Ensi kertaa New Yorkissa

Tulipa tehtyä yhdestä unelmastani totta ja piipahdettua ensi kertaa elämässäni New Yorkissa. Moneen vuoteen matkustaminen ei ollut oikein mahdollista kireiden kukkaronnyörien takia, mutta pikku hiljaa tässä pääsee taas näkemään maailmaa jos töitä vain on jatkossakin sopivasti.

Kotimatkalla jäi ikään kuin yksi yö välistä ja eilen väsymys olikin hirvittävä. Tänäänkin veto on ollut vielä poissa, mutta selkeästi parempaan suuntaan mennään jo, vaikken energiatasoiltani täysin oma itseni olekaan. Matkakuumetta Nyc ei hillinnyt, vaan oikeasti vain pahensi sitä! Samoin se kasvatti kesän kaipuuta, sillä kaksi viimeistä päivää kaupungissa tarjosi t-paitakelejä ja naamakin sai päivetystä. Itse en ollut ehtinyt tutustua kaupunkiin juurikaan ennen lähtöämme, joten puolisoni toimi matkanjohtajana ja hyvänä sellaisena toimikin.

Muutama huomio kaupungista ja lopuksi itsestäni:

Turisti New Yorkissa tarvitsee kunnon kengät. Itse taivalsin Adidaksen Rocket Boost -juoksulenkkareillani, jotka osoittautuivat suorastaan siunaukseksi, sillä kolmen kokonaisen kaupungissa vietetyn päivän aikana tuli käveltyä 83 kilometriä! Flipflopit, korkokengät tai ohutpohjaiset ballerinat eivät siis tule kuuloonkaan noilla kilometrimäärillä. Selvisin reissusta ilman ruhjeita, kiitos lenkkareideni, mutta pakko sanoa, että tuollaiseen kävelymäärään tottumattoman jalkapohjat olivat aamuisin hieman arat ja vieläkin kolottaa sieltä täältä. Jotenkin ymmärrän nyt paremmin heitä, jotka osallistuvat Santiago de Compostelalle ja kävelevät tuon määrän jopa kymmenkertaisesti!

Vaikka joidenkin mielestä turisteilu ei ole coolia, niin itse en kyllä häpeile ollenkaan sitä, jos haluan uudessa kaupungissa nähdä niitä samoja paikkoja kuin muutkin. Kolmessa päivässä tulikin tehtyä aikamoinen turnee, tässä ensimmäisen päivän antia: Empire State Buildingin otimme haltuun perjantaiaamulla kello 9, jolloin ruuhkaa ei vielä ollut. Olin hankkinut netistä aiemmin vip-liput, joilla pääsi jonojen ohi ja saimmekin varsin hyvää henkilökohtaista kuljetusta sokkeloisessa rakennuksessa. Vaikka lippujen hinta (60 dollaria kipale) huimasi päätä, niin niin tekivät maisematkin. Suosittelen tuota monista elokuvistakin tuttua romanttista näköalapaikkaa, vaikka toista kertaa tuskin koskaan sinne menen. Tavallisella lipulla (30 dollaria/kpl) olisi varmasti päässyt katselemaan maisemia kohtuullisessa ajassa noin aikaisin aamulla, mutta ruuhka-aikaan hisseille voi joutua kuulema jonottamaan jopa tunteja. Empire State Buildingista lähdimme kävelemään eteenpäin kohti Flatiron Buildingia, joka aikanaan oli yksi kaupungin korkeimmista rakennuksista ja erään bloggaajakollegani kuin myös minun mielestäni yksi kauneimpia rakennuksia New Yorkissa. Sieltä suuntasimme eteenpäin Brooklyn Bridgelle, joka tuli käveltyä pariin otteeseen puolin ja toisin.

Central Park oli heräilemässä kevääseen ja kesään.  Suuri haaveeni oli hölkätä siellä, mutta yksinkertaisesti koipeni eivät vain jaksaneet juoksulenkkiä tuon kaiken kävelyn päälle. Kävimme myös Brooklynin puolella Williamsburgissa, jossa oli letkeä tunnelma ja paljon pieniä baareja ja kahviloita. Sohossa sijaitsivat monet pikku putiikit.

Vaikka ei lähtisi shoppailulomalle, rahaa kuluu hyvä kuin itse perässä pysyy, sillä New York ei ole todellakaan mikään halpa kaupunki. On ihan sama, oliko kyseessä aamiainen mehuineen, pitsa punaviinilasin kera tai hampurilainen oluttuopposella, kahdelta ihmiseltä kului helposti syömisiin 40–60 dollaria (euroissa sama) ja tipit oli vielä laskettava päälle. Itselleni ja matkaseuralaiselleni shoppailua tärkeämpää oli fiilistellä kaupungin tunnelmaa ja totta kai kiertää ne pakolliset nähtävyydet, mutta jotain pientä tarttui matkaan, kuten Adidaksen Superstarit, jotka maksoivat 70 euroa ja olivat kotimaan hintoja halvemmat. Suurin osa vaatteista ja kengistä näkyi kuitenkin olevan Suomen hinnoissa, mutta esimerkiksi & Other storiesin, Gapin ja Tommy Hilfigerin poistorekeiltä tein muutamia hyviä ostoksia –70 ja –80 prosentin alella. Mihinkäs sitä tarjoushaukka raidoistaan pääsisi!

Metrolla kaupungissa on tosi kätevä liikkua ja vaikka olimme mestoilla vain 4 päivää, ostimme viikon voimassaolevan lipun, joka osoittautui hintansa eli 30 dollarin väärtiksi. Jo muutamassa päivässä metroverkoston otti hyvin haltuun ja vähänkin jos joku näki meidät arpomassa kartan kanssa, apua tarjottiin pikaisesti. Itselleni jäikin fiilis, että newyorkilaiset ovat erittäin ystävällisiä, kohteliaita ja tarjoavat reippaasti apuaan pyytämättäkin. Vaikka kävelimmekin paljon, niin osa pätkistä oli mukava kiitää metrolla. Suuri osa metroasemista oli melko rähjäisiä ja kapeita ja haastavia liikkua eikä hissejä juuri näkynyt. Voisi kuvitella, että lastenvaunuilla tai pyörätuolilla olisi ollut vielä vaikeampaa eikä niitä juuri näkynytkään metroissa.

Välillä kahviloita ja baareja sai etsiä, välillä niitä oli joka kulmalla. New York on vähän kuin Berliini, romanttisen rähjäinen ja monessa paikassa mestat repsottivat sieltä täältä. Välillä ravintoloiden vessat näyttivät siltä, että ne pitäisi puhdistaa lattiasta kattoon painepesurilla ja sen jälkeen desinfioida eikä toiletin ovia aina saanut lukkoon, mikä kyllä nopeutti toimintaa ja nostatti ylimääräisen jännityshien pintaan. Asiakaspalvelu oli todella ystävällistä muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta ja joka paikassa oli porukkaa töissä kuin pipoa. Suomessa kun on tottunut siihen, että työntekijöitä on niukanlaisesti, niin Nycissä oli päinvastoin.

Ja paitsi että newyorkilaiset ovat ystävällisiä, he ovat myös urheilullisia. He juoksevat, milloin tahansa ja missä tahansa: pitkin 5th Avenueta, Hudson Riverin vartta Central Parkista puhumattakaan. Lisäksi vuoden 2016 trendilajina yhä pysyttelevä kehonpainotreeni oli suosittua. Juoksun ohessa he vetävät leukoja, kyykkäävät, punnertavat ja hyppivät.

Ja mitä sitten opinkaan itsestäni: sitä, että unelmia ja tavoitteita pitää olla ja on velvollisuus toteuttaa niitä. Miten hyvää tekeekään nähdä ihmisten elämää omien kulmien ulkopuolella. Oppii näkemään ne asiat, joihin on tottunut, taas ihan uudessa valossa. Ja jos matkan jälkeisinä päivinä ärsyttää siis niin kuin ihan kaikki ja kaikista eniten kameran muistikortti, joka ei suostu toimimaan, se johtuu vain jetlagin aiheuttamasta väsymyksestä eikä ole kenenkään syytä. Silloin kannattaa muistaa kaikki se, mikä on hyvin ja mistä voi olla kiitollinen, hyppiä pari kertaa tasajalkaa, henkäistä syvään ja vaihtaa taas ilon kanavalle.

Palaan New Yorkiin myöhemmin vielä toisen postauksen verran, sillä muistin juuri, että kävimmehän myös High Linella, 9/11-muistomonumentilla, Meatpacking Districtissä, Little Italyssa, China Townissa, Grand Central Stationilla ja ties missä!

Mukavaa keskiviikon jatkoa sinulle. P.s. Mielellään saa jakaa parhaat New York -vinkit ja kokemukset, vaikka seuraavaksi suuntaan jonnekin lähemmäksi.