Vitsin varjolla mukahauska nälviminen ja mielipiteensä kertominen – siihen saa ja pitää puuttua

Vitsin varjolla mukahauska nälviminen ja mielipiteensä kertominen – siihen saa ja pitää puuttua

Vitsin varjolla mukahauska nälviminen ja mielipiteensä kertominen – siihen saa ja pitää puuttua. Viime aikoina olen saanut hämmästyä sitä, miten ihmiset päästävät sammakoita suustaan ja puuttuvat toisen ihmisen olemiseen, tekemiseen, sanomiseen tai ulkonäköön. Eri mieltä saa olla, mutta omaa mielipidettä ei tarvitse aina kertoa – mielipiteitähän on yhtä paljon kuin persreikiä. Olen myös hiljaa mielessäni miettinyt jonkun ihmisen motiiveja sanoa jokin asia. Usein olen miettinyt, että olisiko ollut parempi vain jättää tuokin sanomatta. Mutta ei. Ei pystynyt. 

Olen kyllästynyt mukahauskaan vitsailuun jonkun toisen ihmisen kustannuksella, oli kyse sitten itsestäni tai kenestä tahansa ihmisestä. Olen myös päättänyt, että en enää suostu sellaisissa tilanteissa olemaan hiljaa, koska what you allow, continues. Se, minkä sallit, jatkuu. Se ei koskaan lopu. Ei ikinä. Onneksi voi ystävällisesti sanoa, että minun ei tarvitse kuunnella tällaista tai toisen ei tarvitse olla paikalla, jos hän ei halua. Harjoittelen vielä itseni ilmaisemista tuollaisissa tilanteissa: nyt en ymmärrä, voitko tarkentaa, voisi myös toimia. 

Miksi toiselle ihmiselle ystävällisesti puhuminen on välillä niin vaikeaa? Kuva: Timo Turkka

Se nyt on tollanen

Usein vitsailu lienee hyväntahtoista, ja sitä usein selitellään sillä, että “se nyt on tollanen”. Mutta miksi tällaista tyyppiä selittävät usein toiset ihmiset, eikä kyseinen ihmistyyppi ota itse vastuuta? Toisaalta: Miten kukaan osaisikaan muuttua, jos ei koskaan saa palautetta tökeryydestään, vaan kuvittelee, että se on ihan ok? Tai jos tällainen ihminen sitten ottaa vastuuta, niin sitten asia lyödään lekkeriksi tai humalan piikkiin, kuten ystäväni Inka kirjoitti ventovieraasta miehestä, joka oli kysynyt häneltä juhlissa, että mitä sä oikein painat, 120 kiloa? 

Toisinaan ihmiset kommentoivat myös omaa ulkonäköäni ja tatuoinnit ovat asia, joka jaksaa puhuttaa. Hiljattain olin erittäin vaivaannuttavassa tilanteessa, jossa kyseltiin, oliko minulla uusi tatuointi, mitä siinä lukee ja sitten kommentti, että älä nyt ainakaan naamaan ota sellaista. 

Siis pardon? No en todellakaan (ja vaikka ottaisin, mitä se sulle kuuluu?). Jälkeenpäin harmitti, että en suoraan sanonut, että puheenaihe ei tuntunut minusta mukavalta. Sillä emmehän keskustelleet kenenkään toisenkaan paikalla olijan ulkonäöstä! Miten olisi joskus se, että sen sijaan, että puututaan toisten tekemisiin tai kommentoidaan toiseen liittyviä asioita ja kerrotaan omia mielipiteitä niistä, vain kysyttäisiin, että mitä sulle kuuluu, miltä susta tuntuu, miten menee?

Rakentava palaute auttaa kehittymään, huutelu ei

Myös luennot ovat asia erikseen ja toisinaan jos kuuntelijat selkeästi eivät ole paikalla aivan omasta halustaan, voi heitä olla vaikea miellyttää. On tapahtunut kerran jos toisenkin, kun olen ystävällisesti todennut jollekin “vitsailijalle” että hänen ei ole pakko olla kuuntelemassa minua, vaan paikalta saa myös poistua. Enimmäkseen tämä on kuitenkin harvinaista ja usein alle 50 hengen ihmisen yleisön kanssa syntyy hyvää keskustelua. Luennoijana olen osallistava, ja haluan, että ihmiset alkavat myös itse ajatella ja oivaltaa. Mutta en minäkään huutele bussikuskille kommentteja siitä, miten hänen pitäisi ajaa tai auo päätäni vitsin varjolla. Toki rakentava palaute on asia erikseen, ja auttaa meitä kehittymään. Mutta asiattomuuksia ei voi sanoa rakentavaksi palautteeksi, ei edes vitsin varjolla. 

Ehkä se on tämä ikäkin, kun ei voi enää sallia sitä, että se, minkä sallii, jatkuu, jos kyse on asioista, joihin on puututtava.

Ajatuksia? Joka tapauksessa ihanaa lauantaita!

Jenny

INSTAGRAMISSA

FACEBOOKISSA

P.s. Sydän tuohon alas on tullut jäädäkseen. Saa painaa, kiitos <3

Vahvuuteni liikunnanohjaajana

Joka päivä pitää tehdä jotain kivaa

Tunne saa tulla, mutta siihen ei tarvitse reagoida

Joskus ei tarvita kuin se yksi ihminen, joka välittää

 



4 thoughts on “Vitsin varjolla mukahauska nälviminen ja mielipiteensä kertominen – siihen saa ja pitää puuttua”

  • Mulle itselleni on ihmisten ulkonäön kommentointi, vaikka vitsinäkin, ehdoton nounou. Joku aika sitten luin artikkelin tästä asiasta ja toin sen faceenkin. En nyt enää sitä löydä. Siinä kirjoitettiin kaikenlaisesta huomauttelusta. Italialaiset rakastavat ruokaa ja huomauttelevat toisille juuri painosta varsin suorasukaisesti, siihen saa varautua. Estottomia ja kovaäänisiä huomautuksia saa aivan tuntematonkin. Se käy helposti kohteena olevan tunteisiin.

    • Kiitos Orvokki48 kommentista. Juuri näin! Se voi käydä tunteisiinkin eikä kaikilla ole keinoja käsitellä sellaisia asioita.
      Parempi pysytellä hiljaa kuin huudella ja puuttua siihen huuteluun hyvällä tavalla.
      Mahtavaa viikkoa!

  • Todella hyvä teksti Jenny!!

    Niin kauan kuin aikuiset näyttää, että muita arvostella ja huudella ventovieraille, ei mikään muutu.. Siis myöskään nuorten käytös..

    Itselleni teinit on huudelleet mun ollessa koirien kanssa lenkillä ulkonäöstä..
    Aina näissä tilanteissa tulee jälkikäteen mieleen mitä olisi pitänyt vastata..

    Mielestäni tähän maahan ja maailmaan tarvittaisiin enemmän positiivisuutta ja toisten kehumista..

    • Kiitos Meri! Oot niin oikeassa, enemmän mahtuu ystävällisyyttä ja positiivisuutta. Kaikki eivät sitä halua viljellä, mutta viljellään me, sekin on jo parempi kuin ei mitään.
      Mä oon kanssa samaa mieltä, meidän aikuisten olisi hyvä olla esimerkkinä. Ja noita tilanteita voi ja kannattaa harjoitella. Vaikka ne tuntuvat ikävältä, mukaan siihen ei kannata lähteä.
      Kaikkea hyvää sulle!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *