Parasta juuri nyt!

Kyllä vain, koko ajan tapahtuu paljon hyvää, kun vain huomaa ne asiat. Osa niistä voi olla niin arkipäiväisiä juttuja, ettei niitä aina muista tai ymmärrä arvostaa.

Nyt minulla(kin) alkaa olla hieman vaikeuksia saada itseni kammettua aamuisin sängystä, mutta kyllä se siitä. Parin vuoden univelat pukkaavat päälle, mutta nukkumalla niistäkin selviää. Sitä paitsi laskin juuri, että viiden kuukauden päästähän on jo täysi kevät.

Tähän mennessä en ole valittanut pimeää, säätä tai marraskuuta laisinkaan, enkä aio siihen sortuakaan. Negatiivisilla asioilla mässäily vain pahentaa fiiliksiä. Mitä enemmän moisiin epämiellyttäviin yksityiskohtiin takertuu, sitä enemmän ne pyörivät päässä eikä pian näe muuta kuin sen, miten pimeää, harmaata ja märkää onkaan.

Sen sijaan, että keskittyy niihin ei niin mieleisiin asioihin, kannattaa ehdottomasti keskittyä siihen, mikä on hyvin. Sen sijaan, että miettii, mikä vie itseltä energiaa ja väsyttää, kannattaa ajatella sitä, mikä antaa itselle energiaa ja mikä tekee iloiseksi.

Parasta juuri nyt: kirjoitin kirjan esipuheen valmiiksi ja annoin aiheeseen liittyen ensimmäisen minihaastattelun! Illalla pääsen teatteriin ja saan istua paikallani ilman, että kukaan sanoo äiti sitä, äiti tätä, hei kuule äiti, voinks mä äiti, mitä me syödään äiti. Ja nyt lähden jumppakuvausten kautta hakemaan pienintä päivänsädettäni dagiksesta.

Kyllä vain, elämä on hienoa!

Kyllä vain! Avataan silmät!