Persus ylös tuolista..

..Jos vain mahdollista. Jos pääset kävelemään ja liikkumaan, niin silloin ehdottomasti kannattaa miettiä, onko näin paljossa istumisessa mitään järkeä.

Olen talven mittaan kirjoittanut juttuja hyötyliikunnasta ja istumisesta muutamaan julkaisuun. Asiaa käsittelin esimerkiksi Fit Laihdu -lehdessä 2/2013 ja myös muutamissa yritysten asiakas- tai henkilöstölehdissä. Hieman kauhulla olen lukenut myös muiden kirjoittamia, provosoivasti otsikoituja juttuja tyyliin ”istuminen tappaa”, istunhan itsekin päivittäin paljon ja juurikin koneen ääressä. En ole ikinä ollut mikään hyötyliikkuja, mutta kas, jälleen on hyötyä tästä omasta duunistani, kirjoittaessani vähäisen arjen aktiivisuuden haitoista olen innostunut itsekin hyötyliikkumaan hikitreenien lisäksi. Eilenkin kävelyä paikasta toiseen tuli liki puolitoista tuntia, ei lainkaan huono saavutus. Ja kun tämä kävely edes takaisin on ollut jo usemman kuukauden liki päivittäistä, niin pakkohan sillä on olla omat hyötynsä. Olen myös alkanut seistä julkisissa kulkuvälineissä, koska istumista tulee päivittäin oikeasti tosi paljon: olisitko ajatellut, että istumme viikossa jopa sata tuntia ja makaamme yli 50! Järkyttävä määrä. Siinä ei kuulkaas paljon kolmen tunnin jumppa viikottain jeesaa, kun vastapainona on tuollainen määrä liikkumattomuutta ja oleilua vielä ehkäpä todella epäergonomisissakin asennoissa. Minut herätti lopullisesti se, kun eräs haastattelemani fysioterapeutti totesi, että edes kuntoliikunnan säännöllinen harrastaminen ei riitä poistamaan pitkäaikaisen istumisen aikaansaamia terveysongelmia. Myös se, kun kuulin, että jatkuva istuminen ilman taukoja lisää jopa keskivartalolihavuutta, oli aika hyvä herätyskello! Aktiivisella arjella on myös sormensa pelissä eri sairauksien ehkäisyssä. Nyt on juuri oikea hetki alkaa liikkua!

Eli vaikka treenaisi monta kertaa viikossa, se ei vielä riitä, erityisesti jos tekee istumatyötä. Ja onhan se loppujen lopuksi aika hassua, että me useimmat ajamme autolla salille polkemaan pyörää tai nostamaan painotankoja! Itse olen päättänyt alkaa juosta kotiin ohjaamasta, jos olen maksimissaan noin viiden kilometrin päässä kotoa. Saa nähdä, milloin onnistun tuossa ensimmäisen kerran. En vain tykkää juosta reppu selässä, mutta ehkä siihenkin tottuu.

Ja mitä juoksemiseen tulee, se on alkanut sujua. Toissa päivänä vedin jo 10.4 kilometrin lenkin muutamaa kymmentä sekuntia vajaassa tunnissa. Ja maasto ei suinkaan ollut vain tasaista, vaan joukossa oli niin kovia mäkiä, että en ollut mäen alkupäässä varma, jaksanko todella juosten ylös. Jaksoin! Ja vieläpä tuon kympin jälkeen olisin varmasti jaksanut jatkaa eteenpäin, mutta olin niin sopivasti kotiovella ja satoi vettä, että 10,4 km sai riittää. Mutta hei, se oli siis eka kymppi sitten syyskuisen Helsinki Midnight Runin. Ja vaikka juokseminen tyssäsi raskauteen silloin kolme vuotta sitten ja tuntui sen jälkeen pakkopullalta lähes tähän päivään asti, tässäkin asiassa sitkeys kannatti. Nyt alan löytää selkeästi sitä juoksemisen iloa ja lennokasta askelta ja oi niitä endorfiineja juoksulenkin jälkeen. Jo lenkin aikana koen sellaisia pakahduttavia onnen tunteita, ettei ole tosiaankaan välillä itku kaukana! Ah.

Hyvinvoinnin resepti tulee tässä: lisää monipuolista treeniä, mutta ennen kaikkea lisää aktiivisuutta arkeen. Kävelemälläkin pääsee perille. Näillä mennään kohti upeaa kesää, eikö!