Uusi opas vauvojen vanhemmille

Tämä postaus on täyttä vauva-asiaa.

Trendin entinen päätoimittaja Elina Tanskanen on kirjoittanut kirjan, tällä kertaa vauvoista. Hänen Jetlagissa – Yhdellä kädellä kirjoitettu opas vauvavuoteen julkaistaan nyt syyskuussa.

Olen aina ollut huono lukemaan vauvoihin ja lapsiin liittyvää kirjallisuutta, poikkeuksina ovat olleet vain Anna Wahlgrenin kuuluisa Lapsikirja ja muutama vuosi sitten julkaistu ruotsalaistoimittaja Katerina Janouchin opus Lasten kanssa. Useammat lapsiin liittyvät kirjat ovat minun mielestäni sisältäneet kuivahkoa, neuvolasta saaduista oppaista tuttua kapulakieltä ja niiden ulkoasukaan ei ole järin houkutellut. Siksi innostuin kovasti, kun kuulin Elinan kirjoittaneen vauvaoppaan. Olisiko tämä sellainen, johon itsekin jaksaisin tarttua.

Sain kirjan vedokset luettavakseni ja totean, että no, olihan se. Ensinnäkin, kirja on palasteltu lyhyisiin ja selkeisiin osa-alueisiin, joista juuri sillä hetkellä tarvitsemaansa tietoa voi lukaista aina silloin kun ehtii. Sellainen sopii seuraa aktiivisesti kaipaavan pikku vauvelin vanhemmalle. Lisäksi kirjan kirjoittajan arvot tuntuvat ainakin osittain kohtaavan omani. Vauvakirjoissa muuten toinen asia, joka minut karkoittaa niitä lukemasta, on liika ”hippimäisyys”. Toki kannatan osittain itsekin pehmeitä arvoja (perhepeti toisinaan kyllä), mutta liika on liikaa (imettäminen kaksivuotiaaksi eiiiiii!).

Koska Piksu on viime aikoina nukkunut huonosti, aloitin kirjan lukemisen luonnollisesti uneen liittyvästä osiosta. Juuri nyt olemme kahden vaiheilla unikoulun tekemisestä ja sen toimivuudesta. Kirjan kirjoittaja ”vastustaa unikouluja yhtä kiivaasti kuin laihdutuskuureja”. Unikouluasiassa minuakin on vaivannut juuri vauvan huudattaminen, se saa sydämeni murtumaan. Alankin kallistua siihen, että en henno jättää pientä huutamaan. Ja sitäpaitsi nyt kun olemme valvoneet paljon, on syy ollut joko peräkkäin puhkeavissa hampaissa tai flunssassa. Vauva ei huuda tahallaan, uskon täysin siihen, että kaikista mieluiten hänkin nukkuisi.

Kirjassa annetaan vinkkejä, miten vauvan saisi nukkumaan ja omaa väsymystä voisi helpottaa. Vaikka Piksu saakin läheisyyttä jatkuvasti, ajattelin silti kokeilla rakkaustankkausta. Usein kotona kun tulee myös Piksua viihdyttäessä tehtyä muutakin, kuten järjesteltyä pyykkejä kaappiin tai surffailtua läppärillä. Seuraavat viikot hukutan Piksun rakkauteeni ja olen vain ja ainoastaan häntä varten. Katsotaan, vaikuttaisiko se myös yöuniin. Sylissä itkettäminen (jos on pakko unikouluitkettää) voisi toimia meilläkin pinnasänkyhuudattamista paremmin. Piksulla kun on tapana iltaväsyneenä tai yöllä herätessään huutaa niin kauan, kunnes saa haluamansa, eli pääsee rinnalle.

Ilahduta maailmaa vauvalla -ajattelua kannattaa kaikkien harrastaa. Pieni vauva kun on usein vieraille ihmisille kuin lupa aloittaa keskustelu. Miksipä sitä ei sitten jäisi pidemmäksikin aikaa rupattelemaan, jos kiirettä ei ole. Joskus yliväsyneenä ei vain aina jaksa vieraiden ihmisten tietäviä kommentteja. Tästä tuli mieleeni muuten se, miten ihmiset usein muodostavat vauva ja äiti -kaksikosta jonkin mielikuvan ja sitten jos todellisuus onkin jotain muuta, he hämmentyvät. Piksun kanssa kahden kulkiessani häntä pidetään nimittäin lähes aina esikoisenani. Sen on pakko johtua nuorekkuudestani, hih, sillä epävarma vauvan hoitaja en kyllä koe olevani.

Elina kirjoittaa hauskasti, miten vauva-aikaa voi pitää yhtenä pitkänä ja haastavana retriittinä, jonka jälkeen on parempi ihminen. Hän toteaa, että meditatiivinen asenne sopii hyvin vauvan hoitoon: Mestari huomauttaa heti, jos oppilas ei ole läsnä. Ja niin totta sekin, että jos ärsyyntyy puuhaan jota on tekemässä, kuten vauvan nukuttamiseen, siihen menee takuulla tupla-aika kuin silloin, kun pysyy coolina. Joskus on kieltämättä hermo koetuksella kun yrittää viettää edes pienen rauhallisen hetken illalla Piksun nukahdettua. Ensin tytär, 10, kysyy sata erilaista kysymystä ja juuri kun hän on vaiennut, kuuluu pinnasängystä BÄÄÄÄÄÄÄÄ! Heh! Äidin elämää.

Ilahduin myös kirjan vauvanhoitomeditaatioista. Kiittämismeditaatiossa vauvaa kiitetään jatkuvasti ihan kaikesta. Mielestäni vauvaa ei voikaan kehua liikaa. Leikkimeditaatiossa kukkuu- tai mitä muuta tahansa vauvasta hauskaa olevaa leikkiä jatketaan niin kauan, kun vauva siitä nauttii. Useassakin kirjan kohdassa muistutetaan läsnäolon tärkeydestä vauvan kanssa. Sen voisi kuvitella olevan itsestäänselvyys, mutta ilmeisesti se on monelta vanhemmalta hukassa tässä hektisessä maailmassamme. Sitä sopii soveltaa myös vanhempiin lapsosiin. Vanhemman läsnäolon voimalla on rauhoittava vaikutus myös teineihin, ja tämä oli empiiristä tutkimustietoa. Rakastavat sanat -meditaatio muistuttaa siitä, että vanhempi muistaa sanoa vauvalleen joka päivä rakastavansa häntä.

Kirja vaikuttaa näin ensilukemiselta ja -selailulta näppärältä joka vanhemman tietopaketilta. Tosin kolmen tyttären äitinä moni kirjan asia oli itselleni jo selvää kauraa, mutta silti teos ei tylsistyttänyt minua. Pidin sen käytännönläheisestä otteesta. Uskon kuitenkin, että eniten siitä hyötyy vanhempi, joka on saanut esikoisensa juuri syliinsä. Aion antaa kirjan luettavaksi puolisolleni, sillä uskon, että kirjan tyyli jaksaa innostaa myös isiä. Jos olisin saanut vastaavanlaisen kirjan käsiini 15 vuotta sitten kun esikoiseni syntyi, olisin takuulla ahmaissut sen ja opetellut joka sanan ulkoa. Kolmannen lapsen kanssa sitä osaa olla jo paljon rennompi vanhempi. Se voi tosin johtua iästänikin ja tietoisesta työskentelystä itseni kanssa. Piksun kanssa olen lungimpi kuin ikinä ennen.

Äiti lukee vauvanhoito-opusta ja minä olen koekaniini.