Minäminäminä…

…on niin last season. Miten voin auttaa sinua, toimii paremmin.

Juhannukset on juhlittu, olipa melko kolea sää! Harvoin sitä saa viettää keskikesän juhlaa villasukkiin verhoutuneena, talvitakkiakin tuli ikävä. Juhannusaatto ja -päivän aamu kuluivat silti lähinnä ulkoilmassa. Kylläpä jaksoimme majapaikassamme kiitellä jo pelkästä auringostakin, keli tuntui suorastaan mahtavalta jo vain silloin, kun ei satanut. Ja hei, jotain hyvää jos ei huonoakin: tämän hetkinen kesäsää tuntuu kyllä yhdistävän meitä suomalaisia, kerrankin on asia, josta olemme yhtä mieltä ja josta voimme valittaa yhdessä, aijettä sentään, vaikka sitten sen naapurin kanssa, jolla on hienompi auto kuin itsellä, hehe. Hellettä odotellessa!

Paitsi että itse en jaksa kovin paljon stressata ilmoista (vai onko joku havainnut, että keli olisi stressaamalla lämmennyt?), olen havainnut itsessäni runsaasti myös muunlaisia ajatusmallien muutoksia. Pääsin nimittäin kelaamaan elämääni taaksepäin toimittajan seurassa, joka minua ei tuntenut. Vanhoissa asioissa ei ole hyvä jumittaa, mutta sen huomasin, että joskus niiden läpikäyminen on vain tosi hyödyllistä. Samaa olen myös muuten itse saanut kuulla toimittajana, että minulle avautuminen toimii ja vaikutus on terapeuttinen! Ehkä paras kohteliaisuus ja kiitos omasta duunista ikinä, arvostan suuresti. Minun haastatteluni voit muuten lukea ensi torstain Hesarista, puhumme muun muassa liikunnan aloittamisen vaikeudesta, rahattomuudesta ja häpeästä. Olin kovin otettu haastattelupyynnöstä, sillä arvostan kyseistä julkaisua kovasti.

Eikä kyse ole vain minusta ja minun muutoksestani, tiedän, että on monia, jotka ovat käyneet läpi saman kaavan. Tuntuu vahvasti siltä, että egolähtöinen minäminäminä-elämä muuttuu lähes jokaisella, joka omaa polkuaan pysähtyy tarkistelemaan. Egon johtama mitä mä saan ja mikä kaikki on mun -arki muuttuu sellaiseksi, että mitä minä voisin tehdä, jotta maailma olisi edes hitusen verran parempi paikka. Eikä se tarkoita sitä, että suostuisi kenenkään lattiamatoksi.  Omistaminen, haaliminen ja omien etujen tavoittelu vain eivät tunnu enää mielekkäältä, koska huomaa, että on myös muita keinoja olla ja elää, ja ne ovat paljon merkityksellisimpiä tapoja kuin vaikka se jokakesäinen Italian-matka. (Nyt voisin kyllä ottaa lipun minne tahansa helteeseen). Ihan oikeasti myöskään se valolla varustettu astianpesukone ei olekaan enää siisteintä maailmassa eikä lopulta tiskaaminen vaivaa juuri ollenkaan, kun sen vain hoitaa pois heti eikä mieti (ja valita) koko päivää, että pitäisi tiskata. Sitä huomaa myös, ettei titteleillä tai asemalla ole mitään merkitystä. Itse jopa hieman nykyään kiusaannun, jos ajaudun tuntemattoman kanssa siihen helppoon ja niin tavanomaiseen mitä sä sitten teet työksesi -small talkiin. Olemme vain niin paljon muutakin kuin ammattimme ja omaisuutemme, ajattelen.

Kaikkia ei kiinnosta pysähtyä, ja ymmärrän hyvin senkin, sillä vielä kolmikymppisenä pysähtyminen oli omasta mielestänikin suurinta huuhaata ikinä. Mutta niin se vain elämä omallakin kohdalla pakotti katsomaan tätä kaikkea suoraan silmiin ja antautumaan, olemaan itselle ja toisille täysin rehellinen. Ja kun lopulta jaksaa nousta sieltä lattianrajasta, pystyy taas kulkemaan eteenpäin ja oppii näkemään sen, että jokainen haaste ja vastoinkäyminen on tuonut mukanaan edes jotain hyvää, vaikka sitten pikkuriikkisen. Silloin ymmärtää myös sen, että juuri nyt on oikea aika auttaa heitä, jotka ovat vielä polvillaan.

Ihminen joutuu välillä pesukoneen linkousohjelmaan, joskus se ohjelma on lyhempi ja joskus pidempi. Aina sieltä kuitenkin jollain tapaa noustaan, ja omalla kohdallani kävi niin, että koko show muutti minut toisenlaiseksi ihmiseksi. Ymmärrän myös sen, että en olisi ikinä voinut jatkaa sellaisena kuin olin, koska minun oli tarkoitus muuttua. Joskus toivoin, että se olisi tapahtunut hieman hellemmin ottein, mutta näinkin on hyvä.

Alla olevan kirjoitin joskus talvella, viestinä vuosien takaiselle itselleni, laitan sen taas tähän, kun sopii teemaan niin hienosti.

Ensinnäkin, mitään hätää ei ole. Et ole yksin. Asiat menevät ja tulevat menemään kuin on tarkoitettu. Tulet vielä näkemään, että se mitä nyt tapahtuu, tuo mukanaan hyvää ja tulet vielä kiittämään näistä asioista monta kertaa. Nyt sinun tulee nähdä oma voimasi sisälläsi ja pyytää viisautta ja energiaa selvitä kaikesta kohtaamastasi. Lakkaa keskittymästä lopputulokseen, sillä lopputuloksella ei juuri tällä hetkellä ole mitään väliä, koska olet tässä ja nyt. Luota siihen, että maailmankaikkeudessa asiat järjestyvät lopulta kuten parhaaksi on. Kiitä tilanteista ja ihmisistä, jotka olet elämääsi saanut. Ne, jotka sinua kipeimmin satuttavat, opettavat sinulle eniten ja suorastaan työntävät sinua eteenpäin matkallasi parhaaksi versioksi itsestäsi, siksi, kuka oikeasti olet kaikki nämä vuodet ollutkin. Onnea ei voi olla ilman surua, kaikella on vastakohtansa. Kun uskot itseesi, oli kyse kuinka tiukasta paikasta tahansa, vedät puoleesi sitä energiaa, joka lopulta oikealla ajallaan auttaa palasia loksahtamaan kohdilleen. Sinun ei tarvitse kysellä, määritellä, analysoida tai luokitella sitä, miksi asiat menivät, kuten menivät. Ota täysi vastuu elämästäsi ja siitä, mitä se nyt on tai ei ole. Usko, että sattumia ei ole ja tiedosta se, että kaikkeen mielestäsi negatiiviseen liittyy opetus. Lakkaa syyttämästä, lakkaa taistelemasta, lakkaa tuntemasta syyllisyyttä. Anna asioiden olla ja tulla sellaisina kuin ne ovat ja tulevat. Heikkenet taistellessasi jotain vastaan, vahvistut hyväksymisen ja anteeksiannon kautta. Ja kun kaikki tämä on ohi, olet viisaampi, rakastavampi, empaattisempi ja lempeämpi kuin ikinä olisit voinut kuvitellakaan.

Iloitaan pikku asioista, autetaan ensin itseämme, sitten muita. Ja hei, sen sateenkin jälkeen paistaa aina aurinko. Upeaa alkanutta viikkoa!

Ai mikä sade? Kuva juhannusaatolta.