Vähemmän somea…
…on tavoitteeni loppuvuoden ajaksi, mutta saa kuulkaas nähdä, kuinka onnistun.
Viime aikoina olen taas miettinyt runsaasti sitä, miten tuo älypuhelin on tuntunut kasvaneen kiinni käteeni. Toki tarkistelen pitkin päivää puhelimestani työsähköposteja sinne tänne kulkiessani, tykkään myös ottaa kuvia ja selailla niitä Instagramissa, mutta silti tuntuu siltä, että erityisesti kotona ei tarvitsisi hiplata luuria jatkuvasti. Paitsi että aloitin tämän teen jotain uutta joka viikko -projektin, pyrin nyt olemaan enemmän läsnä ihan arjessa enkä niinkään täällä somessa. Aloitin tämän vähemmän somea -projektin poistamalla Facebook-appsin luuristani erään Facebook-kaverini esimerkin innostamana. Periaatteessa Faceen tulee mentyä enää koneelta, jota en useinkaan viikonloppuisin jaksa kaivaa kassistani, ellen sitten halua blogata tai tehdä töitä. En todellakaan sano, että some tai Facebook olisi mitenkään huono juttu, saanhan siellä olla esimerkiksi kontaktissa teidän lukijoiden kanssa ja olen löytänyt Facebookin kautta mielettömän hyviä haastateltavia, mutta silti, itselläni on tapa piipahdella siellä hieman turhan tiuhaan. Varmasti kerran pari päivässä riittäisi noin parinkymmenen käynnin sijaan! Ja selkeästi jos asia vaivaa itseä, sille on tehtävä jotain.
Siksipä aamulla herätessäni päätin, että tänään on hyvä päivä harjoitella läsnäoloa hetkessä, olla tässä ja nyt.
No mitä se läsnäolo tässä ja nyt sitten minun mielestäni on? No se on sitä, että avaa silmänsä tälle hetkelle. Tai korvansa. Antaa tuulen hyväillä kasvoja, pakkasen purra naamaa, kuulee, kuinka puistossa leikkivät lapset kiljuvat, naapuri haravoi lehtikasaa, kadulla vastaan tuleva koira nuuskuttaa ja puusta puuhun lentelevät linnut piipittävät.
Läsnäolo on sitä, että laskee älypuhelimen kädestään ja on läsnä sille ihmiselle, joka lähellä on. Kuuntelee häntä, katsoo häntä, antaa eleillä ja koko keholla ymmärtää, että olen tässä, ihan kokonaan, vain sinua varten. Että paikalla ei ole vain ihmisen puhelinta näpyttelevä kuori, ja ajatukset jossain ihan muualla, kuten jonkun puolitutun ruokakauppaostoksissa. Oijoi.
Periaatteessa yllä olevan toteutus on helppoa, mutta se voi olla myös kamalan vaikeaa. Onhan puhelimen käteen kaivaminen monessa tilanteessa automaattinen tapa. Haastan siis itseni olemaan vähemmän täällä, ja enemmän arjessa. Saa nähdä, tuleeko vieroitusoireita. Haasteeseen saa liittyä vapaasti mukaan, tervetuloa!
Iloista lauantaita, kuulemisiin taas huomenna!
Puhelimen sijaan voi vaikka tuijottaa tulta! Toimii.
Mieskuntoon_Teemu
Moi!
Instassa tätä asiaa joskus sivusinkin, kovin etäältä, kun huomasin tuon hienon tapasi; mennä ajoissa nukkumaan.
Itsellä se on tavoitteena, kovin vaikeaa, aina muka jotain tärkeää hoidettavaa, joka ei sitä loppujen lopuksi ole.
Se missä olen itse tehnyt ryhtiliikkeen on Facebookin käyttäminen. Huomasin eräänä aamuna, että sen seuraamisesta on tullut minulle aika rutiininomaista, joka vei selkeästi aikaa. Samoin kuin sanomalehden lukeminen jne.
Ajattelin vähentää sen käyttämistä, olin ensin päivän ilman Facebookia, sitten toisen ja kolmannenkin. Se oli selvästi aika maneeri, joka toistui useasti päivän aikana.
Tämä kannatti.
Läsnäolo. Se on tärkeä asia ja siihen olen yrittänyt keskittyä. Se on joskus haastavaa, hyvin vaikeaakin.
Tartuin nyt kahteen asiaan, ajoissa nukkumaan menemiseen ja läsnäoloon. Kyllä elämän saa hallintaan, pala palalta 🙂
Jenny/Vastaisku ankeudelle
Kiitos kommentistasi Teemu! Minulla on vielä matkaa tuohon, että olisin pois Facebookista päivän tai pari, mutta selkeästi asia on nyt työn alla. Moni asia on kuitenkin tottumus ja itselläni tuo Fb on juurikin sitä, en osaa vain ”olla”, vaan koko ajan pitäisi olla tekemistä.
Mutta niinhän se menee, asioita kannattaa muuttaa pala palalta, eikä rysäyttää kaikkea kerralla. Pikku hiljaa niistä muodostuu uusia, parempia automaatioita, sen olen tässä vuosien varrella huomannut.
Iloista sunnuntaita!