Hyvä elämä

Minäminäminä!

Kun yöunet yhä ovat toisinaan mitä ovat ja elämä pyörii pikku ruustinnan eli ihanan yksivuotiaamme ympärillä, on toden totta itseen keskittyminen ja aito kiinnostus itseä kohtaan joskus vähäisempää kuin sen toivoisi olevan. Tässä rumbassa kun menee vielä kaksi muutakin minua nuorempaa henkilöä edelleni, niin aikaa sellaiseen ei ole helppoa löytää. Silti minusta on hyvin tärkeää pysähtyä pohtimaan itseen liittyviä asioita ja omaa hyvinvointia. Tai joskus vain lakata kynsiä, jos ei jaksa ajatella. Kumpi vain, olisi kauheaa antaa elämän valua ohi ilman, että kykenisi nauttimaan siitä.

Pidä tauko. Pyhitä hetki itsellesi.

Siitä olen tyytyväinen, että aloin ennen kuopukseni syntymää kiinnostua kaikenlaisesta itsensä kehittämisestä. Uskon vahvasti, että olen nyt saanut oivan tilaisuuden tulla sellaiseksi kuin tahdon olla tai ainakin olen matkalla. En ole enää ihan varma, mikä oli ensimmäinen sysäys tähän kaikkeen, mutta eipä sillä niin väliäkään. Pääasia on se, missä nyt olen. Ei se, missä olen ollut tai missä tulen olemaan.

Minusta on nykyään ihan mahtavaa olla minä. Aina ei ole ollut niin. Enkä nyt tarkoita mitään minäminäminä-itsekehuhommeleita, vaan sitä, miten upea tunne tulee siitä kun alkaa pitää siitä tyypistä, joka on, maallisine jenkkakahvoineen, murheineen ja iloineen. On upeaa huomata, ettei ole enää sellainen valittava lammas joka änkeytyy lauman mukana ruuhkabussiin eikä ole valmis tekemään onnellisuutensa tai hyvinvointinsa eteen mitään muuta kuin arvostelemaan tai kadehtimaan toisia. Sellainen tyyppi ei kiinnitä huomiota siihen mitä on, vaan siihen mitä ei ole. Vaikka sitten kukkarossa olisi tukku seteleitä ja korvissa kimaltaisivat timangit, mikään ei olisi hyvin, sillä onhan maailmassa niin paljon sellaista, mitä muilla on, mutta itsellä ei.

On mahtavaa kun omasta itsestään huolimatta tai ehkä juuri sen takia uskaltaa lakata vertailemasta itseään muihin. Lakkaa välittämästä virheistään, ei niitä kuitenkaan kukaan muista sadan vuoden kuluttua. Oppii olemaan armollisempi itseään kohtaan: tässähän ollaan vain sieluja joilla on ruumis.

On aika fantsua sanoa ääneen: Minä olen minä. Minä olen vahva. Minä voin hyvin. Minä olen tärkeä. Kyl vain, kannustan kokeilemaan.

Moni meistä ajelehtii läpi elämänsä olematta tyytyväinen siihen mitä on. Siitä huolimatta harva on valmis tekemään asioita toisin. Miksi? Oman elämän sankariksi yltäminen kun lähtee jokaisesta itsestään. Toki joku tai jokin voi tuupata meidät liikkeelle, mutta työ tulee tehdä itse.

Olisia paljon kirjoitettavaa lisääkin, mutta toimintaani hankaloittaa tulikuuma yksivuotias, joka vetelee kuumeisia sikeitään sylissäni. Tämä oli muuten historiallinen, vain oikean käden sormilla kirjoitettu postaus. Kaikkeen pystyy, kun vain tekee, heh.

Kohdista tätä muiden lisäksi myös itseesi!

2 thoughts on “Minäminäminä!

  1. Onpas vahvoja ajatuksia täällä sinun blogissasi :) Meidät (naiset?) on jotenkin aivopesty tai kasvatettu ajattelemaan, että kaikkien muiden, ja varsinkin omien lasten, tarpeet ja hyvinvointi menevät aina omien tarpeiden ja hyvinvoinnin edelle. Mutta sehän on ihan väärin! Jos itse voi huonosti, miten sitä voi muistakaan huolehtia! Jos voisikin ajatella niin, että aina, kun tekee itselleen jotain hyvää, itse asiassa samalla tulee huolehtineeksi muistakin. Upeaa viikon jatkoa sinulle ja toivottavasti pieni kuumepotilas paranee pian!

    1. Katja, hienosti kiteytit!
      Toki ymmärrän sen, että erityisesti pikkuvauvojen kanssa oma aika jää vähälle eikä silloin aina jaksa keskittyä itseen, mutta olen tosiaan huomannut sen, että se ikään kuin maksaa itsensä takaisin koko perheelle!
      Jokaisella on oikeus olla vähän itsekeskeinen, jotta tosiaan voisi ammentaa sitä omaa hyvää oloa myös muille.

      Kiitos vastavierailusta :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *