Tee itsesi(kin) iloiseksi!

Törmäsin Facebookissa alla olevaan posteriin.

Vapaamuotoisesti: Vietä elämäsi heidän kanssaan, jotka tekevät sinut iloiseksi ja onnelliseksi, ei ihmisten kanssa, joihin sinun pitää tehdä vaikutus.

Kyl!

Sitten huomasin, että kyseinen sanoma toimii myös itsemme kanssa. Haluammeko viettää elämämme sellaisen itsen kanssa, josta pidämme ja joka tekee meidät iloiseksi, vai sellaisen itsen kanssa, joka ei ole ikinä tyytyväinen mihinkään tai johon pitää jatkuvasti tehdä vaikutus?

Moni osaava ja upea ihminen hukkaa elämäänsä murehtimalla omaa ulkonäköään, liikakilojaan tai alipainoaan, osaamistaan, ammattitaitoaan tai vaikkapa vanhemmuuttaan. Toisille itsensä mollaaminen tuntuu olevan lähes arkipäiväinen harraste. Itseen ei uskota sen vertaa, että yritettäisiin päästä vanhoista käyttäytymismalleista ja luoda uusia niiden tilalle. Emmä osaa, emmä pysty, emmä pärjää, ei musta oo siihen. Tää menee kuitenkin vatuiks, ei tää tuu onnistuu. Jokainen meistä toki varmasti joskus miettii, mitä voisimme tehdä, jotta meistä pidettäisiin enemmän. Itsensä mollaaminen ei ole ainakaan ratkaisu siihen, vaan juuri päinvastoin. Se, että pitää itseään ihan hyvänä tyyppinä näkyy ulospäin. Jos aina vain valittaa ja negistelee, niin kuka sellaista tyyppiä jaksaa?

En minäkään ole aina tyytyväinen itseeni tai tekemisiini, mutta nykyään useimmiten sentään. Olen vuodattanut kyyneliä vaatekaapilla ahtamassa itseäni housuihin, jotka menivät ennen jalkaan, mutta sitten eivät enää. Olen ahdistunut tekemistäni valinnoista ja soimannut itseäni vaikka mistä. En ole iloinnut onnistumisista vaan olen märehtinyt mokiani. Jos en osannut jotain, ajattelin, että en osaa mitään.

Oooohhoh, niin ärsyttävää ja turhaa!

Miksi miksi miksi takertua negatiivisuuteen, kun asioita voi elää positiivisen kautta. Itserakkaaksi ei tarvitse heittäytyä, mutta itsestään saa tykätä. No vähintäänkin itseään kannattaa pitää ihan mukiinmenevänä tyyppinä. Tee itsesi iloiseksi, niin elämä muuttuu helpommaksi!

Se mitä tapahtuu tulevaisuudessa tai miten itsemme näemme juuri nyt, perustuu toki muun muassa myös historiaamme, mutta myös omiin uskomuksiimme. Jos jatkuvasti ajattelisin, että olenpa huono kirjoittamaan tai olenpa läski, niin voin kuvitella, että en etenisi urallani tai ainakaan hoikistuisi.

Omat uskomukset ovat kuin valheita, jotka riittävästi toistettuna muuttuvat todeksi. 

Se on hyväkin asia, sillä kääntämällä uskomukset positiivisiksi voi alkaa tapahtua pian hyviä asioita. Joten kokeilkaamme näitä: Minä osaan, minä selviän, minä pärjään. Olen ihastuttava ja terve, voin hyvin, jaksan paljon. Minulla on ihana perhe, upeita ystäviä ja rakkautta ympärilläni. Tulen toimeen taloudellisesti ja nautin joka hetkestä.

Itsensä kanssa on paljon helpompi olla, kun rohkenee nostaa ne hyvät puolet myös esiin. Okei, vyötäröäni somistaa yhdeksän kilon vararengas, mutta ai niin, mullahan on tosi upeat ja pitkät silmäripset, hihih.

Ja mikähän siinä muuten on, että kun asiat eivät aina mene, miten toivoisi, ihminen uskoo mieluummin itse ongelmaan kuin kykyynsä ratkaista pulma. Ohhoh.

Pitkästä aikaa olen viettänyt ”omaa aikaa” työhuoneella! Ja päivä vain paranee: odottelen jo innolla, että pääsen ohjaamaan intervalli-sisäpyöräilyä, aaaaaaaah, luksusta!

Juurikin näin!

P.s. Vastaisku ankeudelle löytyy myös Facebookista. Tule!