Onnea on…

…kun vain avaa silmänsä.

On se jännä, kuinka paljon pienet suuret asiat voivat tuoda onnellisuutta. Enpä olisi kymmenen vuotta sitten uskonut, että minusta tulee sellainen tyyppi, jonka mielestä onnea on se, kun taivaalla on kauniita pilviä. Tai että onnea ovat kunnon yöunet. Tai se, että saa seistä pihalla ja katsoa, kun oma lapsi leikkii kaveriensa kanssa. Sitä vain on niin onnellinen sekä siitä lapsesta että niistä kavereista. Onnea on astianpesukone. Onnea on se, että on rahaa ostaa ruokaa, bussilippu kuukaudeksi ja vaatekaapissa on vaatteita ja pään päällä katto.

Joskus 10 vuotta sitten enpä varmaan juurikaan edes vilkaissut taivaalle. Sen sijaan, että olisin mennyt aikaisin nukkumaan, katsoin roskaa telkkarista tai roikuin koneella. Pihalla seisoskelu oli mielestäni tylsistyttävää, olihan lapsilla ne kaveritkin. En ymmärtänyt arvostaa astianpesukonetta, vaan pidin sitä itsestäänselvyytenä. (Sen jälkeen tiskasin viisi vuotta, joten nyttemmin joka päivä jaksan olla koneesta kiitollinen). Raha-asioihinkin suhtauduin ihan eri tavalla. Onnea oli materia, johon kukkaroni ei ole taipunut pitkiin aikoihin ollenkaan. Nyt se sama luksus voi olla kahvipaketti, 36 rullan vessapaperipakkaus ja se, että on rahaa käydä työmaaruokalassa (6,20 e).

Onnea on aamukahvi.

Näin ne ihmisten tilanteet ja ennen kaikkea arvot muuttuvat. Mutta ei se ihme ole, kaikki muuttuu koko ajan. Kun katsoo vaikka ulos ikkunasta, niin eipä siellä ulkonakaan asiat pysy samana. On valoisaa, sitten pimeää. Tuulee hemmetisti, sataa vettä ja yhtäkkiä aurinko paistaa. Ne vielä eilen vihreät lehdet ovat yhtäkkiä kirkkaan oransseja. Taloja rakennetaan ja puretaan. Tietyömaa repii kadut auki ja asvaltti muuttuu isoksi kuopaksi.

Miksi sitten ihmisen sisällä pysyisi asiat samana?

Mietin tässä, että viime aikoina olen saanut nukkua kohtuullisen hyvin. Erinomaisen hyvin, jos verrataan vaikka parin vuoden takaiseen aikaan, kun lapsi herätti pahimmillaan 10 kertaa yössä joka yö, kunnes täytti kaksi ja yhtäkkiä nukkui 12 tuntia putkeen. Meillä heräillään välillä vieläkin ja joskus havahdun siihen, kuinka 20 kiloa kiipeää ylitseni ja käpertyy kainalooni nukkumaan, mutta pääasiassa yöt ovat rauhallisia.

Onnea on syksy.

Joitain viikkoja sitten nukuin 7 tuntia putkeen ensimmäistä kertaa moneen vuoteen ja aamulla olisin voinut juosta maratonin. Niin paljon tuo yhtenäinen uni vaikutti jaksamiseen. Ja itse asiassa hyvin nukutut yöt vaikuttavat ihan kaikkeen, nykyään uni on yksi suurimpia onnellisuuden lähteitäni. Asia, josta minä ymmärsin olla kiitollinen vasta sitten, kun olin sen pariksi vuodeksi menettänyt.

On hienoa saada nukkua, mutta todellista onnea on saada herätä. Onnea on myös saada herätä töihin, joka ei tässä maailmantilanteessa todellakaan ole itsestäänselvyys. On onnea, kun saa tehdä töitä.

Onnea on jo se, että hengittää. Onnea on saada olla minä, juuri tässä ja nyt.

Onnea on neljän euron (uudet) kirpputorikengät.

Kun nyt mietin elämääni taaksepäin, en oikein enää edes muista, mistä onnea joskus kauan aikaa sitten ammensin. Sen tiedän, etten kovin hyvin osannut arvostaa noita pieniä suuria asioita. En koe, että olisin ollut epäkiitollinen, mutta en vain osannut nähdä asioiden arvoa. Pidin montaa juttua itsestäänselvyytenä. En osannut kiittää siitä, miten hyvin asiat ainakin materialistisessa mielessä olivat. Ja miten moni asia tuntuikaan velvollisuudelta sen sijaan, että sitä olisi osannut täysin arvostaa. Olisinpa jo silloin nähnyt sen onnen siinä hiekkalaatikon reunalla istuessa sen kärsimättömyyden sijaan.

Ja nimenomaan, muistelen, että etsin onnea. Koko ajan piti olla jotain jännittävää tulossa. Sitä ei osannut pysähtyä hetkeen ja nauttia tästä sekunnista. Arki tuntui paikoin tylsältä.

En varmasti ikinä jaksa lakata kiittämästä siitä, että silmäni lopulta avautuivat.

Elämäni hienoimpia kokemuksia on ollut löytää onni arjesta ja niin monissa eri muodoissa. On satoja asioita, joista voi olla kiitollinen. Vielä mahtavampaa on ollut löytää onni itsestä. Toki minullakin on myös materialistisia haaveita, ihminen vain olen, mutta en enää rakenna onneani niiden varaan. Olen yhtä onnellinen ilman kuin kanssa. En myöskään nojaa kehenkään toiseen ihmiseen ja vaadi, että hän huolehtii minun onnellisuudestani. Nautin ihmisistä ja olen kiitollinen siitä, että saan jakaa elämääni heidän kanssaan lyhyen tai pitkän ajan. Mutta onni on jotain, joka on meissä itsessämme, joka meidän itsen tulee löytää.

Onni ja onnellisuus tarkoittavat itselleni myös sisäistä rauhaa. Rauha voi pysyä, vaikka kielteisiä tunteita ja ajatuksia herää itsessä. Rauha voi pysyä vaikka välillä on vatutusta ja kärsimystäkin. Rauha voi olla, vaikka aika ajoin huomaa olevansa huolissaan ja murehtivansa. Rauha voi myös heilahdella, sekin on ookoo. Välillä rauha hukkuu ison aallon alle. Kuitenkin kun se kerran on itsessä ollut, uskon, että se palaa aina takaisin. Omm.

Mutta, miten muuttua, jos onnea ei näe, tunne tai sitä ei osaa lakata etsimästä, ei löydä tästä hetkestä? Omat ajatuksemme ja tekomme ovat se kulta-arkku sateenkaaren juurella. Meidän itsemme täytyy uskoa, että juuri omilla ajatuksillamme ja teoillamme on merkitystä. Kun oivallamme, toiset helposti ja vaivattomasti, toiset hankalimman kautta (vilkutuksia tuosta jälkimmäisestä ryhmästä), että vain me itse olemme vastuussa omasta onnestamme tai onnettomuudestamme, olo voi helpottua, elämäntilanteesta huolimatta.

Onnellinen voi olla vain tässä ja nyt, koska muuta hetkeä meillä ei ole kuin nykyisyys.

Upeaa, onnen täyttämää viikonloppua sinulle. Kauniita unia myös.

P.s. Eräs ystävä mietti kerran, saako onnea hehkuttaa, jos sitä on. Saa hehkuttaa. Sinun onnesi ei ole muilta pois, muista se.