Onnellisuusprojektia pukkaa

Tällä kertaa lukuhommina siis.

Olen lueskellut viime viikonloppuna kiinnostavaa kirjaa, nimittäin Gretchen Rubinin Onnellisuusprojektia (Nemo 2013), joka vastikään on suomennettu. Olen tilaillut Gretchenin uutiskirjeitä sähköpostiini jo jonkin aikaa, hän on paitsi entinen lakinainen, myös kirjailija ja ahkera bloggaaja. Olen Onnellisuusprojekti-kirjassa nyt noin puolivälissä ja huvittuneena olen tunnistanut itseni tai ainakin entisen itseni useasta eri kohdasta. Tosin onnellisuuden miettimiseen havahtumisen alku meillä on erilainen: Gretchen heräsi miettimään arkeaan ruuhkabussissa ja pohti sitä, keskittyykö hän oikeisiin asioihin, onko hän niin onnellinen kuin voisi olla. Siitä Onnellisuusprojekti-kirja itse asiassa sai sitten alkunsa. Gretchenillä oli kaikki ihan hyvin, mutta siltikään elämä ei tuntunut tyydyttävältä. Tiedän tunteen, olen itsekin kamppaillut joskus tässäkö tää nyt oli -tunteiden kanssa. Gretchen myös kertoo nälvivänsä puolisoaan, menettävänsä malttinsa helposti ja potevansa alakuloa: Minulla oli kaikki, mitä saatoin toivoa, mutta en osannut arvostaa sitä. Olin juuttunut pikkumaisiin valituksiin ja ohimeneviin kriiseihin, väsynyt taistelemaan omaa luonnettani vastaan. Liian harvoin käsitin, miten suurenmoisesti kaikki oli. Haluan nähdä kaiken tutun, mutta uusien linssien läpi, Gretchen kirjoittaa.

Minun onnellisuusprojektini, jota todellakaan en edes ole nimennyt onnellisuusprojektiksi, on ollut enemmänkin vain omaa kasvamistani elämässä ja tämä on tapahtunut vaivihkaa viimeisten vuosien aikana. Kaikista jännittävintä tässä on se, että vaikka itse omaa muutosta ei oikeastaan juuri edes huomaa, ihmiset, joiden kanssa en ole tekemisissä välttämättä kovin aktiivisesti, ovat antaneet siitä palautetta, pyytämättä ja yllätyksenä. Itsellänihän kaikki alkoi siitä, kun elämäni meni aikalailla joka saralla uusiksi viitisen vuotta sitten. Sitä ennen olin vain porskuttanut eteenpäin sen enempää miettimättä pitkässä parisuhteessa parin lapsen, auton, vasta rempatun omistuskämpän, nousujohteisen uran ja joka kesäisten Italian-matkojen ja muiden huvireissujen kanssa. Elämä nyt sattui olemaan sellaista, eikä minulle edes tullut mieleen ajatella mitään henkistä. Enkä missään nimessä tuolloin osannut edes ajatella, millaisen aarrearkun ihminen voi löytää omasta itsestään, kun alkaa itseä ja omaa elämää tiedostaen tutkia. Olen vieläkin lähes päivittäin aivan haltioitunut tästä, että vau sentään!

No, palataanpas Gretchenin projektiin. Hänen tilanteessaan tuo projektiluontoisuus vaikuttaa juurikin olevan oivallinen tapa oppia arvostamaan omaa arkea enemmän. Tammikuussa Gretchen menee aikaisemmin nukkumaan, liikkuu enemmän, kunnostaa, heittää pois ja järjestelee, toimittaa epämieluisan askareen ja on aktiivisempi. Helmikuussa hän panostaa rakkauteen ja avioliittoon, lakkaa odottamasta kehuja, riitelee oikein ja jakelee rakkaudenosoituksia. Ristiriitatilanteesta Gretchen kirjoittaa näin: käyttäydyin huonosti oman mittapuuni mukaan ja tunsin syyllisyyttä huonosta käyttäytymisestä, minkä vuoksi käyttäydyin entistä huonommin. 

Jajajajaja, bingo! Kirjassa ehkä juuri itseeni iskeekin sen rehellisyys. On ilahduttavaa huomata, että myös muut sortuvat samaan, ihmisiä kun olemme. Ja että esimerkiksi ihmiselle nyt vain on aika normaalia valittaa, vaikka kaikki olisikin ihan ok. Olen huomannut sen, että kun elämä muuttuu radikaalisti, myös turhasta valittaminen minimalisoituu. Tämä on myös empiirinen tutkimustieto. Asian ei kuitenkaan tarvitse olla niin, että vasta jokin kriisi herättää meidät näkemään sen, mikä oikeasti on tärkeää, vaikka näin se taitaa usein mennä.

Joskus aiemmin olisin varmasti hyötynyt Onnellisuusprojekti-kirjasta huisisti, mutta nyt se toimii enemmänkin hyvänä muistuttajana. Olen monesti itsekin miettinyt näin jälkeenpäin sitä, miten vähän osasin aikaisemmin arvostaa joitain asioita elämässäni ja kyllä vain, olen pitänyt montaa asiaa härskisti itsestäänselvyytenä alkaen unelmakodista mielekkääseen duuniin ja kunnossa olevaan terveyteen. Uskon kuitenkin siihen, että ihminen havahtuu juuri silloin kun se hänelle on mahdollista ja kaikella on aikansa. Eikä katumus tai itsensä syyllistäminen todellakaan kannata, sillä se ei vie ihmistä millään tapaa eteenpäin. Uskon myös vahvasti siihen, että ikä tuo oman lisänsä erityisesti ymmärrykseen ja tiedostamiseen ja myös henkisyydestä kiinnostumiseen. Nyttemmin taidan olla kyllä muuttunut jo vanhaksi sieluksi. Olin nimittäin juuri haastateltavana erääseen aikakauslehteen, ja sain samalla muistella tähän astista elämääni. Seuraavana päivänä jutun tehnyt toimittaja laittoi minulle meiliä, että ei uskoisi, että olet vasta 35. Hih. Kerrankin näin, otin sen kohteliaisuutena. Aatelkaapas, vasta 35!

Onnellisuusprojekti-kirja on mainio idea, ja jos teema vähänkään kiinnostaa, suosittelen lukemaan. Lopulta kuitenkin uskon, että useimman meistä ei todellakaan tarvitse eikä ehkä edes kannata tehdä onnellisuudesta mitään projektia. Muutos ja kasvu meissä on väistämätöntä, mutta uskon, että kaikista parasta on antaa sen tulla lempeästi ja vähän kerrallaan, juuri oikealla ajallaan. Onnellisuus ei tule pakottamalla, itse asiassa uskon, että mitä vähemmän edes koko asiaa ajattelemme tai pakolla yritämme saada, sitä onnellisempia olemme. Jos yritämme hallita väkisin jotain, mikä ei ole hallittavissa, se tekee meidät enemmän onnettomaksi kuin onnelliseksi. Eihän elämääkään voi loppuun asti ohjata, kukaan ei voi täysin tietää, mitä huominen tuo tullessaan.

Omalla kohdallani arjen laatu on muuttunut kuitenkin moninkertaisesti paremmaksi ja minä itse onnellisemmaksi sen jälkeen, kun todella aloin nähdä nämä arjen pienet iloiset hetket merkittävinä. Toki haaveilen yhä isommasta autosta ja ullakkoasunnosta merinäköalalla, mutta arvoasteikollani ne eivät nouse läheskään samalle tasolle ilon, myönteisyyden, terveyden, ystävällisyyden, anteeksiannon, myötätunnon tai vaikkapa rakkauden kanssa.

Sitä paitsi ihmisellä, joka tietää mitä tahtoo, on aikaa odottaa.

Mikä sinut tekee onnelliseksi? Oletko sinä pitänyt, jollei jopa suorittanut, joskus omaa onnellisuusprojektia?

Tehdään toisemme hitusen onnellisemmaksi ja laitetaan ihanat arjen pienet hetket jakoon muiden luettavaksi.

Mahtavaa alkanutta viikkoa sinulle!

Uusi kynsilakka!! Pääsiäisen vihreää sen olla pitää!