Hyvä elämä

Oppiläksyjä toisen perään…

… huomaa joka päivä, jos niille antaa mahdollisuuden ja uskaltaa ottaa erilaiset tapahtumat, jopa ne negatiiviset, siunauksina.

Kulunut syksy on ollut todella opettavainen. Eikä syksy taida olla lopuillaan vieläkään, ainakin kun ulos katsoo. En muista joulua, milloin olisi satanut näin paljon vettä.

Aamulla herätessäni ja tulevaan päivään valmistautuessani mietin sitä, kuka näitä silmiä avaavia, opettavaisia tapahtumia ja kohtaamisia elämässäni lie on järjestänyt. No, sillä ei ole väliä, että kuka, mutta väliä on sillä, että minusta tuntuu, että ne kaikki ovat vieneet minua rutkasti eteenpäin valitsemallani tiellä. Tuntuu kuin joka päivä oppisin jotain uutta, lähinnä itsestäni ja omista tavoistani toimia ja olla. Tuntuu myös siltä kuin joku olisi yhtäkkiä repäissyt laput silmiltäni. Moni asia on yhtäkkiä ollut selkeä, liki kristallinkirkas. Tämä yllättävä selkeys on saanut minut miettimään myös sitä, miten olen voinut elää niissä aikaisemmissa uskomuksissani tai miten olen voinut toimia, kuten olen toiminut. Auts! Turha kuitenkaan jossitella, parempi havahtua myöhään kuin ei milloinkaan, eikö. Ja olen varma, että ego se tulla kolkuttelee luokseni heti, kun alan luulla liikoja. Mutta nyt tuntuu vahvasti siltä, että yksi askel eteen, kaksi taakse on vaihtunut kaksi askelta eteen, yksi taakse -moodiin.

Yksi selkeimmistä tämän syksyn oivalluksistani on ollut se, että olen vihdoin ymmärtänyt sen, ettei kaikkien todellakaan tarvitse pitää minusta ja saatanpa omana itsenäni ärsyttää joitakuita. Tunnistan kyllä tuon toisten ihmisten tavallaan ilman syytä ärsyttävyyden entisestä elämästäni. Kun omat asiani olivat yhtä kaaosta, moni sellainen ihminen otti pannuun, jonka asiat ainakin ulospäin vaikuttivat selkeiltä ja tasapainoisilta. Sittemmin olen onneksi oppinut sen, ettei kenestäkään näy päälle päin, mitä hän käy parhaillaan läpi tai on käynyt joskus läpi. Joten parempi olla kadehtimatta kenenkään elämäntilannetta.

Olen myös paljon miettinyt käytösmallejani liittyen toisiin ihmisiin. On helppoa olla ystävällinen kelle tahansa, joka niin sanotusti vaikuttaa normaalilta. Sitten kun spårassa viereiselle penkille istahtaa juttutuulella oleva kadunmies, onkin helppo jähmettyä ja unohtaa se, että on pyrkinyt ajattelemaan meidän kaikkien olevan samanarvoisia. On helppoa auttaa käytännössä, kunhan tyypit pysyvät itsestä riittävän kaukana. Tässä on itselläni vielä tekemistä, yhä edelleen.

Olen myös paljon pohtinut erästä itselleni tärkeää ihmissuhdetta, jossa oivalsin yhtäkkiä vallitsevan jotenkin negatiivisen pohjavireen puolin ja toisin. Asian tunnistaminen on auttanut itseäni muuttamaan omaa käyttäytymistäni kyseisessä ihmissuhteessa. Ja kuinkas sitten kävikään… Ihminenhän on peili. Myös sen ymmärtäminen, että kukin on omalla polullaan juuri omassa kohdassaan on avannut silmiäni. Keneltäkään ei voi olettaa samaa kuin itseltä, oli tilanne mikä tahansa. Jokainen meistä vastaa ainoastaan omista toimistaan.

Halusin kauan myös saada selville, miksi, miten ja milloin asiat tapahtuvat. Että milloin vaikka olen siinä pisteessä, että oivallan sen, tämän ja tuon asian. Tai milloin ja miten joku asia, jonka eteen olen tehnyt paljon töitä, saapuisi luokseni. Kun sitten lakkasin odottamasta ja vain irrottauduin useimmista odotuksistani ja ennen kaikkea pakonomaisesta tarpeesta saada vastauksia, niitä onkin sadellut liki joka viikko ja ihan mistä tahansa. Tuntuu melkein siltä kuin kanssani kujeiltaisiin.

Yksi suurimpia henkilökohtaisia voittojani on ollut kuitenkin muutamasta eri pelostani irti päästäminen. Jokaisella meistä on omat pelkomme ja totta kai täysi oikeus niihin. Itselläni ne vain vaikuttivat niin vahvasti elämääni, että tuli hetki, kun oli pakko vain päättää päästää irti. Olen siis yhä enemmän alkanut luottaa siihen, että kaikella on tarkoituksensa ja asiat tulevat menemään niin kuin ne menevät. Ymmärsin sen, että pelkään minä tai sitten en, se tuskin tulee vaikuttamaan asioihin ja niiden lopputuloksiin.

Tämä joulu on ollut ensimmäinen toviin, kun kävelin yhdessä rakkaista helsinkiläisistä lempipaikoistani ilman pienintäkään ahdistusta, pelkoa tai pakkomielteistä halua selityksille miksimiksimiksi, vain lempeä rauha ja syvä ilo kanssani. Huikea tunne!

Hienoa loppuvuotta sinulle!

Hietaniemen hautausmaa on yksi lempipaikoistani Helsingissä.
Hietaniemen hautausmaa on yksi lempipaikoistani Helsingissä.

 

2 thoughts on “Oppiläksyjä toisen perään…

  1. Minulle tuli tosi hyvä fiilis, kun luin tätä postaustasi. Olet tehnyt hienoja havaintoja vuoden aikana. Minulla on vielä paljon matkaa edessä, mutta pystyn jo nyt samaistumaan tunteeseen, jossa yhtäkkiä näkee joitakin asioita kovin kirkkaasti, aivan kuin laput olisi otettu silmiltä. Jään innolla seuraamaan matkaasi – ja oppimaan samalla itsekin :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *