Kuukausi: joulukuu 2015

Lisää hyvää

Lisää hyvää

Vuoden toiseksi viimeisen päivän kunniaksi haastan itseni ja sinut miettimään, mitä voisimme tehdä, jotta toisimme vielä enemmän iloa maailmaan. Pahaa ei saa pois, mutta hyvää voi aina lisätä! Meistä jokainen voi halutessaan olla arjen ihmisenkeli. Itse olen päättänyt hymyillä enemmän. Harjoittelin tätä taitoa jo äsken 

Vuosikatsaus 2015

Vuosikatsaus 2015

Näin se vuosi lähenee loppuaan. On siis vuosikatsauksen ja tilinpäätöksen aika! Välillä tuntuu, ettei mitään tapahdu, mutta kyllä arki elää ja virtaa jatkuvasti ilman, että jumittuisi paikoilleen. Asiat muuttuvat koko ajan. Siinä ohella me itse muutumme, vaikkemme sitä aina huomaa. Tammikuussa aloitin työt reilun neljän freelancer-vuoden jälkeen 

Mitä on omannäköinen arki?

Mitä on omannäköinen arki?

Sitä kannattaa pysähtyä miettimään silloin tällöin.

Miten paljon ihminen voi saada virtaa siitä, kun irrottautuu viikoksi tavallisista arkirutiineistaan? Huomaan, että vaikka pari yötä on tullut nukuttua todella huonosti, niin paljon. Suosittelen, jos vain mahdollista!

Arjesta irrottautuminen on jees, koska se auttaa näkemään, mitä siltä arjelta kaipaa. Me nimittäin totumme kaikkeen, siihen omaan arkeen myös, oli se sitten hyvää, tasapaksua, ihan mahtavaa, mukiinmenevää tai suoranaista scheissea. Vaikka elämäni on juuri nyt vallan ookoo, tiedän sen, että ihminen tottuu huonoonkin arkeen, epävarmuuteen, turvattomuuteen ja kaaokseen. Se, mitä meille tapahtuu päivittäin, on se, mitä alamme pitää tavallisena ja normaalina. Ja ehkä itsellemme sopivimpana vaihtoehtonakin, vaikka mahdollisuuksia olisi miljoonia.

No miksemme sitten vain avaa silmiä, laita lamppua päälle, herää ja tee muutoksia, jos niitä kaipaamme?

Uskon, että useimmiten emme havahdu siksi, ettemme edes ajattele muutoksen olevan mahdollinen. Muut toki voivat muuttaa elämäänsä, mutta itse tuskin siinä onnistumme. Emme kuitenkaan ehkä ole tyytyväisiä, mutta emme näe vaihtoehtoja. Olemme tottuneet näkemään sen kapean polun, jolla juuri nyt olemme. Emme uskalla nähdä sitä mitä meillä ei (vielä) ole, vaan näemme sen, mitä meillä on.

Emme myöskään uskalla haaveilla liikoja, koska jokuhan voisi pitää meitä tyhjänhaikailijana. Haaveilemme juuri sen verran kuin mitä ansaitsemme, siis omasta mielestämme. Moni kun meistä lienee ihan itse asettanut rajat haaveilleen. Pääkoppa sanoo, mikä itselle on sopivaa ja mikä on jo liikaa. Itse olemme piirtäneet itsellemme sen kokoisen laatikon, jonka uskomme olevan meille sopiva.

Emme myöskään uskalla unelmoida kovaa ja asettaa itsellemme suuria tavoitteita, koska saatamme pettyä. Ja pettymyksen pelossa saatamme olla tekemättä mitään eri lailla kuin aiemmin, koska saatammehan pettyä. Kuvittelemme säästelevämme itseämme sillä, ettemme heittäydy. Mutta entä jos pettymyksen odottamisen sijaan uskoisimmekin puhtaaseen onnistumiseen? Aina eivät asiat tietenkään mene kuten me haluamme, mutta usein ne myös menevät. Miksi uskoa epäonnistumiseen ennen kuin on edes aloittanut, miksei uskoa onnistumiseen! Yhtä hyvin voimme onnistua siinä missä epäonnistua.

Ei. Mieluiten estämme pettymykset olemalla tekemättä muutoksia, koska se on vaikeaa, rasittavaa, väsyttävää ja itse joutuu hommiin. Ja mitä muutkin sanoisivat?

Ihan liikaa mietimme muita ja heidän mielipiteitään. Jokaisen meistä tulisi elää omannäköistään elämää ja itselleen, toki muita loukkaamatta. Ja sitä paitsi aika harvoin jokin oma haave, tavoite tai unelma loukkaa jotakuta toista. Mielestäni se on paras kohteliaisuus ja rakkaudenosoitus esimerkiksi läheisilleen, että elämää hyvää elämää ja toteuttaa itseään ja haaveitaan, on onnellinen, vaikka tietää, että siihenkin kuuluu kipua ja kärsimystä.

Huh. Se, että itsensä repäisee jo hetkeksi rutiineistaan irti, auttaa huomaamaan, että taas on tullut porskutettua kuukausi, pari tai kokonainen vuosi tai kymmenen, eikä sittenkään ole tehnyt ehkä niitä muutoksia, jotta eläisi riittävissä määrin sitä omannäköistä elämää, jokaisen rima on omalla tasollaan. Sitä paitsi eihän sitä ehdi elellä sitä omannäköistä elämää, kun on niin kiire tarkkailla muita ja ennen kaikkea miettiä sitä, mitä muut meistä ajattelevat.

Haa.

Entä jos alkaisitkin tarkkailla, mitä itse itsestäsi ja elämästäsi ajattelet? Tiedätkö sinä, millaista haluat arkesi olevan?

Jos olet tyytyväinen, hienoa. Jos et ole, pieniä muutoksia voit alkaa tehdä juuri nyt, tässä hetkessä.

Mielettömän monipuolista vuoden viimeistä viikkoa sinulle!

Joskus on hyvä pysähtyä!
Joskus on hyvä pysähtyä!
Arki on lahja…

Arki on lahja…

…kyllä vain. Se ajatus kirkastui entisestään, kun pääsin hetkeksi pois kaikesta suorittamisesta ja joka päiväisestä tekemisestä. Kun vain tekee ja tekee, ei ehkä näe kaikkia vaihtoehtoja. Siksi välillä on hyvä repäistä itsensä tutuista kuvioista. Vuosi lähenee loppua ja aika taas näyttää naamaa täällä blogissa, tervepä terve! 

Hyvää joulua!

Hyvää joulua!

Jännä, että näin joululoman lähetessä on myös pinna ollut jotenkin kireämmällä kuin aiemmin. Olen saanut itseni kiinni siitä, että olen meinannut ärsyyntyä joistain tyhmistä pikku asioista ja tilanteista pitkin viikkoa, kuten riehaantuneesta nelivuotiaasta, tiskipöydälle sekasortoisesti jätetyistä likaisista astioista, viikkaamattomasta torkkupeitteestä. Siis haloo, torkkupeitteestä! Toinen syy 

K niin kuin kustannussopimus

K niin kuin kustannussopimus

Enää kaksi työpäivää ja sitten lomailen viikon. Rehellisesti voin kertoa, että kun tänä vuonna olen pitänyt lomaa vain kahdeksan päivää sateisena, tuulisena ja jääkylmänä heinäkuuna, tuskin maltan odottaa pientä lepohetkeä. Aion olla kokonaisen viikon erossa tietokoneestani joten blogikaan ei päivity silloin. Facebookiin tosin pääsen kännykällä, vaikka somebreikki varmasti tekisi hyvää.

Viime viikolla alkoi hyvien asioiden dominoefekti, joka tuntuu jatkuvan ja hyvä niin. Muistelen, että en niin kovin montaa postausta sitten luvannut itselleni, että nyt annan kaikenlaisten kirjaprojektien olla (hetken aikaa). Mutta sittenpä tässä kävi niin iloisesti, että sain ensimmäisen apurahan ikinä!

Apuraha tuli ehdotukselle, josta ystävänikin totesi, että tosi hyvä idea muuten. No minäpä sitä sitten apurahasta innostumaan ja ideaani kustantajalle ehdottamaan. Viisi minuuttia siitä, kun olin lähettänyt meilini, ajatukselleni näytettiin vihreää valoa. Eli tässä sitä ollaan taas, aloittelemassa uutta kirjaprojektia. Hupsista vain, näin pääsi taas käymään, mutta en pistä vastaan, sillä visio on kirkas. Ja kerranhan täällä vain eletään ainakin tässä muodossa.

Uusi kirjaprojektini ei ole Sisäisen voiman ja Sisäisen timantin jatko-osa. Mutta myös uuden kirjan teemaa: eronneen ihmisen tietä kärsimyksestä kohti jotain parempaa kuin koskaan ennen käsittelen tuttuun tyyliini hyvin arkisesti ja tunteiden kautta. Ja on ihan sama, oletko itse halunnut eroa vai onko sinut katalasti dumpattu, onko sinulla lapsia vai hoidatko viikko-viikko-systeemillä koiraa tai kissaa. Uskon, että moni pystyy samastumaan kirjaan ja sen hetkiin sisäisestä kaaoksesta aina sisäiseen loistoon! Mutta kerron projektista lisää talven mittaan, kun nyt ensin pääsen hommassa kunnolla vauhtiin. Projekti valmistuu joskus loppukesästä.

Mihinkä sitä tiikeri raidoistaan pääsisi?

Mutta pakko toki sanoa se, että enpä olisi uskonut tätä päivää näkeväni, silloin kun ensimmäisen kirjani kanssa kustantajia lähestyin. Ja näistä kirjahommeleista olen oppinut sen, että jos ajatus ei jätä rauhaan, sitä kannattaa viedä koko sydämellään eteenpäin. Ja keinot siihen eteenpäin viemiseen löytyvät kyllä, jos halua, intoa ja uskoa on tarpeeksi ja on todella valmis tekemään asian eteen hommia. Enpä olisi myöskään uskonut, että niistä tähän astisen elämäni kurjimmista tapahtumista syntyy niin paljon hyvää!

Elämä on ihmeellistä.

Jos sinulla on unelma, tartu siihen! Jos sinä haluat jotain niin paljon, ettet saa rauhaa asialta, ala hommiin. Usko siihen, että moni asia maailmassa on mahdollista. Ihmeitäkin tapahtuu kaiken aikaa.

Kepeää keskiviikkoa!

Eilen oli nättiä!
Eilen oli nättiä!
Vastaan väittäminen…

Vastaan väittäminen…

..on ajan tuhlausta ja vie energiaa. Milloin sinä väittelit viimeksi? Näin jälkikäteen ajateltuna: kannattiko? Itse voin kertoa, että minä olin alkaa väitellä tässä eräänä aamuna. Noo rehellisesti sanottuna ehkä väittelinkin muutaman minuutin verran, mutta sitten ymmärsin, että oman muka ainoan oikean mielipiteeni tuominen esiin oli 

Tänään lupasin itselleni…

Tänään lupasin itselleni…

…pitää itsestäni parempaa huolta ja aloittaa sen heti. Tänä vuonna olen päästänyt kuntoni repsahtamaan ja samalla olen muuttunut hieman liikapainoiseksi keski-ikää lähenteleväksi tädiksi. Ja se on käynyt kuin vahingossa. Toivottavasti muutos toiseen suuntaan käy yhtä helposti. On helpottavaa sanoa asia ääneen, mutta ennen kaikkea on 

Joulukalenteri aukeaa: kirja-arvonta

Joulukalenteri aukeaa: kirja-arvonta

Tänä jouluna osallistun Blogiringin bloggaajien yhteiseen joulukalenteriin ja arvon yhden Sisäinen timantti – 365 ajatusta parempaan arkeen -kirjani. Eilen Blogiringin joulukalenteriluukun avasivat Ku ite tekee ja Herkkuhovi. Huomenna on sitten Kakkumonsterin vuoro.

Itse en ole mitenkään erityisesti enää näin keski-iän lähestyessä lahjojen perään, mutta toki paketteja on aina hauska availla, jos sellaisia sattuu saamaan. Kaikista iloisinta on kuitenkin antaa lahjoja toisille ja nähdä heidän ilmeensä erityisesti silloin, kun lahja on ollut osuva.

Vanhempana olen tosin hieman tylsä lahjan antaja. Isommille tyttärille annan usein rahaa, jolloin he voivat ostaa esimerkiksi tarvitsemiaan vaatteita. Nuorimmaiseni saa lahjaksi sukkahousuja ja muuta kätevää, kuten tänä vuonna uudet kurahousut. Siskoni lapsi on saanut minulta lukuisat kerrat yöpaitoja ja sukkia! Muistan, kun itse sain isomummiltani jouluisin villasukat, joiden sisältä paljastui pieni suklaalevy. Lapsena en osannut pehmeitä paketteja arvostaa. Nykyään arvostaisin sitä, että olisi edes noita iäkkäitä sukulaismummoja ja pappoja olemassa, mutta valitettavasti he ovat siirtyneet jo matkallaan eteenpäin.

Olen tosi tyytyväinen, jos saan jotain käyttötavaraa tai elämyksiä mutta yhtä tyytyväinen, jos en saa lahjoja ollenkaan. Pidän askeettisesta sisustustyylistä ja muutettuani useita kertoja, on tavaraa mennyt kiitettävästi jakoon, kierrätykseen ja jotain roskiinkin. Jos vielä 10 vuotta sitten keräsin kaikenlaista Arabian kahvikupeista vanhoihin peltilaatikoihin ja kukkamekkoihin, materia ei ole pitkään aikaan täyttänyt mitään kaipuuta elämässäni. Ei edes vanha materia, ja olen tyytyväinen, kun tavaraa on vähemmän.

Aika ajoin minua myös huolestuttaa se, miten hukutamme itsemme ja maapallomme kaikkeen roinaan, turhaan muovisälään ja halpiskauppojen rytkyihin. En missään nimessä syytä tästä ketään, sillä itsekin syyllistyn samaan, mutta silti uskon, että vähemmän on enemmän on trendi, joka tulee kasvamaan entistä vahvemmaksi.

Yksi, mitä suosin lahjoissa kireähkön kukkaroni antaessa periksi, ovat erilaiset palvelut. Mikä sen ihanampaa on kuin antaa toiselle jokin ihana rentoutushoito, liikuntatuokio tai vaikka väsyneelle vanhemmalle viikkosiivous. Noita kahta linkitettyä voin suositella, kumpaakin olen kokeillut ja jatkossakin käytän.

Lahjakortteja voi myös askarrella omalle perheelle, ystävälle tai sukulaiselle lahjaksi. Sitä voi antaa aikaa ja läsnäoloa, mikä monelle voi olla paljon merkityksellisempää kuin mikään maallinen mammona tai materia, jota useimmilla lienee jo kaapit pullollaan. Toki voi antaa myös oman aikansa lisäksi elämyksiä.

Kaverin voi viedä leffaan. Vanhemman voi viedä teatteriin. Siskolle voi antaa omaa aikaa ja ottaa hänen lapsensa yökylään. Voi järjestää puolison vaatekaapin tai siivota perheen kellarin. Voi ulkoiluttaa tädin koiraa. Voi ilmoittautua vapaaehtoiseksi kelle tahansa. Voi käydä naapurin mummelin apuna kaupassa tai pyykkituvassa. Tarhan henkilökunnalle voi leipoa suklaaruutuja. Voi luoda naapurinkin lumet tai harjata omalla lumiharjalla tuntemattoman auton ikkunat puhtaaksi. Bussin penkille voi jättää kivan kortin ja toivottaa joulua tuntemattomalle. Yksi suosikkini oli muuten viime jouluna vai oliko se jo pari vuotta sitten, kun Espoossa liikkui tonttu, joka oli antanut tuntemattomille vastaantulijoille pieniä rahakuoria. Niin mahtava tempaus!

Oikeasti aina se lahjan sisältö ei ole tärkein, vaan ajatus.

Sisäinen timantti – 365 ajatusta parempaan arkeen –kirjan arvontaan osallistut vastaamalla tähän viestiin 10.12. klo 24 mennessä paljastamalla paras lahjavinkkisi tänä jouluna. Kirjan voittajan ilmoitan blogissa ja otan häneen yhteyttä myös henkilökohtaisesti. Kirjan nakkaan postiin viimeistään alkuviikosta.

Kepeää torstaita!

Kirja ehtii vielä jouluksi kotiin!
Kirja ehtii vielä jouluksi kotiin!
Perusvireenä onni…

Perusvireenä onni…

…se on sinunkin elämässäsi mahdollista. Elämän perusvireen ei todellakaan tarvitse olla alakulo eikä arjen tarvitse olla edes vain mukiinmenevää, vaan se voi olla kaikkea niin paljon enemmän, olivat olosuhteet ja elmäntilanteesi mitkä tahansa. Tuli yhtäkkiä pakottava tarve tulla kirjoittamaan pari sanaa tunteista. En ole pitkään