Vihaiselle rakkautta

Mitä jos kiukkuun ja suoranaiseen vihaan vastaisi rakkaudella? Tai ainakin olisi kärsivällinen ja ystävällinen?

Terveisiä kotisoffalta. Nyt on lapsikin kipeä, peskää käsiä ihmiset, lentsua on liikenteessä. Itsekin olen yhä ihan puolikuntoinen. Eilen vielä matkattiin päiväkotiin, kun ratikassa tapahtui.

Seuranamme melko täydessä vaunussa matkusti ehkä noin 60+ vuotias siististi pukeutunut rouva, jolla tosin tyhjät tölkit kolisivat Alkon pussissa. Rouva huuteli vittua ja saatanaa ja ilmaisi kantansa myös pakolaiskeskusteluun. Hän ei vaikuttanut ainakaan kovin humalaiselta, eikä sairaalta, mutta eihän toki jälkimmäinen ainakaan välttämättä näy päälle. Vihainen hän kyllä oli. Kun lapsi sitten liimautui minuun koko ajan enemmän, niin oli pakko kääntyä ja sanoa rouvalle, että hei, voitko lopettaa kiroilun ja huutamisen, täällä on lapsia eikä niiden(kään) tarvitse kuunnella noin rumaa kieltä. Lopuksi päätin sanomiseni kiitokseen ja se selkeästi jo hämmensi rouvaa, vaikkei häntä täysin hiljentänytkään. Siinä vaiheessa eräs erittäin lempeänoloinen nainen oli hakenut kuljettajan avuksi. Näinpä ratikka pysähtyi ja (ulkomaalaistaustainen) kuski tuli paikalle. Hän sitten kysyi rouvalta, että miksi sinä huudat ja ettei saa häiritä muita matkustajia eikä kiroilla. Rouva oli hyvin puolustuskannalla ja luuli, että joutuu pois, vaikka hällä oli ”lippu saatana vittu”. Kuski sanoi, ettei häntä kiinnosta rouvan lippu ja että hän saa jäädä, jos lakkaa kiroilemasta ja huutamasta, samaa komppasi kuskin hakenut nainen. Että matkustaa saa, muttei huutaa aamuratikassa lasten ja aikuisten kuullen hävyttömyyksiä eikä saa solvata ketään.

No kas niin rouva hiljeni. Istui hiljaa paikallaan monta pysäkkiä ja lopulta sanoi, että anteeksi, mulla on vaikeaa elämässä. Siihen tämä rouvaa vastapäätä istumaan jäänyt, kuskin hakenut nainen sanoi, että niin mä arvelinkin. Sitten rouva jäi pois kyydistä. Toivottavasti hänellä oli joku, jonka luokse mennä, jäin miettimään.
Itsekin olin jo nelivuotiaalleni ehtinyt sanoa, että tädillä on varmasti paha mieli, kun tuollaisia puhuu. En jaksanut koko päivänä lakata tarinan päätöstä. Kun huutamiseen, kiroiluun ja huonoon käytökseen ei vastattu huutamalla, kiroilemalla ja huonolla käytöksellä, niin ei syntynyt yhtään isompaa draamaa kuin jo ehti syntyä. Rouva saattoi hakea huomiota tai vain purkasi pahaa oloaan. Siihen vastattiin kärsivällisyydellä. Ja ehkä rakkaudella, lämmöllä ainakin. Lempeydellä ja hyväksynnällä. Ja hän ymmärsi tehneensä väärin. 

Aika usein näkee, että ihmisten sekoiluun vastataan samalla tavalla tai ainakin vihaisesti ja suuttuneena. Myös lähemmissä ihmissuhteissa on helppoa provosoitua toisen negatiivisista tunteista ja antaa palaa samalla mitalla, vaikka hetkeä aiemmin olisi ollut ihan hyvällä tuulella.

Mutta jos me aina vastaisimme, kun vain suinkin voimme, toisen ärsytykseen ja pahaan oloon lempeydellä, ystävyydellä ja myös sillä rakkaudella, uskon, että moni asia hoituisi kuin vaivihkaa eikä paisuisi kuin sämpylätaikina. Jollekin, jolla ei ole ketään, saattaisi edes hetkeksi tulla olo, että hän on näkyvä, hänetkin huomataan. TOKI itse kannatan totta kai niitä positiivisia keinoja saada ja hakea huomiota ja kommunikoida kanssaihmisten kanssa. Huutaminen ja raivoaminen näin esimerkiksi, ovat vääriä tapoja, mutta jos niin tapahtuu, ei kannata vastata huutamalla ja raivoamalla.

Joskus voi myös halata, tai edes vaivihkaa hipaista, jos tilanne sen sallii ja itse vain saa rohkeutta kerättyä. Voi olla, ettei sitä toista ihmistä ole koskettu ikuisuuksiin.

Pysykää terveinä ja pitäkää rakkaat lähellänne. Kärlek!

Sinäkin voit auttaa, kun toisen lyhty ei pala täysillä!

Sinäkin voit auttaa, kun toisen lyhty ei pala täysillä!