Sinä voit tehdä paljon

Onpa taas ollut maailmalla uutisia. Joskus tekisi mieli laittaa pussi päähän ja olla tietämätön, mutta sitäkin kokeilleena tiedän, ettei se toimi tai tee hyvää oloa. Selkäänsä kääntämällä eivät asiat muutu eivätkä ne myöskään muutu sinne maton alle lakaistuna. Muihin ihmisiin emme voi vaikuttaa, itseemme voimme. Kun maailmassa on vaikeaa, itse voi tehdä sen verran, että miettii, miten itse toimii niin, että siitä seuraa mahdollisimman paljon hyvää itselle, muille ja maapallolle.

Ei tule olla välinpitämätön, mutta julmuuksilla ei tarvitse myöskään mässäillä. Omaa arkea tarkastellessa asioiden todellista merkitystä kannattaa paikoin pohtia, onko tällä todella väliä, juuri nyt. Sen sijaan, että katsoo ikkunasta ulos ja valittaa, että on liian kuuma tai kylmä, yksinkertaisesti voi olla kiitollinen vaikka sitten siitä, että sai nousta uuteen aamuun, ehjänä, turvassa ja hengittäen. Kaikkia asioita ei tarvitse sietää eikä hyväksyä, mutta vastustelu, tuomitseminen eikä toisaalta myöskään tunteiden tukahduttaminen muuta mitään. Voimme toki valittaa ja olla tyytymättömiä, tai katsella elämää sellaisena kuin se on, reaaliajan showna. Kun annamme asioiden tapahtua, olemme kuin virrassa. Rajallista meissä on mieli, ja usein se on jotenkin jumissa vieläpä sinne huonoon suuntaan. Virrassa olemme rajattomia. Siellä yksikin ihminen voi saada paljon aikaan.

Siihen omaan tarinaan ei myöskään kannata nojautua. Omiin uskomuksiin, luuloihin, ajatuksiin, tekoihin tai tekemättä jättämisiin. Kuinka paljon ne oikeasti merkitsevät juuri nyt, tässä hetkessä? Jokainen aamun sarastus on mahdollisuus ainakin jollakin tapaa aloittaa puhtaalta pöydältä. Jos tuli eilen sanottua pahasti kaupan kassalle, puolisolle tai kiljuttua lapselle, tänään on uusi mahdollisuus tehdä aivan toisin. Toki tänään voi myös miettiä kaikkia vääryyksiä, ahdistua niistä ja pahassa olossaan jatkaa toimintaa täysin samalla tavalla kuin aiemminkin. Ei jatkoon.

Toki sitä itse kukin romahtaa ja tuntee epävarmuutta, mutta sen tilan tiedostaminen on jo ensimmäinen askel pois sieltä. Ajattelenko ajatuksia, jotka vievät minua sinne, missä tahdon olla? Kun havaitsija muuttuu, se mitä havaitaan, muuttuu, sanoo Marianne Williamson. Ja vaikka olisi kuinka henkinen, arjessa tai maailmassa vialla olevia asioita ei voi unohtaa. Mutta niistä voi päästää irti ja voi tehdä sen, mihin itse pystyy.

Päivän voimasanat tulevat tässä: Tänään on uusi päivä. Minussa on valtava voima. Tänään annan valoni loistaa koko maailmaan. Tiedän, että minä olen tärkeä ja minua tarvitaan. Tänään luovun lempeästi vanhoista turhista tavoistani ajatella, päästän irti kaikesta kuonasta. Luovun yrittämästä saada kaiken toimimaan ja lakkaan estämästä elämän virtausta. Olen. Näen. Koen. Tunnen. Hengitän. Otan vastaan. Joskus sekin on tarpeeksi.

Ihanaa viikonloppua. Ollaan kivoja toisillemme.

Hyvä hiljentymisharjoitus on tuijottaa kukkaa ja löytää siitä jatkuvasti jotain uutta.

Hyvä hiljentymisharjoitus on tuijottaa kukkaa ja löytää siitä jatkuvasti jotain uutta.