Tämän blogin tulevaisuudesta..

..en osaa sanoa mitään, parempi kun on pysytellä tässä hetkessä. Heh!

Aah! Olen pohtinut isoja asioita ja ehkä jopa sisäistänyt oivalluksia, jotka ovat saaneet siis jopa miettimään tämän blogin tarkoitusta ja määränpäätä. Niin sanotusti diippiä shittiä on tullut pyöriteltyä. Tulin kuitenkin siihen tulokseen, että ei, vielä tämä blogi ei ole tullut tiensä päähän. En sitten tiedä, olenko yhtään viisaampi näiden oivallusteni jälkeen kuin aiemminkaan ja voi olla, että viikon päästä olen taas unohtanut kaiken ja samassa pisteessä kuin ennenkin! Mutta koska en lupaa kellekään mitään, en edes itselleni, niin sillä ei ole merkitystä. Jos nyt kuitenkin menisi vaihteeksi kaksi askelta eteen, ja vain yhden taakse, eikä toisinpäin.

Loppuviikko meni töissä ja kotona, joten postaaminen sitten vain jäi, vaikka tarkoitukseni oli kyllä kirjoittaa. Olen rehellisesti sanottuna paikoin kokenut epävarmuutta siitä, mistä kirjoittaisin. Välillä aiheet nousevat selkeästi omasta arjesta, mutta välillä niitä joutuu hakemaan hieman kauemmin. Hakeminen ei yleensäkään toimi, vaan pitää tulla kirkas ajatus. Ennenkaikkea kuitenkin blogini kohtaloa miettiessäni ymmärsin sen, että määränpäätä tärkeämpää on matka. Alunperinhän aloin kirjoittaa siksi, että kirjoittamalla pystyin käsittelemään erilaisia elämässäni olevia pieniä pulmia tai sitten niitä isoja elämää mullistaneita tapahtumia eri näkökulmista. Ja kun teitä lukijoita ilmaantui aina vain enemmän ja sain usein palautetta siitä, miten joku sai apua omaan elämäänsä, se toki motivoi jatkamaan. Ja kyllä vain kun kirjoitin asiat auki, aloin itsekin nähdä asiat ja myös oman toimintani eri tavoin ja vaihtoehtoja vaikka sitten tehdä toisin oli yhtäkkiä paljon enemmän. Joskus ehkä analysoin jotain liikaakin ja myöhemmin olenkin miettinyt, onko aivan kaikki tämä asioiden pyörittely ollut aivan tarpeellista, mutta kuten life coachinikin (olen toistamiseen valmistuvan life coachin harjoitusoppilas) totesi juuri, kaikkea matkallani on varmaankin tarvittu, jotta olen juuri nyt tämä ihminen ja tässä pisteessä kuin olen.

Onkin ollut aika mahtavaa oivaltaa se, on asioita tullut sitten pyöriteltyä liikaa tai ei, että arjen pulmat eivät ole kadonneet, mutta oma asenteeni ainakin niihin pienempiin ja oikeastaan koko elämään ylipäänsä on muuttunut aika tavoin. En enää läheskään aina ajattele asiasta, että se on joko huono tai hyvä, toivottu tai epätoivottu. Asioita vain tapahtuu ja asiat vain ovat, toiset niistä herättävät minussa hyviä tunteita, toiset niin sanotusti huonompia. Näen nykyään hyvin selvästi sen, että jos yrittää varmistella itselleen vain mukavaa elämää ja siksi pyrkii välttämään niitä huonoja kokemuksia, se ei vain ole mahdollista tai todellista. Se ei ole mahdollista siksi, koska me yksinkertaisesti emme voi hallita tätä kaikkea. Toki voimme useisiin asioihin vaikuttaa, mutta lopulta emme voi täydesti hallita. Aina tulee mutkia matkaan ja asiat voivat mennä eri tavoin kuin itse on toivonut, sitä voi sairastua, menettää työpaikkansa, puoliso voi lähteä, ihan mitä vain. Siksipä kai erityisesti on tärkeää oli tunne tai asia mikä tahansa, tiedostaa, että se ei kestä ikuisesti. Kaikki menee lopulta ohi tai ainakin muuttaa muotoaan, ja sen tiedostaminen usein saattaa opettaa kiitollisuutta tai luo toivoa. Ihminen vain haluaisi kovin usein takertua pelkästään siihen hyvältä tuntuvaan elämään, hyviin fiiliksiin ja pyrkiä hallitsemaan elämää, jotta voisi lillua siellä ihanassa turvallisuuskuplassa. Lopulta kukaan meistä ei tule olemaan ikinä täysin turvassa, joten hallitsemisen yrittäminen ei johda mihinkään. Uskonkin, että tärkeämpää on vain antaa olla ja keskittyä siihen hetkeen, jossa juuri on. Olen joskus aiemmin poiminut jostain kirjasta muistivihkooni lauseen Vapaus on suostumista elämään kaiken keskellä, ja vasta nyt ehkä lähes ymmärrän sen, mitä se todella tarkoittaa. Ehkä.

Yhä edelleen uskon kuitenkin siihen, että myönteisyyteen pyrkimällä ja mukavia asioita ajattelemalla voi vaikuttaa paljonkin omaan toimintaansa, mielialoihin ja tavoitteisiinsa, sellainen positiivinen fiilistely ei ole lainkaan turhaa. Näen kuitenkin samalla yhä selvemmin sen, ettei positiivisuus missään muotoa poissulje elämän epävarmuutta tai niitä asioita, joita ei omalle kohdalleen toivo. Onkin ennen kaikkea kyse hyväksymisestä ja asenteesta. Pakeneminen ja poissulkeminen, ne eivät kanna pitkälle.

Nyt kun näköjään jälleen pääsin vauhtiin, heitän vielä ilmoille ajatuksen, jonka oivaltaminen on vienyt todellakin kauan, mutta yhtäkkiä tuntuu aivan kristallinkirkkaalta. Olen nimittäin jälleen miettinyt paljon sitä, mitä minä haluan toisilta ihmisiltä ja todellakin vain homma menee niin, ettei kukaan toinen eikä mikään maailman ihmissuhde voi minua täydeksi tai miksikään muuksikaan tehdä. Se ei tarkoita sitä, etteikö ihmisistä elämässä saisi nauttia ja iloita. Gangaji on todennut näin: Jos odotat toisilta tunnustusta, rakkautta tai kunnioitusta, joudut kärsimään. Jos sitä vastoin haluat antaa toisille tunnustusta, rakkautta tai kunnioitusta, tulet onnelliseksi ja vapaaksi. 

Ah. Minä pyrin, ainakin juuri nyt, valitsemaan jälkimmäisen. Hienoa alkanutta viikkoa!

Kyl! (Kuva: Pinterest)