Hyvä elämä

Nyt on oikea hetki

…keskittyä siihen, mitä haluaa, ei siihen, mitä ei halua. Minä tilaan nyt vaivattomuutta arkeeni ja myös ratkaisuja tiettyihin asioihin.

Vaikka eilen sain kuulla yhden erittäin huonon uutisen koskien tätä remontti-ja muuttoshowtamme, joka ei vieläkään ole ratkennut mihinkään suuntaan, niin niin sitä vain kunnon treenin jälkeen pystyi helposti ja vaivatta keskittymään uutisesta huolimatta siihen kaikkeen hyvään, mitä on. Palasin eilen siis ohjaushommiin revähtäneen pohkeen lepuuttamisen jälkeen, ja kyllä oli mahtavaa päästä hikoilemaan ja hengästymään ensimmäistä kertaa kolmeen viikkoon. Aamun intervalli sujui hienosti, vielä jalka ei tosin oikein innostunut juoksemisesta tai kovatempoisesta hyppelystä, mutta muuten meni oikein mainiosti. Illan sisäpyöräilytunti oli ilmastoinnista huolimatta varsinainen hot-spinning, treenitopista olisi voinut puristaa lätäköllisen hikeä lattialle. Tänään on sitten vuorossa Bodypumpia ja huomenna niska-selkätunti. Näin se liikkuminen lähtee taas rullaamaan ja uskon, että tuo reilun kolmen viikon taukokin joogailuineen oli tervetullut. Vaikka moni asia sakkaa, todella kiitollinen olen siitä, että pystyn taas ohjaamaan ja minulla on ainakin ohjaushommia, jos kirjoituspuolella todella kuollutta tällä hetkellä onkin. Näin sitä ajatukset asioiden olemisesta itsestäänselvyys vain karisevat yksi toisensa perään, enpä montaa asiaa voi keksiä, mikä sellainen olisi, jos yhtäkään. 

Olen monelta taholta saanut vahvistusta myös siitä, että nyt loppuviikosta ja myös loppukuusta on juuri se oikea aika toteuttaa niitä omia tavoitteita ja unelmia. Kuitenkin tekemisen tai haluamisen tulee tulla omasta sydämestä, jos se ei ole oman itsen todellinen toive, se tuskin tulee onnistumaan. Kuten eräs viisas ystäväni sanoi: jos sinun nyt tulisi matkustaa Thaimaahan, ne rahat kyllä järjestyisivät jollain tapaa. Jos se ei kuitenkaan ole se, mitä sinä (ja vapautumisesi) juuri nyt tarvitset, sitä ei tapahdu. Paljon olen miettinyt kesällä myös omia unelmiani, tavoitteita ja asioita, jotka tuntuvat vain takkuavan kaikesta yrittämisestä huolimatta. Ehkä tässä on taas kyse siitä, että yritän liikaa ja vieläpä pelkällä ajatuksen tasolla, enkä vain ryhdy hommiin. Olen saattanut myös yrittää tehdä vääriä asioita vääristä syistä. Töiden suhteen olen ollut pitkään taistelumoodilla. Olen monesti ajatellut, että minun on pakko tehdä tämä, jotta saan tämän palkan, koska todella tarvitsen sitä rahaa. Olen paikoin unohtanut sen, että kun vain tekee sydämestään, palkkiokin tulee, tavalla tai toisella. Mutta silloin kun työt ja sen myötä rahat ovat vähissä, on vaikea olla luottavainen, vaikka jälleen minua muistutettiin, että se on ainoa tie päästä eteenpäin. Sanotaan myös, että jotain täytyy jäädä pois, jotta uutta voi tulla tilalle. Olenko itsekin vain kahminut liikaa kaikkea, enkä itsekkyydessäni osaa luopua mistään? Miksi haluan pitää kaikki langat käsissäni? Vai onko se sittenkään todellinen minä, egoko se siellä luuraa? Tuntuuko jostain luopuminen siltä, että jään jostain paitsi? Huh, tässäpä hieman tunnusteltavaa itselleni. Jos elämä on ihan täynnä, ei sinne voi mahtua mitään uutta.

Uskomuksista puhun usein ja niitä itsellänikin on vielä karistettavana, mutta valitettavasti niistä negatiivisista uskomuksista puhdistautuminen ei ole niin helppoa. Kun on haastavaa, sitä niin helposti lähtee miettimään, että kyllä ne muut, mutta en minä. Mutta jos ne muut, niin kyllä minä ja sinäkin!

Kesäretkellä Porvoossa fiilistelin tunnelmia ja katselin veneitä ja mietin, että niin moni meistä kuitenkin elää sitä unelmaansa, miksi en siis minäkin. Vaikka meillä jokaisella on eri elämäntilanteet ja lähtökohdatkin, kaikki todella voi olla mahdollista, jos se itseä palvelee ja sitä todella haluaa ja sydämestään tarvitsee. Vaikka itselläni viime aikoina on ollut epäonnea todella monessa asiassa, olen päättänyt todellakin nousta täältä. Hankaluuksista voi kiittää, sillä vähintäänkin niistä voi oppia jotain, mitä ei todellakaan oppisi onnistumisista. Ja kun on kiitollinen, ei voi olla kiukkuinen, negatiivinen tai hermostunut. Ne eivät vain mahdu samaan mieleen tai hetkeen. Nythän itselläni kyse on oikeastaan enemmänkin vain materiasta, mutta erityisesti henkisen tason pulmissa joskus minua lohdutti suunnattomasti tämä: useimmilla ongelmilla ei ole ratkaisua. Ihminen selviytyy niiden läpi ja eräänä päivänä ne ovat  ohi. Ja näin on, omasta kokemuksesta voin sen vahvistaa.

Elämä voi olla vaivatonta ja helppoa, ja asiat todella voivat loksahdella paikalleen kevyesti ja ilon kautta. Se vaatii kai sitä, että vain on siellä kyseisissä tunnelmissa. Kiitollisuus on enemmänkin elämäntapa kuin vain pelkkä tapa toimia. Se on tapa olla.

Näin kirjoitin eilen omaan Facebookiini ja haluan sen jakaa vielä täälläkin.

Kuinka monta perseelleen mennyttä asiaa ihminen voi ottaa vastaan? Mun empiirinen tutkimustieto, että todella monta, lukemattomia ja aina sitä ryömii jostain entistä vahvempana. Jos mä olisin erityyppinen ihminen, olisin varmasti luhistunut jo tän kaiken scheissen alle. Mutta koska mä oon mä, sanon kerran että voi perse! Ja sitten hehkutan sitä, miten upeaa oli, kun jalka kesti ohjaamisen ja saan liikkua ja tehdä töitä!! Siinä kiitollisuuden aihetta kerrakseen jo. Count your blessings.

Näillä mennään. We can do it!

Näin! Jotain pitää jättää taakse, että voi mennä eteenpäin.
Näin! Jotain pitää jättää taakse, että voi mennä eteenpäin.

 

6 thoughts on “Nyt on oikea hetki

  1. Toivottavasti kaikki järjestyy:)

    Tähän voisi sopia eräs runo/ajatus;

    Kun yksi ovi onneen sulkeutuu, toinen avautuu.
    Mutta me tuijotamme usein suljettua ovea niin kauan,
    ettemme näe sitä ovea, joka meille on auennut.
    Helen Keller

    Itse tulkkaisin, että pidä silmäsi ja sydämesi avoimina ja kuuntele intuitiosi ääntä, se johdattaa perille:)

  2. Toit juuri tuossa kirjoituksessasi sanoiksi niitä asioita, joita olen tässä miettinyt useamman vuoden ajan. Tänä vuonna koin juuri sellaisen työkeikan (toisenlaisissa hommissa kuin sinun) – otin homman vastaan rahan takia ja siksi, että tuntui siltä, ettei ole varaa jättää sitä ottamatta – no, ei se ainakaan mainetta tuonut, ellei sitten sitä huonoa. Tämä oli oppi, joka ilmeisesti piti saada. Onneksi en kuitenkaan jäänyt sitä hirveästi potemaan, vaikka, tosi on, se harmittaa jollain tavalla vieläkin.
    Lasteni sanat eilen saivat minut tajuamaan, että on vain yksi tämä kesä, ja siksi aloitin aamuni lukemalla keskeneräisen romaanin loppuun, ja vain olemalla. Olen myös jättänyt töitä tekemättä, koska juuri tänä vuonna halusin toteuttaa toiveeni jota olen hautonut 30 vuotta. Työ ei ole vielä valmis, mutta puolivälissä, ja koko ajan pitää terästäytyä punnitsemaan, että otanko tämän vai tämän, että saisin toivetyöni tehtyä. Voimaantumista on tapahtunut aivan hirveästi, mutta silti joudun miettimään, mihin keskityn. Kun maailman vaatimukset ja se juttu, mikä on nyt oikeasti tärkeä, eivät kohtaa.
    Rahat on nyt mulla totaalisesti lopussa, ja paniikki aivan nurkan takana, sillä haen jokaisen työni erikseen, mitään vakituista ei ole, mutta tätä 30 vuoden unelmaa en jätä kesken. Blogisi seuraaminen on lohduttavaa ja antaa todella paljon, kannustaa jatkamaan omalla tielläni, vaikeuksista huolimatta. Kiitos sinulle, olet loistava, ihana, upea nainen ja ajattelija!

  3. Epävarmuuden sietäminen (ja jopa siitäkin kiitollisuuden tunteminen) on varmasti monen meidän ikäluokkaa edustavan suuri (ellei jopa pahin) energiasyöppö ja stressin aihe. Jälkikäteen on suhteellisen helppo todeta, että olisi pitänyt nauttia kesästä ja minulle suodusta levonhetkestä rauhassa. Mutta kun elokuussa odottaa iso lasku, jonka maksajaa ei ole vielä tiedossa ja asian selvittelyssä tarvitaan voimia, niin eipä tästä lepohetkestä nauttiminen enää niin helppoa olekaan. Ja kun työsuhde on jälleen katkolla muutaman kuukauden päästä (kolmannen kerran tälle vuodelle!), niin kyllä saa syvältä itsestään kaivaa levollisuuden. Työsuhteista sentään on helppo olla kiitollinen.

  4. Samassa suossa (omalla tavallani) rämpien. Mutta mistä tietää, mikä homma kannattaa jättää pois ja mikä pitää? Itse olen tehnyt täydellisen keikauksen mitä elantoon tulee – mutta vain ajatuksissani. Toteuttaminen tihkaisee, kun pakko pyörittää arkea ja saada sitä rahaa laskuihin.

    Vanha isoäitini sanoi juuri: ”Kyllä ottaa päähän tämä vanhuus. Kun ei saa tehdä mitään, eikä enää osaakaan mitään”. Sanoissa piili varmasti jonkinlainen opetus minulle nuoremmalle, mutta en saa siitä kiinni. Mummo asuu siis ns. toisten armoilla, ei pärjää enää omillaan arjessa.

  5. Ensimmäistä kertaa kommentoin, lukija olen ollut jo pitkään. Kiitos taas hyvästä, ja ajatuksia herättävästä kirjoituksesta! Niin pidän positiivisesta tavastasi nähdä asioita :) En ole ikinä mikään super-negatiivinen itsekään ollut, mutta uskon että näitä ajatuksiasi luettuani olen itse muuttunut hieman postitiivisempaan suuntaan. Omassakin elämässä muutama kysymysmerkki/huolen aihe (kenellä ei olisi), mutta silti melkein joka aamu, päivä, ilta, mietin miten onnellinen oikeasti olen ja miten en haluaisi muutaa juuri mitään tämän hetkisessä elämässäni. Kiitos, ja voimia sinulle koitoksiin, uskon että kaikki kääntyy parhain päin!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *