Kuukausi: lokakuu 2014

Kärsimyksestä valoon..

Kärsimyksestä valoon..

Eli pätkä viimeisestä seitsemästä vuodesta elämässäni. Selailin pari päivää sitten Wayne W. Dyerin kirjaa Usko mahdollisuuksiisi, joka muuten on ensimmäinen elämäntaitogenren kirja, jonka aikanaan luin ja josta kaikki sitten lähti. Kirja on vuodelta 1990 eikä sitä liene enää kaupassa, kirjastossa varmaankin. Omanikin on jo sopivasti 

Kadonnut laturi ja pari muuta ärsytystä

Kadonnut laturi ja pari muuta ärsytystä

Eilen aamulla pienessä kiireessä etsin puhelimeni laturia. Joudun välillä päivän aikana soittelemaan niin paljon, että laturi kulkee aina mukanani. Myöskin soitan jumppatuntieni musiikit usein puhelimestani, joten pulassa ollaan, jos laturi on hukassa. Siinä sitten yritin muistella minne olin kapistuksen edellisenä iltana laittanut ja hetkellisesti säikähdin, 

Tunteista

Tunteista

Eilen oli ulkona aika harmaa ja synkeä päivä, vaikka kylmä ei ollutkaan. Jotenkin mieli uiskenteli hieman samoissa tunnetiloissa, olo oli pitkästä aikaa jotenkin surullinen ja alakuloinen, vaikka syytä siihen ei oikeasti ollut. Työhommatkin sujuivat kuin vettä vain ja kuin ihmeen kaupalla sain tavoittamani ihmiset kiinni heti ja heillä oli aikaa minulle. Kun sitten olin menossa pankkiin hoitamaan erästä asiaa, huomasin sen ovella, että kyseinen pankki oli lopetettu. Soittaessani pankin puhelinpalveluun sain käsittämättömän ystävällistä palvelua ja homma hoitui ilman, että jouduin edes menemään fyysisesti paikalle. Ohjaamaan päästessäni fiilikset alkoivat selkeästi kohota, kun juttelin paikalle hyvissä ajoin tulleen muutaman asiakkaan kanssa. Paikalle sattui myös aikaisemmin eräässä toisessa paikassa tunneillani aktiivisesti käynyt rouva, vaikea veikata hänen ikäänsä, mutta jotain 70 ja 80 vuoden välistä se on. Hän oli juuri juossut ties kuinka monennen maratoninsa ja kertoi myös lukeneensa kesäkuisen Hesarin jutun minusta. Sain häneltä jutusta hyvää palautetta ja samalla hän totesi, että kyllä sinä olet hoikistunut, olit paljon pulleampi silloin pari vuotta sitten! Hih. Niskaselkä-tunnista sainkin sitten usealta asiakkaalta älyttömän hyvää palautetta, ja vaikka ihannetilanne olisi sellainen, etten antaisi niin hyvän kuin huononkaan palautteen itseäni hetkauttaa, onhan se vain sen kyseisen ihmisen mielipide eikä sillä välttämättä ole mitään tekemistä minun kanssani, niin pakko sanoa, että mielialat alkoivat kohota kyllä plussan puolelle ja saamani kiitokset hivelivät egoani sen verran, että seuraavalle tunnille oli helppo jatkaa. Kun sisäpyöräilysalissa oli vielä tupa täynnä porukkaa, nousivat tunnetilat yhä korkeammalle.

Illalla sitten jälleen normaalissa olotilassani, iloisena, mietin päivällä kokemiani tunteita ja niihin liittyviä ajatuksia. Olin tyytyväinen siihen, miten olin fiiliksiä käsitellyt tai ehkä enemmänkin vain kokenut ne. Pitkin päivää oikein pysähdyin tunnustelemaan, miltä minusta tuntuu ja missä se kehossani tuntuu, ilman, että olisin mitenkään syyllistänyt itseäni tai ahdistellut tai ainakaan pakottanut piristymään. Oli tunnetila mikä tahansa, olen huomannut, että en vain niitä voi tukahduttaa, eikä se tietenkään ole tarkoituskaan. Paljon parempi tapa on kokea tunne ja vaikka sitten tirauttaa muutama kyynel, jos siltä tuntuu, kun pyrkiä välttämään jotain fiiliksiä ja upottamaan ne tekoiloisuuteen tai yltiöpositiivisuuteen (inhoan tuota sanaa!).

Yleensäkin ihmettelen ajatustapaa, että jos ihminen useimmiten on hyvällä tuulella, iloinen ja pyrkii näkemään asioissa sen myönteisen puolen ja olemaan kiitollinen, joillain toisilla tyypeillä saattaa olla sellainen kuva tästä iloisesta tyypistä, ettei mitään ikävää hänen elämässään tapahtuisi tai vähintäänkin hän ne tunnetilat jotenkin pakolla piilottaa. Hiljattain jouduin tilanteeseen tyttäreni kanssa, jossa todella olisin kaivannut toista aikuista selvittämään asiaa ja ottamaan vastuuta, mutta kylmä faktahan on se, että kahta isompaa lastani koskien minä olen ainoa vanhempi, joka heidän elämässään on. Toki heidän elämässään on muita aikuisia runsaasti, mutta joskus se ainoana vanhempana oleminen vain tuntuu epäreilulta. Tuolloin se tuntui siltä ja se päivä tuntui raskaalta. Asia on ollut näin jo vuosia, joten en sitä sen kummemmin edes normiarjessa ajattele, mutta sattuipa vain hetki, jolloin tukea olisin kaivannut. Kun sitten asiasta kirjoitin Facebookissani, sain valtavan kasan sydämiä ja virtuaalimyötätuntoa, joka oikeasti tuntui minusta tosi hyvältä. Muutama viikko siitä sitten tapasin erään tuttavani, joka kertoi lukeneensa päivitykseni. Hän totesi, että siitä oli tullut jotenkin hyvä mieli, ei asian vuoksi, vaan siksi, ettei minunkaan elämäni ole täydellistä.

Täydellistä!!! Voin ihan tässä kertoa, että elämäni on kaukana täydellisestä. Se, että pääosin kuitenkin suhtautuu asioihin hyvän kautta, ei tee elämästä yhtään enempää täydellistä. Minä olen huomannut sen hyväksi tavaksi olla ja elää omaa arkeani, ja suhtautua niin sanottuihin vastoinkäymisiin. Olen huomannut, että hyvin monessa asiassa voin itse valita, millaisen asenteen valitsen ja miten asiaan suhtaudun. Toimin näin, koska se toimii minulla. Jos valittaisin, ahdistuisin, olisin ihan p*skana viikkotolkulla, taistelisin vastaan, lakkaisin hyväksymästä, en päästäisi irti tai en vaikka sitten antaisi anteeksi, se tuskin tekisi oloani paremmaksi. Se, ettei asioihin jää kiinni märehtimään viikko- kuukausi- tai vuosikausiksi, ei tarkoita sitä, ettenkö tuntisi niitä. Itsetuntemuksen myötä kyllä vanhat useiden päivien sängyssä makaamiset ja kattoon tuijottamiset ovat jääneet täysin. Toki koen surua, alakuloa, ahdistusta ja koko sen tunneskaalan, minkä kuka tahansa muukin, mutta minä haluan tuntea tunteen täysillä ilman, että annan sen ehkä vaikuttaa toimintaani tai tuon sitä ulospäin millään tavalla tai ainakaan useimmiten muuten kuin kirjoittamalla. Minua huvittaa ajatus siitä, että jos normaali olotila on iloisuus, myönteisyys, ja niin sanotusti plussan puolella pysyminen, ei negatiivisia, pahalta tuntuvia, ahdistavia tunteita elämässä muka olisi. Hallojaa!

Toisinaan koemme niin isoja ja voimakkaita elämää muuttavia asioita, että on vaikea antaa niiden eli ulkoisten olosuhteiden olla vaikuttamatta. Mutta uskon siihen, että niin kauan kun annamme ulkoisten olosuhteiden vaikuttaa meihin ja käytökseemme, niillä on meihin hurjasti valtaa. Lopulta omalla murehtimisella, ärsyyntymisellä ja kiristelyllä vain annamme niille olosuhteille valtaa vain entistä enemmän. Silti voimme onneksi niiden fiilisten keskellä valita, haluammeko me vahvistaa vanhoja käytösmallejamme vai heikennämmekö niiden otetta meihin olemalla tekemättä mitään. Pema Schödrön on sanonut, että Kun maltamme istua ihan hiljaa levottomuuden ja kiukun kanssa, vahvistamme itseämme. Voimme istua vihamme kanssa ja antaa sen energian nöyrryttää meidät ja tehdä meistä myötätuntoisempia. Räjähtämisen hetkestä Chödrön kirjoittaa, että silloin voimme kuvitella itsemme olevan soturioppilaita, joita nyt vain jostain syystä opetetaan ja haastetaan olemaan epämukavan tunteen kanssa. Ärsyttävästä tyypistä, hetkestä tai asiasta hän neuvoo ajattelemaan, että se on kuin unta. Ennen kaikkea tämä lause on kolahtanut minuun: Miten näillä olosuhteilla on valta pompottaa minua toivosta pelkoon ja ilosta suruun?

Niin, sitä onkin hyvä miettiä, että miten millään olosuhteilla on valtaa pompottaa meitä millään tapaa. Lopulta kun kaikki menee ohi, oli kyse iloista tai suruista. Silti uskon, että on hyvä kokea tunteita ihan laidasta laitaan. Kun on vaikka sitten istunut sen vihan kanssa ja antanut sen tulla ja mennä, olo on kuin voittajalla. Kaikkia tunteita tarvitaan, kaikki ne ovat ookoo. Kun itse olen oppinut tunteitani tunnustelemaan ja vain olemaan niiden kanssa, elämä on muuttunut niin paljon helpommaksi. Suosittelen kokeilemaan.

Tunnerikasta päivää ja virtuaalikukkia sinulle!

Lempikukkiani!
Lempikukkiani!

 

 

Keskitytkö hyvään vai mässäiletkö huonolla..

Keskitytkö hyvään vai mässäiletkö huonolla..

..Itse pyrin ensimmäiseen vaihtoehtoon. Kaikesta huolimatta. Huomenta! Kellojen siirtäminen sai aikaan sen, että tänään heräsin jo puoli viiden kieppeillä, hieman turhan aikaisin, mutta tänään mennään näillä eväillä ja toivotaan energian riittävän iltaan asti. Makoilin sängyssä kuitenkin lähemmäs puoli kuutta ja pyrin lepäämään, siinäpä vasta oli 

Yhtä en vaihda..

Yhtä en vaihda..

..ja se on nukkuminen ja riittävä uni. Empiirinen tutkimustieto: Uni on samantyyppinen asia kuin terveys. Vasta kun sen menettää, sen arvostus nousee ihan tajuttomiin sfääreihin. Näin kävi itselleni. Viime yönä sitten siirrettiin kelloja ja heräsin ensimmäisen kerran virkeänä uutta aikaa viideltä. Tähän suurimpana syynä se, 

Vähemmän somea…

Vähemmän somea…

…on tavoitteeni loppuvuoden ajaksi, mutta saa kuulkaas nähdä, kuinka onnistun.

Viime aikoina olen taas miettinyt runsaasti sitä, miten tuo älypuhelin on tuntunut kasvaneen kiinni käteeni. Toki tarkistelen pitkin päivää puhelimestani työsähköposteja sinne tänne kulkiessani, tykkään myös ottaa kuvia ja selailla niitä Instagramissa, mutta silti tuntuu siltä, että erityisesti kotona ei tarvitsisi hiplata luuria jatkuvasti. Paitsi että aloitin tämän teen jotain uutta joka viikko -projektin, pyrin nyt olemaan enemmän läsnä ihan arjessa enkä niinkään täällä somessa. Aloitin tämän vähemmän somea -projektin poistamalla Facebook-appsin luuristani erään Facebook-kaverini esimerkin innostamana. Periaatteessa Faceen tulee mentyä enää koneelta, jota en useinkaan viikonloppuisin jaksa kaivaa kassistani, ellen sitten halua blogata tai tehdä töitä. En todellakaan sano, että some tai Facebook olisi mitenkään huono juttu, saanhan siellä olla esimerkiksi kontaktissa teidän lukijoiden kanssa ja olen löytänyt Facebookin kautta mielettömän hyviä haastateltavia, mutta silti, itselläni on tapa piipahdella siellä hieman turhan tiuhaan. Varmasti kerran pari päivässä riittäisi noin parinkymmenen käynnin sijaan! Ja selkeästi jos asia vaivaa itseä, sille on tehtävä jotain.

Siksipä aamulla herätessäni päätin, että tänään on hyvä päivä harjoitella läsnäoloa hetkessä, olla tässä ja nyt.
No mitä se läsnäolo tässä ja nyt sitten minun mielestäni on? No se on sitä, että avaa silmänsä tälle hetkelle. Tai korvansa. Antaa tuulen hyväillä kasvoja, pakkasen purra naamaa, kuulee, kuinka puistossa leikkivät lapset kiljuvat, naapuri haravoi lehtikasaa, kadulla vastaan tuleva koira nuuskuttaa ja puusta puuhun lentelevät linnut piipittävät. 

Läsnäolo on sitä, että laskee älypuhelimen kädestään ja on läsnä sille ihmiselle, joka lähellä on. Kuuntelee häntä, katsoo häntä, antaa eleillä ja koko keholla ymmärtää, että olen tässä, ihan kokonaan, vain sinua varten. Että paikalla ei ole vain ihmisen puhelinta näpyttelevä kuori, ja ajatukset jossain ihan muualla, kuten jonkun puolitutun ruokakauppaostoksissa. Oijoi.

Periaatteessa yllä olevan toteutus on helppoa, mutta se voi olla myös kamalan vaikeaa. Onhan puhelimen käteen kaivaminen monessa tilanteessa automaattinen tapa. Haastan siis itseni olemaan vähemmän täällä, ja enemmän arjessa. Saa nähdä, tuleeko vieroitusoireita. Haasteeseen saa liittyä vapaasti mukaan, tervetuloa!

Iloista lauantaita, kuulemisiin taas huomenna!

Puhelimen sijaan voi vaikka tuijottaa tulta! Toimii.
Puhelimen sijaan voi vaikka tuijottaa tulta! Toimii.

 

Uuden äärellä!

Uuden äärellä!

No niin, täällä taas! Viikot tuntuvat vain hujahtavan, mutta ei se mitään, kun on hyvä flow päällä. Kuitenkin selkeästi nämä maksulliset hommat menevät bloggaamisenkin ohi, mutta täällä ollaan. Töitä onkin ollut vallan mukavasti ja paitsi että olen tehnyt valmennuksia ja ohjannut liikuntaa runsain määrin, olen 

Pari vinkkiä Tallinnaan..

Pari vinkkiä Tallinnaan..

.. ja pari sanaa ystävyydestä. Onpas todellakin taas viikko hurahtanut ihan valtavaa vauhtia, eikä ihme, sillä olen ohjannut, valmentanut, haastatellut ja ollut kotona kipeän lapsosen kanssa. Vuoroa on vaihdettu läpsystä kotiovella ja näin se taas viikonloppukin tulee menemään osittain työn merkeissä. Onneksi tuli kesä levättyä, nyt 

Duunissa töissä

Duunissa töissä

Onpas ollut viikko! Tällä viikolla olen päässyt toteuttamaan itseäni hyvinkin monipuolisesti. Olen ollut ryhmäliikuntaohjaaja, life coach, kirjailija ja toimittaja. Ja parhaimmillaan kaikkea tätä 10 tunnin sisään. Itseänikin naurattaa, kun mietin, miten tuosta noin sujahdan työroolista toiseen, mutta juuri nyt kaikki sujuu ilman ongelmia tai tuntua stressistä. Mietin sitäkin, että helppoa tämä varmasti siksikin on, kun kuitenkin jossain määrin nämä kaikki neljä nimikettä nivoutuvat yhteen. Yhteinen nimittäjä näissä kaikissa hommissani on hyvinvointi. Voisi olla ehkä vaikeampaa yhdistää sähkömiehen, toimittajan, lentokapteenin ja vaatemyyjän ammatit, tai mistä sitä ikinä tietää, kun en ole ikinä kokeillut. Voihan tämä olla vain jokin uskomukseni.

Paitsi että olen tiiviisti kirjoittanut kaiken kalenteriini, ja sitä myös aktiivisesti silmäilen, uskon, että tämä kaikki sujuu, kun asenteeni tekemiseen on innostunut ja iloinen. En ole ottanut stressiä edes kotitöistä, jopa tiskaamista kohtaan olen pyrkinyt valitsemaan tunnetilan, että vautsivau, tämäpä on hauskaa. Onpa meillä kivoja astioita. Kas, tiskatakin voi rakkaudella ja ilolla, siksi, että haluan. Ja onhan omien kätösten jälki, puhtaat astiat, mielihyvää tuottavaa katseltavaa.

Josta kusta saattaa tuollainen yltiöpäinen fiilistely tuntua itsensä huijaamiselta ja ehkä mahdottomaltakin, mutta itse olen saanut sen vuosien varrella toimimaan ja tykkään tehdä asioita ilon kautta, myös niitä ei niin kivoja. Ja jos tuo innostunut asenne ei kaikessa ihan toteudu, voi myös asioiden vatvomisen ja niistä stressaamisen sijaan keskittyä simppelisti siihen, että vain yksinkertaisesti tarttuu toimeen ja vatvoo vähemmän.

Toimii.

Lopulta kuitenkin ihan omaa ja läheistemmekin hyvinvointia ajatellen uskon, että meidän kannattaa tehdä enimmäkseen niitä asioita, jotka saavat ilon kuplimaan sisällämme ja meidät voimaan hyvin. Sellaisia asioita, jotka saavat meidät nauramaan, antavat meille energiaa ja ennen kaikkea tuntuvat meistä mukavalta. Jos asiat, joita päivittäin tai viikottain tekee, eivät tuota iloa, on aika tehdä joku, vaikka sitten pieni, muutos. Kun edes vähän ravisuttaa oman niin helposti automaattiseksi muuttuneen arjen raameja, sen vaikutukset voivat olla ihan mielettömät! Yhtäkkiä sitä puhkeaa kukkaan ja pursuaa ideoita, ajatuksia ja hyvää tuulta, joka aiheuttaa vastaavien fiilisten ketjureaktiota lähipiirissä. Eikä aina siinä omassa tekemisessäkään välttämättä vikaa ole! Mutta jos jokin homma jatkuvasti nostattaa epämukavia tunteita, se voi sopia jollekin muulle tai meillekin jossain toisessa tilanteessa.

Ilon kautta kohti viikonloppua! Voi hyvin!

P.s. Jenni Emilia Kauppilan Rakastan siis olen kirjan voittajat on arvottu! Ensi viikolla postia lähtee nimimerkeille SANNA ja SUSANNA (mikä hassu yhteensattuma). Otan teihin alkuviikosta yhteyttä. Kiitos jokaiselle vastanneelle!

Näin juuri. (Kuva: Pinterest)
Näin juuri. (Kuva: Pinterest)

Aina ei pysty, vaikka haluaa

Aina ei pysty, vaikka haluaa

Tässä eilen mietin, että olen onnekas, kun saan liikkua myös työkseni. Se, että jaksaa, haluaa tai pystyy liikkumaan, ei ole itsestäänselvyys. Ei edes siinä tapauksessa, vaikka haluaisi liikkua ja voida paremmin. Haluaisi päästä hyvään fyysiseen kuntoon ja olla terveempi. Tiedän itse, että liikuntaan liittyy paljon