Ongelma ei poistu pikaliimalla

Lomalta terve! Kahteen viikkoon mahtui monenlaisia juttuja ja yhden ison oivalluksenkin pääsin tekemään.

Jo alkulomasta kävi ilmi, että asunnossamme on vesivahinko, jonka alkamisajankohdasta ei ole tietoa. Itse huomasimme asian vasta, kun se alkoi aiheuttaa näkyviä seuraumuksia, ei onneksi meille ihmisille. Asunnossamme on nyt käynyt kaksi eri kosteusmittaajaa, joilla kummallakin oli asiasta erilaiset mielipiteet. Remontti, se tulee joka tapauksessa, mutta sen suuruudesta ja arkea hankaloittavasta vaikutuksesta ei ole vielä tarkempaa faktaa. (Toinen asiantuntija sanoi,ettei asunnossa voi remontin aikana asua, toinen sanoi, että kyllä voi.) Kuitenkaan kylpyhuonetta ei tulla remontoimaan vielä kokonaan uuteen kuosiin, koska taloyhtiöön on tulossa putkiremontti. Ymmärrän täysin, että tulevan putkirempan vuoksi nyt korjataan vain oireita, ei ehkä niinkään alkuperäistä syytä, kuten sitä, että ”kylppäri elää toisen elämänsä viime metrejä”, tämä siis suora lainaus toiselta asiantuntijalta. Mutta tämän asian pohtiminen sai minut sitten ymmärtämään sen, että olen itsekin monessa asiassa toiminut juuri niin. Olen korjannut vain seuraamuksia, enkä puuttunut itse pulmaan, johon vastaus jos ei aina, niin useimmiten, olisi löytynyt omasta itsestäni ja omista tavoistani toimia ja olla.

Joogahaasteeni sujui hienosti päivään 8, jonka jälkeen into lopahti. Uuteen nousuun siis. Näissä maisemissa mielikin hiljeni.

Esimerkiksi voin nostaa vaikka vuoden takaisen polvivaivani, joka ei edes johtunut polvesta, vaan silloisesta huonosta lihashuollosta ja liiasta juoksun ja muun treenin määrästä juuri huolimattomaan lihashuoltoon nähden. Polvessanihan ei ollut mitään vikaa, mutta keho herätteli mieltäni huomaamaan ongelman aiheuttamalla tuskallista kipua juuri polvessa. Vaiva alkoi parantua säännöllisellä lihashuollolla, mutta ihan ensin sitä lähdettiin purkamaan aivan eri kehon kohdasta kuin polvesta. Tai entäs sitten se, kun loukkasin kämmeneni? Kinesioteippi oli varsinaista vaivan hätäpaikkausta. Se vei kiputuntemuksia pois, mutta itse ongelma oli ja pysyi. Tuon käden kanssahan kävi niin, että murtumaa ei huomattu ensimmäisissä röntgenkuvauksissa, ja nyt kämmen on luutunut hieman pieleen, ja vaivaa minua välillä enemmän, välillä vähemmän. Usein esimerkiksi punnertaessa se tuntuu, mutta toimii kuitenkin suhteellisen hyvin. Riesa ei ole jokapäiväinen ja siitä olen kiitollinen kuin myös jokaisesta juostusta askeleesta.

No vein tämän asian sitten vielä hieman pidemmälle ja mietin, että miksi aika ajoin elämässäni toistuvat samat ristiriidat eri ihmisten kanssa. Tuossa sitten takapihan rappusilla ja aiemmin lomalla laiturinnokassa istuskellessani oivalsin kirkkaasti sen, että oli asia mikä tahansa, aineellinen tai aineeton, liittyy siihen muita ihmisiä tai ei, sitä ei vain pitkällä tähtäimellä voi paikata millään hätäratkaisulla. Pulman syvintä olemusta ei voi parantaa teipillä tai sillä, että sen päälle kasaa jotain, jolloin itse asiaa ei ehkä näe, mutta joka silti on olemassa. Asiat, joita olisi syytä itsensä kanssa käsitellä, eivät myöskään häviä sillä, että odottaa jonkun toisen osapuolen tai materialistisen seikan tekevän itsestään eheän. Jos asioita ei käsittele, ne eivät myöskään häviä sillä, että ottaa itselleen uusia käsiteltäviä asioita ja lakaisee vanhat maton alle. Sitä törmää samoihin pulmiin, tilanteisiin ja epäkohtiin niin kauan, kunnes ymmärtää, että nyt on pakko porautua lähtökohtiin ja niiden asioiden ytimiin, ainakin, jos haluaa saada sisäistä rauhaa.

Meri. Tärkeä minulle.

Mietin myös sitä, että on hyvä pohtia omassa mielessään, miten asioita käsittelee. Vellooko niissä tai tarkisteleeko tilannetta negatiivisen kautta vai pyrkiikö hommaan löytämään ratkaisua lempeämmin keinoin? Oh, voi, miten olen itsekin vellonut. Olen myös esimerkiksi vuosien kuluessa vihdoin oppinut sen, että monesti ongelma ei ole siinä toisessa ihmisessä tai tilanteessa, vaan asian todellinen olemus on syvällä omassa itsessäni. Mutta oikeasti, tämän tunnustaminen on vienyt vuosia. Toki tunteiden noustessa pintaan sitä sortuu vieläkin syyttelemään, mutta onneksi aina vain harvemmin ja sitä paitsi nykyään nopeammin ymmärtää, että juuri sillä hetkellä on syytä katsoa peiliin. Siksipä aloinkin sen syyttelyn jälkeen edetä asiassa sillä tapaa, että tunnustelin, mitkä ovat ne omat kipukohdat, jotka nostattavat samat tilanteet eteen kerta toisensa jälkeen. Mitkä ovat ne omat pelkoni, joita yrittää tukahduttaa toisilla ihmisillä tai joillain asioilla? Mikään asia tai kukaan toinen ihminen ei voi ikinä paikata pysyvästi omia pelkoja, ei kenenkään. Toki jokin muu objekti niitä voi hetkeksi tukahduttaa, mutta ei pysyvästi. Epäkohtien työntäminen pois ajatuksista antaa helpotusta hetkellisesti, mutta uskon, että alitajunnallisesti ne ovat meillä niin kauan, kunnes me itse puutumme niiden todellisiin syihin, ei niinkään seurauksiin ja siihen oireiluun.

Kissan pöydälle nostamisessa vaikein askel on se itse nostaminen. Sen jälkeen homma alkaa sujua kuin itsestään. Sitä alkaa löytää asioiden todellisia ytimiä ja kun tilanteiden syvimpiin solmuihin pääsee käsiksi, kokee ainoastaan vain helpotusta.

Kun uskaltaa rehellisesti itselleen tunnustaa, että tilanteen muuttumiseksi tai jostain pitkäaikaisesta tai paikka paikoin ilmenevästä, toistuvasta pulmasta eroon pääsemiseksi on tehtävä eri lailla kuin tähän asti, niin vastaukset alkavat löytyä. On vain istuttava hiljaa ja kuunneltava, millaisia ajatuksia mieleen tupsahtaa. Silloin, hiljaa olemalla ja hiljaisuuteen keskittymällä, pääsee kiinni niihin omiin pelkoihin, joita on yrittänyt väärillä tavoin, kuten vaatimalla toisilta jotain, paikata. Toistaminen ei tuo uusia lopputuloksia eikä mikään muutu samaa kaavaa käyttämällä.

Ja kas tässä tuli taas liuta asioita, jotka tavallaan itsekin olen monesti käsittänyt ja ymmärtänyt. Silti ehkä syvimmällä tasolla ne olivat kuitenkin vielä oivaltamatta.

Upeaa maanantaita sinulle! Blogi alkaa päivittyä jälleen normitahtiinsa. Arvostan, jos pysytte linjoilla!

Voimakiveni suoraan suomalaisesta saaristosta.