Muumien jalanjäljissä

Kiitos jo kaikille hyvinvointiarvontaan vastanneille! Mahtavia vastauksia ja ajatuksia, vau, saan niistä irti paljon. Ja lämmin kiitos palautteesta, ilostuttaa minua kovin.

Minulla on tuttuun tyyliini monta kirjaa kesken jatkuvasti, mutta viime viikkoina olen ollut erityisen innoissani Jukka Laajarinteen kirjasta Muumit ja olemisen arvoitus (Atena 2012). Kirja kiteyttää monia miettimiäni asioita muumimaisella asenteella höystettynä. Laajarinne siis tutkii muumien aivoituksia filosofisesta näkökulmasta ja vertailee niitä niin Kierkegaardiin, Heideggeriin kuin Sartreenkin, mutta silti kirja on viihdyttävää luettavaa. Suosittelen kirjaa jokaiselle, joka pohtii vähänkin omaa paikkaansa maailmassa ja ehkäpä myös oman elämänsä merkitystä.

Kirjassa olisi aineksia pidempäänkin postaukseen, mutta valitsin poimia nyt vain muutaman asian liittyen teemoihin, jotka ovat olleet jotenkin itselläni pinnalla. En puutu sen enempää Laajarinteen viisaihin pohdintoihin alla olevista muumitarinoista, vaan mietin sitä, mitä ajatuksia ne itsessäni herättivät.

Muumipeikko ja Nipsu ovat veneretkellä. Nipsu toteaa, etteivät he ole kokeneet ainuttakaan seikkailua koko päivänä, vaan pelkkiä samanlaisia harmaita rantoja. Siihen Muumipeikko vastaa hämmentyneenä, että hänestä on kyllin jännittävää liukua alas mutkittelevaa jokea, kun koskaan ei tiedä, mitä mutkan takana odottaa. 

Tässä tuodaan lähes humoristisesti esille se, kuinka me kaikki näemme ja koemme saman asian aivan eri tavoin. Sinulla, minulla ja hänellä on oma näkökulma asiaan, riippumatta siitä, mikä asia on. Tämä erilaisuus olisikin hyvä muistaa ja itse olen pyrkinyt tsemppaamaan siinä, että annan ennen kaikkea tilaa toisen ajatuksille ja mielipiteille. Se, että minä koen jonkin asian jollakin tapaa, ei tarkoita sitä, että joku muu kokisi sen juuri niin. Kenen määritys siitä, miten asioiden kuuluu olla, on oikea?

Ei kai kenenkään. On yhtä paljon oikeita vastauksia kuin on hyviä kysymyksiäkin. Ja kun huomaa päässeensä oikeassa olemisen tarpeesta, elämä on taas paljon helpompaa. En enää jaksa hukata energiaani turhaan pätemiseen tai typeriin väittelyihin. Ja joskus on ihan hyvä pitää mielipiteensä vain omanaan! Ja kun alkaa katsoa niitä hankaliakin ihmisiä opettajina tai jonkinlaisena voimapesänä, joka tahtoo kertoa meille jotain, daa, saatamme oppia uutta ja suhtautuminenkin heihin muuttunee.

Kirjassa pohditaan myös vapautta ja toisten ihmisten vaikutusta omaan vapauden tunteeseen. Mainiossa pikku pätkässä kerrotaan Pikku Myyn ja Majakanvartijan ystävyydestä: …He eivät juuri puhuneet keskenään. He suhtautuivat toisiinsa jotenkin huvittuneen suvaitsevaisesti ja olivat kumpikin itsenäisiä. He eivät vaivautuneet toistensa takia, kumpikaan ei yrittänyt ymmärtää toista tai tehdä vaikutusta.”

Tuossa(kin) minulla on oppimisen varaa. Siinä, että olen itse sellainen vain kun olen ja ennen kaikkea annan muiden olla sellaisia kuin he ovat huolimatta epävarmuuksista tai omista peloistani. Me käytämme hurjasti liikaa aikaa siihen, että pohdimme ihmissuhteiden merkityksiä, ylläpidämme niitä joskus väkipakolla, vatvomme niitä liikaa saati kuinka paljon voimmekaan käyttää aikaa niistä elpymiseen, iäisyyden! Entä jos vain pyrkisi ottamaan kaiken vastaan sellaisena kuin se on ja antaisi virran virrata. Ikinä kun ei tule olemaan sellaista päivää, jolloin kaikki muut olisivat kontrollissamme. Sitä pääsee niin paljon helpommalla, kun vain on kiitollinen ihmisten läsnäolosta, niin hyvässä kuin pahassa ja antaa erityisesti niiden toisessa olevien, itseä ärsyttävien piirteiden vain olla. Mitä enemmän ihmisten käyttäytymiseen, sanomisiin tai olemisiin takertuu, sitä vähemmän asiat menevät niin kuin itse toivoisi. Mitä vähemmän hallitsemme ja mitä enemmän päästämme irti, sitä onnellisempia olemme. Vaikka toinen tekisi kuinka väärin, tuomitseminen ei muuta mitään. Joskushan tämä on tosi helppoa, joskus sitä haluaa takertua jokaiseen pikku asiaan ja oikein ripustautua siihen, että minun mielestäni sinä sitä ja tätä ja blaablaablaa. 

En tarkoita sitä, että kaikkea pitäisi sietää, vaan aina voi ottaa jalat alleen.

Kolmas kirjasta poimimani asia liittyy elämän epävarmuuteen. Tuu-Tikki toteaa, että Kaikki on hyvin epävarmaa ja juuri se tekee minut levolliseksi.

Piisamirottakin neuvoo, että Pikku otukset saavan päähänsä kaikenlaista. He kuvittelevat, havaitsevat ja uskovat yhtä ja toista. He eivät ajattele koskaan. Ja siksi he erehtyvät. Ehkä meistä tulee muhennosta, ehkä ei. Ja se on aivan yhdentekevää, koska kaikki on turhaa. Nyt minä aion nukkua. Mene leikkimään pikku ötökkä. Leiki niin kauat, kuin saat. 

Näinhän se menee ikinä ei voi tietää. Elämä on epävarmaa. Ehkä meistä tulee muhennosta, ehkä ei. Ja se on yhdentekevää, sillä kaikki on turhaa!

Rennommalla otteella, ilman turhia pingotuksia ja jokaisesta päivästä nauttien elämä on hyvä. Joka tapauksessa silloin päässee ainakin pidemmälle kuin varmistelemalla joka asiaa, stressaamalla ja ahdistumalla. Ja haalimalla tavaraa, omaisuutta, huolia ja murheita, kaikkea, millä ei oikeastaan ole mitään merkitystä. Ei arjessa auta se, jos jatkuvasti murehtii huomisesta, toisten käytöksestä, ensi viikosta, ensi vuodesta tai elää omissa kuvitelmissaan siitä, millainen tulevaisuuden tulee olla. Tietenkään ei voi heittäytyä vain haahuilemaan, mutta kun perusasiat ovat kunnossa, on ihan hyvä vain uskaltaa ottaa se vastaan, mitä tuleman pitää. Miksi lie välillä on niin vaikea keskittyä hetkeen ja ottaa siitä kaikki irti, kun se on ainoa hetki, joka meillä konkreettisesti on ja ikinä tulee olemaan.

Hienoa alkavaa viikkoa, mennään virran mukana, ei sitä vastaan!

Joskus helppoa, usein niin vaikeaa. (Kuva: Pinterest)