Hyvä elämä

Unelmasta totta

Viime viikolla ennen tärkeää palaveria mietin ja listasin tavoitteitani. Osa niistä on ehkä vielä enemmän unelmien tasolla. Osa on selkeytynyt, sydän sanoo, tätä minä todella haluan. Kirjoitin vihkooni sitä ja tätä. Härskisti ja häpeilemättä, koska nehän olivat vain itseäni varten. Välillä aloin epäillä, vaikka tunsin, että toive kumpuaa syvältä itsestäni. Aloin miettiä, mikä minussa nostaa esiin tunteen, ettei olisi sopivaa toivoa jotain. Tai ainakaan sopivaa toivoa itselleen kaikkea sitä, mitä toivoin. Kuka tai mikä minussa yritti sanoa, että minun tulisi tyytyä vähempään. Miksi ihmeessä, kun koko maailma on avoin kenelle tahansa lähtökohdista ja elämäntilanteesta riippumatta. Toisille se avautuu vähemmällä vaivalla, toinen joutuu tekemään enemmän töitä, mutta kuka kieltää, etteikö asioita ja ihmeitäkin voisi tapahtua.

Tulin siihen tulokseen, että useimmin ainakin oman itseni jarruna olen minä itse. Itse olen luonut itselleni ne raamit, joita pidän sopivana juuri minulle. Ne nousevat sieltä, mitä minä pidän itse mahdollisena itselleni. Joissain tapauksissa uskon itseeni vahvasti, toisessa asiassa en voi kuvitellakaan, että joku asia sattuisi omalle kohdalleni. Nämäkin ovat itse luomani kalterit, vaikka toki niihin myös yhteiskunta ja ympäristökin vaikuttavat. Varmaan jokaisella meillä on jotain muistoja siitä, kun meidät on teilattu. Toisen harmitonkin kommentti mitä sä itsestäsi oikein kuvittelet liimaantuu takaraivoon ja selkärankaan ja pysyy siellä, jollei siitä päästä irti.

Asioiden hyväksyminen sellaisena kuin ne ovat, on ollut itselleni erittäin toimiva keino pysytellä ilon puolella. Kuitenkaan asioiden hyväksyminen ei tarkoita sitä, että alistuu. Vaikka hyväksyy nykyhetken sellaisenaan, omaa potentiaalia ei tarvitse unohtaa. Ei kannata esimerkiksi sanoa, että tällainen olen nyt, enkä muuhun pysty. Aina on vaihtoehtoja, erilaisia reittejä, me kasvamme ja vahvistumme koko ajan. En pysty muuhun on vain oma mielikuvani, itse rakentamani ajatusmalli, jonka annan toteutua. Ja kun ja jos annan sen toteutua, minun ei tarvitse edes tehdä mitään muuta. Uskomalla vaihtoehtojen vähyyteen sallin itseni olemaan niin, edes pyrkimättä kokeilla toisia reittejä.

Joskus asia on hyvä sellaisena kuin se on, jopa parempikin. Mutta jos todella sydämessä kaipaa muutosta tai haluaa saavuttaa jonkun tavoitteen, ainoa keino on vaientaa se sisäinen epäilijä ja oivaltaa oma arvokkuus, omat mahdollisuudet. Nähdä se oma polku, kaikki ne risteykset, sivuhaarat, liikenneympyrät, joissa on jumittanut ilman poispääsyä. Nähdä vaihtoehdot. Luottaa, että niitä on.

Päivän voimasanat tulevat tässä: Tänään on hyvä päivä vapauttaa itseni omista harhaluuloistani. Tänään alan pitää itseäni onnistujana. Lakkaan hukkaamasta aikaa ja lopetan itseni surkuttelun. Minussa on potentiaalia vaikka mihin. Jokainen sydämeni toive voi toteutua. Päästän irti suurimmasta esteestä, itsestäni, nostan oman jalkani jarrulta ja annan mennä.

Uteliaana otan vastaan elämän. Sellaisena kuin se tulee.

Niin ja mitä siellä tärkeässä palaverissa tehtiin? Kirjoitettiin kustannussopimus! Minun toinen kirjani, hyvin erilainen kuin se ensimmäinen, tulee ulos joulun jälkeen.

Mikä vain on mahdollista.

Tässä sitä on, sitä uutta kirjaa. Sitä on myös täällä blogissa ja blogini Facebook-sivuilla. Vielä on tekemistä, mutta palo synnyttää oman näköistä tekstiäni on kova.
Tässä sitä on, sitä uutta kirjaa. Sitä on myös täällä blogissa ja blogini Facebook-sivuilla. Vielä on tekemistä, mutta palo synnyttää oman näköistä tekstiäni on kova.

 

 

18 thoughts on “Unelmasta totta

    1. Kiitos Sanna tästäkin kommentistasi. Näin se menee, samalla lailla kun olemme itsellemme mahdollisesti esteitä, olemme myös noita mahdollistajia. Enemmän tulisi uskoa siihen jälkimmäiseen, niin se menee :) Kiitos myös linkistä, käyn lukemassa tekstin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *