Monta syytä liikkua

Oletko koskaan miettinyt, miksi liikut? Mikä saa sinut liikkeelle? Tai jos et urheile, oletko miettinyt, miksi et? Syitä liikkua on monia. Yhtä paljon syitä lienee olla liikkumatta.

Omat syyni liikkua ovat vaihdelleet vuosien varrella. Nykyään liikun ennen kaikkea terveyden ja huonon stressin nollaamisen takia. Kupolin kiristäminen on itselleni tärkeämpi syy liikkua kuin se, että housut kiristäisivät. Vaikkei huono syy sekään.

Vaikka liikunta onkin jälleen osa arkeani, kiitos maailmankaikkeudelle, viimeisen viiden vuoden sisään kätkeytyy lukuisia hetkiä, kun se ei ole ollut sitä. Tälläkään hetkellä en todellakaan aina innolla ryntää treenaamaan, mutta jokainen kerta olen tyytyväinen itseeni viimeistään silloin, kun palaan kotiin liikkumasta. Useimmiten olen tyytyväinen jo saman tien, kun vain olen saanut itseni liikkeelle. Sohvan voittamisesta tulee jokainen kerta voittajaolo. Mutta silti liikkumaan lähteminen ei suju aina, kuten Instagramissa, hahhaa. Joskus ei millään jaksaisi, viitsisi tai ei vain huvittaisi. Ei, vaikka liikunnan tietää tekevän pelkästään hyvää itselleen.

Henkiset syyt ovat itselläni suurimpia treenien estäjiä. Olen välillä saamaton, laiska, kärsimätön, mukavuudenhaluinen, väsynyt, stressaantunut ja motivaationi on nollassa. Vaikka tiedän, että useampaan noista syistä liikunta olisi juurikin lääke. On myös ollut kausia, jolloin liikunta on mennyt överiksi. Tähän ikään mennessä osaan kuitenkin jo tunnistaa rajani. Tiedän, milloin on hyvä hetki olla itselleen armollinen ja tunnistan sen, milloin on vain ponkaistava liikkeelle ja nyöritettävä lenkkarit jalkoihin, vaikkei millään innostaisi. Jos lapsi valvottaa, ei liikkumaan jaksa lähteä. Ei pysty, vaikka haluaisi. Tiedän tämän(kin) omasta kokemuksesta. Itselläni suklaalevyyn ja kolapulloon tarttuminen sai minut kuitenkin entistä väsyneemmäksi, mutta onpa tullut koettua sekin kausi elämässäni.

Olen myös kärsimätön liikkuja. Erityisesti, jos haluan pudottaa painoa. Minäkin haluaisin tuloksia heti enkä vasta ensi kuussa. Motivaatio tahtoo lopahtaa, kun parin ekan treenin jälkeen vaaka ei näytäkään vähemmän. Silloin on hyvä muistaa, että eivät ne kilot viikossa ole kroppaan kertyneetkään. Sinnikkyyttä ja pitkäjänteisyyttä tarvitaan ja myös epämukavuutta on pakko kestää.

Lisäksi ruoka-annosten kokoa, määrää ja laatua kannattaa tarkistella, erityisesti jos aikoo kaventua. Reijo Laatikaisen ja Henna Rannikon kirjassa Toimistotyöläisen ruokapäivä on herättävää tietoa siitä, miten syömme. Lounasruoka-annoksemme painavat keskimäärin kilon. Syömme keskimäärin 25-100 prosenttia liian isoja annoksia lounasruokalassa. Reilu 16 prosenttia skippaa lounaan kokonaan, sekään ei ole hyvä, koska silloin saattaa illalla tyhjentää jääkaapin!

Kekkonen sanoi kuulema, että kaikki syyt jättää liikkumatta ovat tekosyitä. Eikä hänen aikanaan edes ollut Facebookia! Kekkonen ei myöskään ehkä joutunut heräilemään tsiljoona kertaa yössä pitkää aikaa pienen vauvan kanssa… Mutta toki tekosyitäkin löydän, heti useamman. Yksi suurimmista lienee ajanpuute. Aikaa on kuitenkin facebookiin, työhön, telkkariin, shoppailuun, kaikkeen muuhun sitä löytyy. Kyllä aikaa löytyy liikunnallekin, useimmilla, myös itselläni. Jos liikkuu päivässä puoli tuntia, jäljelle jää vielä 23,5 tuntia kaikkeen muuhun! Mutta kumma, välillä on aika kovasti kortilla!

Mutta nyt olen alkanut käydä jopa taas juoksemassa myös yksin, kiitos maanantaisen juoksuryhmäni tuoman innon ja kannustavan tuen. Päivätöideni puitteissa pääsin myös testaamaan nettivalmennusta. Sellainen voi olla tehokas, jos motivaatiota löytyy. Jos motivaatiota liikkumiseen ei ole tai se lopahtaa alkuunsa, on verkkovalmennus luonnollisesti yhtä tyhjän kanssa.

Kanarialla kelpasi juoksennella.

Totta on, että motivaation on tultava itsestä. Jos liikkuu siksi, että lääkäri käskee tai puoliso painostaa, voi olla varma, että liikkumisella ei ole tulevaisuutta. Sekään ei riitä motivaattoriksi, että farkkujen nappi ei suostu enää kiinni. Tämän tiedän varsin hyvin jojoiltuani viimeisten 5 vuoden aikana painoni kanssa suuntaan jos toiseen. Motivaation on tultava omista toiveista ja ennen kaikkea omasta tahtotilasta. Liikun, koska haluan sitä itse. Liikun, koska haluan voida paremmin. Liikun, koska haluan olla terveempi. Toki pakko voi tuntua aluksi riittävältä motivaattorilta, mutta kauaa se ei kestä.

Itse en ole kotijumppaaja, vaikka niitä artikkeleja olen kirjoittanut ja myös videoinut pilvin pimein. Minä tarvitsen joko joukon, jota voin ohjata tai joukon, jonka kanssa voin treenata yhdessä. Nettivalmennukseni ehdoton suola ja sokeri olikin treeniryhmä, jossa olen käynyt pari kertaa kuukaudessa. Siellä pääsin kokeilemaan muun muassa käsilläseisontaa varmaankin 25 vuoden tauon jälkeen. Se ei todellakaan sujunut täydellisesti, minua pelotti ja kehonhallinta oli kiikunkaakun, mutta pääasia oli se, että uskalsin. On myös ollut hauska kipittää vieras ihminen reppuselässä tai kottikärrykävellä parin pitäessä jaloista kiinni. Ihan kuin lapsena!

Juoksutreffit voi sopia vaikka kaverin tai tyttären kanssa!

En tiedä, onko minuun iskemässä jokin neljänkympin kriisi, mutta yhä tärkeämpää on se, että pääsen liikkumaan ulos. Entisestä jumppapirkosta ja himospinnaajasta on alkanut kehkeytyä tyyppi, jonka on pakko päästä metsään tai edes merenrantaan kävelemään. Kun istun tai nykyään useimmiten seison (kiitos uuden säädettävän työpöydän) työpäivän verran sisällä, keuhkoni janoavat happea. Minusta on sukeutunut taas melkoinen hyötyliikkuja viime kuukausien aikana. Kävelen paikasta toiseen mielelläni aina, kun mahdollista. On ollut aikoja, jolloin olen ottanut julkisen liikennevälineen pysäkin tai parin vuoksi. Enää en todellakaan palele pysäkillä kymmentä minuuttia, vaan senkin ajan laitan mieluiten kinttua toisen eteen.

Muutenkin ajatukseni liikunnan suhteen ovat muuttuneet. Vuosia sitten en pitänyt niinkään liikuntana sitä, mikä ei tuonut hikeä pintaan tai saanut hengästymään. Kehonhuolto oli huonoissa kantimissa ja on sitä kyllä osittain vieläkin. Olen maailman laiskin venyttelemään ja käymään hieronnassa! Usein vasta vamma tai loukkaantuminen saa minut muistamaan, että ai niin, olisi ehkä kannattanut tehdä jotain. Ja jooganhan olen tunnetusti aloittanut sata kertaa. Haluaisin niin saada joogakärpäsen pureman, mutta vielä toistaiseksi harrastamiseni on katkennut varmaankin 15 kertaa hyvinkin lyhyeen.

Myöskään ulkonäön vuoksi liikkuminen ei enää innosta minua. Urheilullinen ulkonäkö, joka välillä on itselläni läsnä, välillä hukassa, on nykyään enemmänkin sivutuote, joka tulee bonuksena. Ennen kaikkea liikun terveyteni vuoksi. Ja vaikka ennen treenejä väsyttäisi kuinka, niin liikunnan jälkeen olen aina virtaa täynnä. Liikunta on yksi parhaita kevätväsymyksen karkottajia ja piristyskeinoja. Kannattaa kokeilla.

Liikunnallista viikkoa sinulle!