Tarkoituksella juuri tässä…

…kylläpä vain!

Ensi alkuun kiitos jokaiselle, joka on vastannut suureen energiakyselyyni! Vielä on aikaa vastata tähän iltaan mennessä, jos siltä tuntuu. Ja käykääs lukemassa muidenkin hienoja vastauksia. Ja toki myös todella mukavaa on saada blogista palautetta, arvostan. Välillä kun tämä bloggaaminen on tällaista yksinpuhelua, vaikka viihdyttävää sekin.

Kävin eilen illalla jälleen tuulettamassa pääkoppaani reilun kympin juoksulenkillä ja minua ilahdutti suuresti se, että perjantaisesta säärikivusta ei ollut enää tietoakaan. Kiitollisena otin jokaisen juoksuaskeleen, kondiksessa oleva terveys on kyllä mieletön juttu eikä mikään itsestäänselvyys. Mutta voi pojat sentään, kyllä tuollaisen tunnin lenkin aikana voi päässä pyöriä ihan mielettömän paljon eri asioita aina hiekkatiellä makaavista etanaraukoista aina elämän suuriin tapahtumiin ja vähemmän miellyttäviin muistoihin. Ajatukseni hyppelehtivät asiasta toiseen jalkojen jatkaessa monotonista liikettään. Eilen päässä pyörivät pääasiallisesti työasiat, olin päivällä tehnyt omasta mielestäni erittäin onnistuneen haastattelun raskaasta aiheesta ja ihailin haastateltavan valoisaa elämänasennetta.

Tämä eilinen kohtaaminen haastateltavan kanssa sai taas muistamaan sen, että päällisin puolin ikinä ei voi todellakaan tietää, mitä joku toinen on kokenut. Jokaisella meillä on omat muistomme, omat kokemuksemme, omat ilomme ja omat surumme. Aina on kuitenkin huippua tavata ihmisiä, jotka ovat voittaneet suuria, oikeastaan käsittämättömiä haasteita, mutta jotka ovat oppineet elämään tapahtuneiden asioiden ja jopa surun kanssa ja oppineet myös näkemään menneissä jonkun tarkoituksen. Elämänmuutokseen ei tarvita mitään elämää suurempaa kriisiä, mutta monelle sellainen tuntuu olevan käynnistäjänä tutkimusmatkaan omaan itseensä tai asioiden katsomisen opetteluun eri näkökulmasta. Uskon, että on asioita, joita me emme voi muuttaa, mutta jotka muuttavat meitä, ihan väkisinkin. Omasta kokemuksesta voin sanoa sen, ettei kaikessa todellakaan näe hyvää sillä hetkellä kun suossa on kaulaansa myöten tai kontallaan maassa, mutta uskon siihen, että myöhemmin sen tarkoitus avautuu useimmille. Siis ainakin jos ei jää jumiin asioihin ja katkeroidu, vaan osaa antaa anteeksi ja jatkaa kulkemistaan elämänsä polulla.

Kun menettää, oli se sitten paljon tai vähän, ei ole ehkä enää tarvetta kyseenalaista kaikkea tai ottaa lopulta aika pieniä asioita maailmanloppuna. Muistelen lukeeni, että kun ihminen luopuu tarpeestaan tietää miksi, on hän voimaantumisensa alussa. Aika pitkäänhän sitä voi jumittaa siinä miksimiksimiksi-vaiheessa. Mutta jossain vaiheessa se tulee: no miksi en minä -vaihe. Ja oli tapahtunut mitä tahansa, nykyhetkellä on meille aina enemmän annettavaa kuin sillä, mikä on mennyttä. Pätee muuten niin iloihin kuin suruihinkin. Uskon, että erilaisten ja erikokoisten kriisien kokeminen auttaa meitä kuitenkin arvostamaan elämäämme vielä enemmän juuri nyt, tässä hetkessä. Sillä sehän se on se ainoa tuokio, joka meillä on.

Itse uskon vakaasti siihen, että olen tarkoituksella juuri tänään juuri tässä, missä olen. Olen tarvinnut kaikkia kokemuksia, ihmissuhteita ja tilanteita elämääni, ja jollain tapaa ja jostain syystä olen kai vetänyt niitä myös puoleeni. Näenkin monen aiemmin minun mielestäni haastavan persoonan elämässäni nykyään suurenmoisena opettajana! Ja myös ne asiat jotka menevät eri tavoin kuin tahtoisin, niiilläkin on tarkoituksensa. Ilman niitä opettajia tai tilanteita olisin jotain muuta kuin olen nyt. Ja nykyäänhän pidän itsestäni hyvin paljon, joten tämä sopii hyvin! Ja mikä vielä parempaa, nyttemmin ainakin useimmiten rauhan ja sopusoinnun puolella pysytellessäni minulla on upea mahdollisuus luovuttaa voimastani ja energiastani myös muillekin, siis sellaisille ihmisille, jotka jeesiä kipeästi tarvitsevat. Se on hieno tunne se. Jos ihminen on epävarma, hän tuskin auttaa muita, sillä kokee toiset kilpailijoinaan ja ajattelee, että toisen saadessa jotakin se on itseltä pois. Buu! Ja jostain joskus luin, että ihmisten eri tavoin auttamisella on ihan vallan terveysvaikutuksiakin. Kun antaa, niin saa myös itselleen, vaikka sitten terveyttä, näinhän se menee.

Toki välillä kiukuttaa ja ottaa kupoliin niin vimmatusti, mutta juuri sain kotoakin palautetta, että kas, en juuri enää hermostu ja jos, niin tilanne laukeaa hyvin nopeasti. Jipii!! Olen kasvanut!!

Ja hei, vielä yksi sana uskomuksista! Kannattaa lakata uskomasta, ettei ikinä voita mitään. Minä lakkasin ja heti klikkasin Facebookin Muumimaailma-kisassa pari viikkoa sitten itselleni voiton: hienon rantapyyhkeen. Ja jatkoa seurasi, ihastuttavan Nainen kuvien takana -blogin Mirka juuri laittoi viestiä, että ruotsalaisen Caloun puukengät ovat minun! Ooooh!! Kiitos kiitos kiitos!

Muutenkin hyviä uutisia sen kuin pulpahtelee pintaan, tänä vuonna ensi kertaa järjestetyt Ilon & valon markkinat kysyivät, voivatko he lisätä blogini osoitteen heidän blogilistalleen. No sehän oli suuri kunnia, ja ensi vuonna sitten tapaamme kaikki tuolla markkinoilla, eikös. Mitähän ihmeellistä, mahtavaa ja tosi makeeta seuraavaksi tapahtuu, jään innolla ja luottavaisena odottelemaan. Tiedän, että iloisia uutisia on tulossa, vaikka en tiedä vielä tarkalleen, että mitä ne ovat.

Aurinkoista keskiviikkoa sinulle!

Piste. Ja pätee myös moniin asioihin, tilanteisiin, tapahtumiin.