Avainsana: ystävyys

Elvyttääkö kesken jäänyt ystävyys vai ei?

Elvyttääkö kesken jäänyt ystävyys vai ei?

Taas mietin ystävyyssuhteita. Olisipa enemmän aikaa ja jaksamista ihmisille, mutta joskus myös rohkeutta päästää irti. Emme voi kukaan miellyttää kaikkia, joskus elämäntilanteet yhdistävät ja joskus ne erottavat. Elvyttääkö kesken jäänyt ystävyys vai ei? Siinä vasta pulma.  Onneksi sentään en ole poltellut siltoja enää vuosiin, mutta 

Ihmissuhteiden ei tarvitse olla hankalia

Ihmissuhteiden ei tarvitse olla hankalia

Ihmissuhteiden ei tarvitse olla vaikeita tai hankalia. Ihan oikeasti ne voivat olla helppoja, vaivattomia, tasapuolisia ja kaikkia palkitsevia. Usein vain ihminen on sellainen, että se tekee monesta asiasta vaikeampaa kuin onkaan. Ehkä se on ihmisen ego, joka haluaa lisää ilman, että itse antaa. Mistä tahansa 

Some ei korvaa ystäviä

Some ei korvaa ystäviä

Se, että seuraa ystävää somessa, ei korvaa oikeaa yhteydenpitoa tai näkemisiä. Sen huomasin taas viikonloppuna, kun jaksoin kerrankin raahautua ihmisten ilmoille juhlimaan ystävän syntymäpäiviä kivalla porukalla blinibrunssin, saunan ja uimisen parissa. Toki some on hyvä väline näkemisten lomassa. Jos välimatkaa on paljon, on se myös aika korvaamaton. Mutta silti, oikeita tapaamisia ei saisi unohtaa, ei edes tässä arjen pyörityksessä. Voi miettiä, että mitä arjessa vähentää ja mitä lisätä, että ehtisi tapaamaan enemmän ystäviä.

Elämä vain tuntuu olevan niin tupaten täynnä, että viikonloput tulee useimmiten mieluiten vietettyä kotona. Illatkin ovat kovin lyhyitä. Tänä syksynä olen tehnyt myös töitä viikonloppuisin, joten vapaa-aika on ollut kortilla. Perheen yhteinenkin aika on niin vähissä, että usein sitä punnitsee tarkkaan, mitä vastaan on siitä valmis luopumaan. Silti huomasin taas, miten mahtavaa onkaan lähteä vähän ihmisten ilmoille, eikä mennä puoli kymmeneltä nukkumaan myös perjantai- tai lauantai-iltana!

Vastaisku ankeudelle

 

Kasvotusten kuulee, mitä oikeasti kuuluu 

Se, että pääsee juttelemaan kasvotusten ja vaihtamaan kuulumisia, on tosi tärkeää. Silloin puhutaan muistakin asioista kuin siitä kiiltokuvapuolesta, joka somessa on monelle arkipäivää. Sitä huomaa, että sitä helposti tuudittautuu sellaiseen kuplaan, jossa luulee tietävänsä toisen elämästä kaiken, kun siitä lukee jostain kanavasta. Siis luulee tietävänsä ja luulee, ettei tarvitse kysyä, miten menee tai mitä kuuluu.

Mutta kyllä tarvitsee!

Suurimmalla osalla ihmisiä some on kuitenkin pelkkää pintaa, raapaisu siitä, mitä elämässä oikeasti tapahtuu. Elämässä, missä on paljon iloja, juhlan aiheita, onnea, rakkautta ja menestystä, mutta myös surua, synkkyyttä, ahdistusta, pelkoa ja epätoivoa.

Vastaisku ankeudelle

Aina ei ehdi tai jaksa pitää yhteyttä

Arki vain tempaisee niin kovaa mukaansa, ettei aina ehdi tai muista pitää yhteyttä. Silti on aikaa notkua vaikka Facebookissa pitkiäkin pätkiä, kröhöm. Mutta entä jos sen nettichattayksen sijaan pyytäisikin ystävän kävelylle tai tekisi treffit kuntosalille? Samassa ajassa ehtii paitsi liikkua niin myös vaihtaa kuulumiset.

Itse kotona töitä tekevänä tykkään käydä myös lounaalla kavereiden kanssa, mutta aina rahakukkaro ja aikataulut eivät valitettavasti ole samaa mieltä. Mutta jo puolessa tunnissa tai kolmessa vartissa ehtii kertoa kuulumisia ja tuntemuksia ja se, että näkee toisen ja voi vaikka halata, tuntuu ihanalta.

Kuitenkin se, ettei ehdi tai muista pitää yhteyttä, ei kuitenkaan kerro kaikkea ystävyyssuhteen tilasta. Eikä aina jaksa tai huvita, kun elämä vain on niin hektistä. Silti toinen voi olla vaikka kuinka tärkeä ja merkittävä ihminen elämässä. Sekin pitäisi saada suustaan ulos niiden rakkaimpien ystävien kanssa: mutta miten vaikeaa onkaan yhtäkkiä sanoa, että olet tärkeä, arvostan ystävyyttämme, erityisesti jos viime tapaamisesta on kulunut aikaa.

Vastaisku ankeudelle

Parasta silloin, vaikkei enää läsnä

Itse aionkin nyt tältä istumalta ryhdistäytyä tämän asian kanssa. Haluan olla aktiivisempi ystävä, ainakin sen verran kuin näillä aikatauluilla on mahdollista petrata. Välillä toisten kanssa tosin tuntuu siltä, että itse on useimmiten se, joka ottaa yhteyttä, mutta jos ystävyys on rehellistä ja syvää, se kestää sen, että myös epämukavia asioita otetaan puheeksi ja niistä keskustellaan.

Kaikki eivät jatka mukanamme koko pätkää, mutta kuten olen aiemminkin kirjoittanut, heilläkin on ollut tarkoituksensa ja merkityksensä. Jokaisesta ystävyyssuhteesta voi olla kiitollinen, vaikka se olisi kestänyt kuinka lyhyen aikaa tahansa.

Omassakin elämässäni on ollut paljon ihmisiä, joiden seura on sillä hetkellä ollut parasta, mitä on voinut olla. Vaikka yhteydenpito on hiipunut joidenkin kanssa kokonaan, ajattelen heitä toisinaan suurella lämmöllä, kiitollisuudella ja rakkaudella.

Elämässäni on ollut ja myös on yhä vieläkin ihan mielettömän upeita, karismaattisia ja aitoja tyyppejä. Kaikki eivät vain kulje koko matkaa kanssamme ja sen kun oppii hyväksymään, kaikki turha kelailu ja miettiminen jää ja unohtuu ja sitä osaa antaa toiselle tilaa tai jopa mahdollisuuden lähteä. Ja sitten voi keskittyä heihin, jotka ovat, tälläkin hetkellä.

Arkipäivän rakkautta ja välittämistä on olla toiselle läsnä. Kuunnella ja todella kuulla, kun toinen kertoo jotain. Arjen rakkautta on kysyä, miten menee, mitä sinulle kuuluu ja sitten keskittyä saamaansa vastaukseen, ilman, että yrittää ratkaista toisen asiaa tai kertoa omasta vastaavasta. Kuuntelu riittää.

Ihan oikeasti. Kasvokkain. Edes silloin tällöin. Ja ennen tapaamista voi laittaa vaikka tekstarin ja kysyä, mitä kuuluu, tavataanko?

Mahtavaa uutta viikkoa!

Lue myös:

Voiko puoliso olla paras ystävä?

Elämäntilanne yhdistää, mutta myös erottaa

Vastaisku ankeudelle

Lyhyestäkin ystävyydestä voi olla kiitollinen

Lyhyestäkin ystävyydestä voi olla kiitollinen

Joidenkin ihmisten kanssa ystävyys säilyy, vaikkei oltaisi tekemisissä vuosiin. Toisten kanssa ystävyys taas vaatii jatkuvaa päivittämistä ja silti se uhkaa hiipua. Tiedätkö tunteen? Silti uskon niin, että lyhyestäkin ystävyydestä voi olla kiitollinen. Sain ystävältäni viestin lauantai-iltana. Siinä luki, että kiitos vielä aamuisesta, olet tosi ystävä. 

Voiko puoliso olla paras ystävä?

Minä voin sanoa, että puolisoni on paras ystäväni. Vaikka sitten asian ääneen lausuminen tappaisi viimeisetkin romantiikan rippeet ja surkastuttaisi intohimon. Silti olen enemmän kuin tyytyväinen tilanteesta, jossa nykyään olen ja elän. Vaikka minulla on paljon mielettömän upeita ystäviä ympärilläni, paras ystäväni on puolisoni. Ehkä kliseistä tai ällösöpöä, mutta 

Erilaiset ihmiset samassa parisuhteessa

Jos toinen on parisuhteessa erittäin puhelias ja toinen taas hiljainen, voiko sellainen suhde onnistua? Erilaiset ihmiset samassa parisuhteessa, voiko toimia?

Oma kokemukseni on, että kyllä, mikä ettei. Parisuhteen sokeri ja suola voi olla se, että ihmiset ovat erilaisia. Kun sitä vain oppii arvostamaan eikä ala haluta muuttaa toista, siitä erilaisuudesta voi syntyä suhteen vankka perusta.

Mutta muistan aluksi, kuinka toisen hiljaisuus välillä vaivasi minua. Mietin, että mitähän se miettii ja eikö sillä ole hyvä olla. Että MIKSI SE ON NIIN HILJAINEN!!?? Koin suurta epävarmuutta, jota paikkasin varmaan puhumalla tuplasti enemmän, hänenkin edestään. Kunnes sitten tajusin sen, että vaikka minä olen puhelias, kaikki eivät ole. Eikä kaikkien todellakaan tarvitse olla.

Haluaisin asua Rakkaudenpolulla! Arvaa, mikä kaupunki?
Haluaisin asua Rakkaudenpolulla! Arvaa, mikä kaupunki?

Aina ei tarvitse puhua

Minulla ja puolisollani on tapana juoda aamukahvi kynttilän (ja arkiaamuisin kirkasvalolampun) loimotuksessa. Se, joka nousee ensin, keittää kahvin. Puolisoni usein kysyy minulta, minkälaisesta kupista haluan kahvini sinä aamuna nauttia. Minulla on useita lempikahvikuppeja, joista sitten valitsen sopivan aina kyseisen aamun fiiliksen mukaan.

Tänään kun olimme juoneet kahvit, kiitin hyvästä kaffeseurasta. Siihen hän sitten vastasi, että ole hyvä, eipä kyllä tullut edes paljon puhuttua. Kumpikin kun oli lähinnä hiljaa mietteissään tuijotellut ulos ikkunasta. Katsonut ohikiitäviä raitiovaunuja ja ikkunoiden edessä heiluvien puiden kellastuneita lehtiä.

Kukkuu!
Kukkuu!

Tuntui hyvältä taas ymmärtää se, että ei sitä tarvitse aina edes puhua. On todellista rakkautta ja myös ystävyyttä, kun toisen kanssa voi olla oma itsensä, ilman, että koko ajan pitäisi hölöttää jotain. On hienoa, että hiljaisuus ei ole ahdistavaa, vaan jotain, jota ei tarvitse edes ihmetellä. Rakkautta voi osoittaa myös teoilla: hän tankkaa autoa, tekee aina ruokaa ja käy kaupassa. Minä sitten vastapainoksi siivoan ja pesen pyykkiä!

Mutta olen itse selkeästi meistä se puheliaampi ja usein saatan pälpättää vaikka kuinka, toki kyselen toiselta esimerkiksi iltaisin päivän kuulumisia. Mutta välillä on hyvä istua hiljaa ja silti tietää, että toinen on siinä. Hänen seurassaan olen oppinut sen, ettei aina tarvitse olla suuna päänä selittämässä asioita. Joskus riittää, että vain on, silti yhdessä. Ja hän on taas oppinut minulta puheliaammaksi. Näin se menee, kumpikin ammentaa toiselle siitä, mikä itselle on luonnollista.

On meissä toki paljon samaakin. Työpäivien aikana laitamme usein viestejä toisillemme. Todella usein käy niin, että kun itse on kirjoittamassa viestiä, toinen ehtiikin ensin. Myös usein toinen aloittaa jonkun lauseen ja toinen jatkaa, ja lähes aina puhummekin yllättäen samasta asiasta, jota olemme juuri samaan aikaan pääkopissamme ajatelleet.

Ja välillä saan kukkia! Ainakin silloin, kun ehdotan retkeä auringonkukkapellolle.
Ja välillä saan kukkia! Ainakin silloin, kun ehdotan retkeä auringonkukkapellolle.

Yhteen saa sulautua, kunhan ei liiaksi

Itsekin raahasin aikanaan melkoisen lastin kuraa nykyiseen parisuhteeseeni. Vaikka alku oli hankala, sitä mukaa kun vuodet vierivät, parisuhteemme on muuttunut vakaaksi ja vankaksi. Kaksi hyvin erilaista persoonaa ovat sulautuneet yhteen, muttei liiaksi. Kumpikaan ei ole takertunut toiseensa kuin henkensä kaupalla, vaan tilaa otetaan ja annetaan tarpeen mukaan. Ja kun yhdessä oleminen ei tunnu pakolta, sitä haluaakin olla yhdessä. Vaikka sitten hiljaa siinä aamukahvipöydässä.

Se, että antaa toisen olla sellainen kuin on, oli kyse sitten ihmissuhteesta, perheenjäsenestä tai ystävästä, on lopulta aika helpottavaa jokaiselle osapuolelle. Ei tarvitse hampaita kiristellen pakottaa tai kontrolloida.

Hyvä on myös muistaa se, että kukaan meistä ei ole toisen omaisuutta, olemme vain vierailijoita toistemme elämissä, lyhyitä häivähdyksiä, minikokoisia kohtaamisia tässä maailmankaikkeudessa.

Leppoisaa sunnuntaita!

Lisää parisuhdeaiheisia kirjoituksiani:

Parisuhde on tiimi

Hyvässä parisuhteessa ei halua muuttaa toista

Oletko parisuhteen riitapukari?

On huippua, että toinen jakaa täysin vastuun vanhemmuudesta. Minulla on myös erilaisia kokemuksia tästä aiheesta.
On huippua, että toinen jakaa täysin vastuun vanhemmuudesta. Minulla on myös erilaisia kokemuksia tästä aiheesta.
Ystävyydestä – elämäntilanne yhdistää, mutta myös erottaa

Ystävyydestä – elämäntilanne yhdistää, mutta myös erottaa

Kesäkuussa istahdin lounaalle ystävän kanssa, jota en ollut nähnyt neljään vuoteen. Viime sunnuntaina lapseni rippijuhliin tuli ystäväperhe, jonka viimeksi olimme tavanneet yli pari vuotta sitten. Elämäntilanne yhdistää, mutta myös erottaa. Mutta arvaatko, mitä tapahtui? No juttu jatkui kummassakin tapauksessa tasan siitä, mihin se oli jäänytkin. Läpi 

Ystävyydestä

Ystävyydestä

Jaetaanko Vuoden paskin ystävä -palkintoja? Tänne vissiin voi postittaa yhden. Minulla lienee aivan väärä käsitys koko hommasta. Luulin, että tosiystävä on sellainen, joka ymmärtää sinua silloinkin, kun ei ole aikaa tai voimia tavata. En olisi kuvitellut, että tosiystävä alkaa vertailla tyyliin ”Kyllä mun muutkin lapselliset 

Kirpputorilöytö ja ystäviä

Kirpputorilöytö ja ystäviä

Tänään oli hyvä päivä. Juu ei saatu siivottua eikä pyykättyäkään, mutta vierailimme ystäväperheen luona syömässä herkullista hummusta, couscous-salaattia, kasvisjuustopiirasta ja mokkapaloja! Piksu sai lähtiäislahjaksi vielä kassillisen vaatteita ja hienot pinkit Converse-tossut. Näimme ikkunasta neljä kuumailmapalloa ja joimme ihan parasta minttuteetä itse kasvatetuista mintunlehdistä. Namskutti. Olen todella kiitollinen, että olen saanut tutustua neljään noin mahtavaan ihmiseen, kahteen pieneen ja kahteen isompaan.

Kyllä ne siellä ovat, kuumailmapallot!

Menomatkalla koukkasimme Piilo-kirppiksen kautta. Menin sinne ajatuksella etsiä Piksulle kenkiä, ja kas, mitäs löysimmekään. Aivan mahtavat tummanruskeat nahkapopot viidellä eurolla. Ja koska Piksu on rakastunut aikaisemmin Piilosta hankittuun, punaiseen Paapii-otukseensa, hankimme toisenkin, limetinvihreän kaverin.

Jokaisella muotitietoisella pikku neidillä pitää olla kunnon popot ja oma Paapii.

Näillä eväillä on mainiota lähteä uuteen viikkoon hyvällä mielellä.

Friends forever…

Friends forever…

… Tai sitten ei. Minua on pari päivää vaivannut Writer’s Block, mutta nyt inspiroidun YouTube-videosta, johon törmäsin My sunday feeling -blogissa. No oikeasti en ole vain ehtinyt kirjoittaa, sillä olen ollut irrottelemassa jumppa- ja sisäpyöräilysaleilla. Tällä viikolla treeniä on takana 9 tuntia, ihan hyvältä on tuntunut,