Avainsana: Wayne W. Dyer

Kärsimyksestä valoon..

Kärsimyksestä valoon..

Eli pätkä viimeisestä seitsemästä vuodesta elämässäni. Selailin pari päivää sitten Wayne W. Dyerin kirjaa Usko mahdollisuuksiisi, joka muuten on ensimmäinen elämäntaitogenren kirja, jonka aikanaan luin ja josta kaikki sitten lähti. Kirja on vuodelta 1990 eikä sitä liene enää kaupassa, kirjastossa varmaankin. Omanikin on jo sopivasti 

Unien uskomaton maailma

Unien uskomaton maailma

Totta vai ei? Antaako vastauksia vai ei? Mitä tuumaat? Viime aikoina olen nähnyt ihan mielettömän tapahtumarikkaita unia, sellaisia, että olen oikein jo illalla odottanut sitä, milloin saa mennä nukkumaan. Ja parina iltana olenkin taas nukahtanut jo kuopuksen kanssa samoihin aikoihin. Viime yönä unessani olin monessa 

Anna energiaa..

Anna energiaa..

..sille, mitä haluat, ei sille, mitä et halua! Niin helppoa, mutta silti vaikeaa.

Anyways, täällä sitä ollaan taas, loma alkaa olla lopuillaan. Ja aivan mahtavaa, että kerrankin minusta tuntuu siltä, että olen levännyt riittävästi ja innolla tässä jo rakentelen syksyn kalenteriani. Työputki alkaa heti elokuun ensimmäinen päivä ja seuraava isompi pikku lomanen on tiedossa syyskuun lopussa, kun laitan jalkaa toisen eteen Berliinissä. Kirjasta olen puhumassa muuten syksyn mittaan useassakin eri tapahtumassa. Hauskaa.

Mutta ehkä juuri siksi nyt onkin niin levännyt olo, koska tämä loma on ollut hyvin päivä kerrallaan -menemistä ilman kohtuuttoman suuria suunnitelmia tai lähinnä siis odotuksia. Ja mukavaa on ollut siitä huolimatta tai ehkä juuri siksi! Olen paitsi ollut sosiaalinen, olen saanut olla myös omassa rauhassani laiturin nokassa kelailemassa omia juttujani. Paitsi että olen tehnyt hienoja oivalluksia, moni asia on myös selkiytynyt ja ainakin nyt tuntuu siltä, että tiedän tarkalleen, mitä tulevalta haluan ja toivon. Ja sitä myös on oppinut itsestään koko ajan lisää, mikä on hieno asia, sillä niinhän ihminen muuttuu ja on keskeneräinen aina vain, eikä se ole huono homma ollenkaan. Jännintä on ollut ehkä huomata se, että toimintaan ja tekemiseen tottuneena todella nautin siitä, ettei toisina päivinä tarvinnut oikeasti tehdä mitään, sitä sai vain olla ja möllöttää merelle tai metsään. Joskus aiemmin moinen olisi saanut minut turhautumaan ja pitkästymään, mutta nyt oli aivan päinvastoin. Mitä enemmän sain kokea rauhaa, sitä enemmän sitä aloin janota.

Vielä siitä haluamisesta ja toivomisesta. Vaikka on hyvä elää tässä hetkessä ja olla miettimättä liikoja, ajattelen, että joitain selkeitä suuntaviivoja niiden haaveiden ja unelmienkin lisäksi ihmisellä on hyvä olla. Omia suuntaviivoja miettiessäni minulle nousi selkeästi mieleen myös sellaisia asioita, joita en elämääni tahdo. Ja kun lakkaa luovuttamasta energiaa, aikaa tai ajatuksia asioille, jotka eivät omaan elämään enää sovi, sitä jää runsaasti energiaa, aikaa ja ajatuksia niille asioille, joita elämäänsä tahtoo, eikös! Oman syksyni ohjelmassa paitsi on töitä ja juoksemista, on myös joogaa, meditaatiota ja italian opiskelua, jei! Because I can! Minulle on noussut vahvasti sellainen fiilis, että oikea aika on juuri nyt! Yhtään ei kannata miettiä, jos jotain todella oikeasti sydämessään haluaa. Jos jää odottelemaan, oikeaa hetkeä ei ehkä ikinä tule, aatelkaas. Wayne W. Dyer on kirjoittanut muuten jossain kirjassaan, että kun uhraamme aikaa sille, mitä emme halua, suorastaan takaamme tilanteen jatkumisen juuri asiaa ajattelemalla. Siis, ei niin!

Toki levänneenä ja lomailleena on ollut helppo olla stressaamatta asioista ja pitää mieli positiivisen puolella, olla ystävällinen, iloinen, onnellinen ja välillä jopa täysin zen, mutta uskon vakaasti siihenkin, että kyseisiä fiilareita voi pitää yllä myös silloin, kun räntää sataa vaakatasossa, myöhästyy bussista, koko päivän ohjelma menee puihin ja kaikkea tätä ennen liki kolmevuotias on maannut eteisen lattialla kirkumassa, ettei halua lähteä dagikseen. Omat olotilamme kun lopulta ovat vain ja ainoastaan itsestämme kiinni, ja kun tekee vakaan päätöksen, että edes pyrkii olemaan antamatta ulkoisen vaikuttaa itseemme, se voi alkaa onnistua yhä useammin. Onnellisuus, rauha ja tasapaino ovat oikeasti enemmän sitä, mitä me olemme, ei kilpailu, arvosteleminen, oikeassa oleminen ja stressaaminen, jotka tulevat kaikki egosta. Mitä tahansa tapahtuu, kenet tahansa kohtaa, mikä vain tilanne pyrkii saamaan meidät kierroksille, niin aina voimme lopulta valita rauhan, harmonian ja tasapainon. Se ei välttämättä ole helppoa, mutta se on mahdollista! Ja aika huikeaa on, että kuka tahansa meistä voi olla kuin rauhan välikappale: tyyneytemme tarttuu myös ihmisiin, joita kohtaamme.

Olen muuten viime aikoina harjoitellut myös esimerkiksi olemaan ottamatta asioita niin henkilökohtaisesti, sillä se vaikuttaa olevan yksi tie harmoniaan. Toinen tosi mainio pointti, jonka muuten myös olen bongannut Wayne W. Dyeriltä, on se, että meidän ei tulisi suhtautua niin kovin henkilökohtaisesti myöskään toisten ihmisten elämiin, vaikka ne sitten koskettaisivat meitä. Koska oikeasti, aika harva asia on sellainen, että sillä oikeasti on todella, todella merkitystä. Mutta, kuten olen aiemminkin todennut, kaikki nämä asiat vaativat ainakin itseltäni harjoittelua ja ennen kaikkea säännöllisyyttä. Ei voi treenata vain kehoa, mieli ja sielukin vaativat osansa ja ovat aivan yhtä tärkeässä asemassa.

Mutta, sorvin ääressä siis taas ja blogikin alkaa päivittyä. Tule myös Facebookiin!

Hienoa perjantaita sinulle!

Kyllä sielu lepäsi!
Kyllä sielu lepäsi! Ihan oikeasti on paikkoja, joissa ei sanoja tarvita. Riittää, että vain on.

P.s. Minulta on pyydetty muutamaan otteeseen kirjalistan tekemistä lukemistani elämäntaidonkirjoista, otan homman nyt syksyn alla työn alle. Kiitos vielä mainiosta ideasta!

 

 

 

Stoppi verukkeille!

Stoppi verukkeille!

Onpa ollut haipakkaa! Mutta siistiä haipakkaa. Ja kun ilmassa on pienimuotoista kiirettä, nousee oma hyvinvointi entistä tärkeämmäksi teemaksi. Ja se ei ole suinkaan hukkaan heitetty asia muidenkaan näkökulmasta, sillä hyvinvoiva vanhempi, puoliso, ystävä, kollega, työntekijä kun edistää myös muiden hyvää fiilistä. Kyllä se vain niin 

Voihan havahdus

Voihan havahdus

Jokin aika sitten tilasin Adlibriksestä muutamalla eurolla Anthony de Mellon teoksen Havahtuminen (Like), jota kutsutaan elämäntaitokirjallisuuden klassikoksi. Jostain syystä se oli jäänyt itseltäni lukematta. Ensimmäisten parinkymmenen sivun jälkeen olin ensin jotenkin pettynyt. Minua alkoi nyppiä de Mellon äksyhkö tyyli tarjota näkökulmiaan lukijalle, mutta sitten kai totuin 

Kaikki on sinussa

Kaikki on sinussa

Sain herra Eckhart Tollelta viikkomeilin, jonka voi tilata hänen nettisivuiltaan. Tovi sittenhän luin hänen Läsnäolon voima -kirjansa, ja pitänee lukea se heti miten uudestaan. Kirjassa oli selkeitä pointteja, mutta myös asiaa, joka itselläni vaatii kypsyttelyä. Joka tapauksessa, viikkomeilissä luki näin: It’s all in you. If a book or any other teaching is powerful, how else do you feel it? There must be something in you that recognizes it because there are others to whom a spiritual book or teaching would be meaningless.

Ihan totta! Näinhän se on. Itse olen lueskellut näitä elämäntaito-opuksia, ja mitä enemmän niitä luen, sitä enemmän niitä tahdon lukea. En oikein muista, mistä alunperin innostukseni lähti käyntiin. Luulen, että sen aiheuttivat isot muutokset elämäntilanteessani ja se, etten enää tahtonut tuntea itseäni onnettomaksi. Kaipasin muutosta. Tahdoin itse pyrkiä helpottamaan oloani ja ymmärtämään enemmän. Ja kas, lukemalla kirjoja, joita olin ennen pitänyt hihhulihuuhaakirjallisuutena, tai no, en ehkä niin minun juttunani, (ja jotka useimmiten ovat muuten bestsellereitä!) huomasin oppivani jatkuvasti lisää muista ihmisistä, ja ennen kaikkea itsestäni.

Olin myös usean vuoden tehnyt todella paljon töitä ajautuakseni työurallisesti pisteeseen, jossa olin. Olin tehnyt kovasti duunia haaveideni eteen ja yhtäkkiä huomasin, ettei saavuttamillani asioilla ollutkaan enää niin väliä. No, turhautuminen on yleensä merkki muutoksen tarpeellisuudesta. Olen toki yhä kunnianhimoinen, mutta eri lailla. Asiat ovat ehkä nykyään eri arvojärjestyksessä.

Itse siis muutin asioita, mutta itse asiassa viimeksi tänään olen pohdiskellut sitä, mitähän oikeasti haluan tehdä isona. Kun kävin tapaamassa kuukausia sitten Claudia Eveä, hän oli sitä mieltä, että minä tulen tekemään jotain, missä autan ihmisiä. Jo ennen Even tapaamista minulla oli ollut selvä plääni, josta jouduin luopumaan jota jouduin lykkäämään ajanpuutteen vuoksi. Yhä aion luultavasti toteuttaa alkuperäisen ajatukseni. Tahdon yhdistää kirjoittamisen, toisten auttamisen ja maailman tekemisen edes vähän paremmaksi paikaksi. Toisaalta olen kyllä välillä melkoinen tuuliviiri. Keksin ensin jotain mielestäni loistavaa josta innostun kauheasti, mutta sitten kiinnostus lopahtaakin. No, se lienee inhimillistä.

Kirjojen myötä elämääni on tullut muutenkin muutosta: Pyrin minimalismiin, vältän (useimmiten) turhuuksien hankkimista, pyrin iloitsemaan pikku asioista tässä ja nyt, yritän välttää tulevassa tai menneessä elämistä, pyrin huomioimaan muita ihmisiä enemmän ja ajattelemaan vähemmän itseäni, pyrin tuntemaan itseni paremmin, pyrin hillitsemään paikoin hyvin terävän kieleni, yritän miettiä mikä minulle on tärkeää ja pyrin keskittymään siihen, olemaan henkisesti vapaa… Voi kuulkaa, tämä käy aivan työstä! (Ja kuulostaa kolmenkympin kriisiltä, hahahah).

Toinen suosikkipapparaiseni Wayne W. Dyer antaa mainioita ohjeita Löydä henkinen minä -kirjassaan. Tässä muutama oma suosikkini kirjan runsaasta tarjonnasta:

1. Yritä joka päivä palvella toisia edes hieman kertomatta siitä kellekään. Jos etsit omaa onneasi, se karkaa aina, mutta jos pyrit tekemään toiset onnelliseksi, löydät onnen itsekin.

2. Harjoittele merkityksellisten sattumien tuottamista. Kuvittele uutta työtä, hyvää ihmissuhdetta ja keskity mielikuviisi. Sitä saa, mitä tilaa, vaikka en sattumiin uskokaan, vaan tarkoitukseen.

3. Uhraa aikaa kauneuden havaitsemiseen. Katso auringonnousua, vanhaa tuulipukupariskuntaa kävelemässä käsi kädessä, pienen vauvan toilailuja. Lähetä muille ajatuksissasi rakkautta! (Oma suosikkini on nykyään lähettää liikenteessä tonttuileville rakkautta sadattelun sijaan, heh).

4. Antaudu! Lakkaa olemassa ristiriidassa sen kanssa, mikä on tai voi olla, ja anna periksi. Älä enää kysele, että ”miksi minä?”. Hyväksy tilanne ja mene eteenpäin. Päästä irti.

5. Varaa joka päivä aikaa hiljaa olemiseen. Sanotaan, että rakkaus saa ihmisen sanattomaksi. Anna itsellesi aikaa olla sanaton, täysin vaiti. (Vielä kun Dyer kertoisi, miten tämän voi järjestää kolmen lapsen työssäkäyvänä äitinä, olisin tosi kiitollinen!)

Näillä mennään. 

Kauneutta on kaikkialla. Hän on hyvä ja avaa silmänsä!

 

Persus liekeissä, mutta ilman stressiä

Persus liekeissä, mutta ilman stressiä

Onpas mahtava olo!! Viime yö mentiin vain kahdella heräämisellä. Vaikka kävin melko myöhään nukkumaan kiitos Dr. Wayne W. Dyerin opuksen Löydä henkinen minäsi ja heräsin jo 6.15, olo on jälleen kuin uudella ihmisellä. Ja tämä fantastinen virkeys ja upea olo eivät siis tällä kertaa johtuneet 

Rakkauden sillalla

Rakkauden sillalla

Tänä aamuna tein sen, mitä olen pelännyt: Laitoin herätyskellon kiinni ja jatkoin uniani. Näin unta, että voitin puolisoni 800 metrin uintikilpailussa. Inhoan uimista! Piksu kukkui yöllä taas monta kertaa, joten ei ihme, että klo 8 herätys tuntui haastavalta. Klo 8.22 kuitenkin säpsähdin unestani ja ehdin