimaan uskoani siihen, että ihmiselle annetaan sen kokoinen taakka kuin hän jaksaa kantaa. Joskus nämä omat voimavaransa huomaa vasta sitten, kun on selvinnyt jostain todella vaikeasta tilanteesta. En ole harras uskovainen ;), tämä on enemmänkin uskoa kohtaloon ja siihen, että kaikella on merkityksensä.
Jenny/Vastaisku ankeudelle
Sinä sen sanoit! Sekään ei ole kaikille itsestäänselvyys. Kiitos kommentistasi, Tyynis.
Jenny/Vastaisku ankeudelle
Ole hyvä, Jenny! Toivottavasti kirjoista on sinulle paljon iloa 🙂
Jenny/Vastaisku ankeudelle
Kiitos Tuula kommentistasi. Niinhän se varmaankin on, että isoista haasteista selviäminen tapahtuu aalloissa, on hyvää, on huonoa, on hyväksymistä, asian kieltämistä, vihaakin. Ja onhan sitä tutkittukin, että usein ihminen käyttäytyy tietyllä tapaa kaavamaisesti ennen kuin todella on sinut asian kanssa. Minua vain ihastutti ja sai kylmille väreille näiden ihmisten myönteinen asenne. Voin kuvitella, että vielä tulee huonoja päiviä, mutta jos edes välillä pystyy asiat hyväksymään noin hyvin, on se aika ihailtavaa.
En voi tietenkään puhua muista kuin hänestä, jonka henkilökohtaisesti tunnen, mutta vaikka juuri tällä omalla kaverilla on ymmärrettävästi ollut myös huonoja hetkiä ja päiviä, hän todella on ollut lähes kaiken aikaa erittäin positiivinen ja itsekin todennut sen auttavan jaksamaan vaikeat ajat paremmin.
Tänä syksynä olen muuten huomannut rakastavani syksyä, ennen tuppasin ainakin paikoin valittelemaan sateesta. Ehkä asiani ovat pitkästä aikaa niin kivasti, että edes pikku sadeilma ei saa mieltä apeaksi 🙂
Iloista viikkoa!
Jenny/Vastaisku ankeudelle
Kiitos Sari! Menipä ihan kylmät väristykset tätä lukiessani.
Ja tämä nuori mies oli todella upea esimerkki. Ei varmasti ole ollut missään määrin helppoa viime vuodet, mutta sisua häneltä ei todellakaan puutu. Hieno esikuva.
Jenny/Vastaisku ankeudelle
Kiitos Bea kauniista sanoistasi.
Aina näitä elämäntarinoita ei ole helppo ymmärtää, mutta ehkä se menee juuri niin, jokaiselle annetaan sen kokoinen taakka kuin hän jaksaa kantaa. Emme aina tiedä syitä, eikä lopulta ehkä tarvitsekaan tietää.
Täälläkin päässä energiat hieman alhaalla, mutta liikunta (ja suklaa, ikävä kyllä :)) jeesaa!