Kuukausi: kesäkuu 2016

Vältä lomastressi ja keskity olennaiseen

Vältä lomastressi ja keskity olennaiseen

Kuulostaako tutulta: Loma edessä tai meneillään ja tekemistä on suunniteltu niin, että stressaat kaiken aikaa, mitä ehdit ja saat kokea? Hus pois, ankea lomastressi! Jos muuten noin on, niin kuulostaapa myös pahasti entiseltä itseltäni, kröhöm! Onneksi nyt on toisin. Jo useita kesiä olen onnistuneesti välttänyt lomastressiä 

Parhaat juhannusvinkit sinulle, jonka keskittymiskyky on kuin kultakalalla

Parhaat juhannusvinkit sinulle, jonka keskittymiskyky on kuin kultakalalla

Pikku juhannusloma on edessä! Viime juhannuksena tein tärkeän havainnon asiasta arjessani, jota halusin tuolloin muuttaa. Kun useampi ihminen oli saman katon alla ja vettä satoi kaatamalla, ihan liian usein tuli tartuttua kännykkään ja mentyä nettiin, koska ei ollut muka mitään tekemistä. Nyt listasin top 5 

Tunteet – nekin menevät ohi

Tunteet – nekin menevät ohi

Se vaikeinkin vatutus, ankarin viha, syvin epätoivo – ne kaikki tunteet muuttuvat ja hiipuvat, oletko huomannut? Entä pysähdytkö koskaan fiilistelemään, miltä sinusta tuntuu?

Vastaisku ankeudelle

Kun tänään aamulla avasit silmäsi, ajattelitko, että ooh, taas yksi päivä, joka pitää selviytyä ja jaksaa läpi? Oletko sitä mieltä, että elämä on selviytymistä, ihan ookoo vai että se on kaunis lahja, joka juuri sinulla on kunnia kokea? Vai porskutatko arjen läpi ilman kummempia ajattelematta, välillä tyytyväisenä, välillä ei niinkään?

Minä ajattelen, että elämän perusvireen ei tarvitse olla alakulo tai tyytymättömyys. Ajattelen myös, ettei arjen tarvitse olla edes vain mukiinmenevää, vaan se voi olla kaikkea niin paljon enemmän, olivat olosuhteet ja elämäntilanne mitkä tahansa. Toki silloin, kun elämän perusasiat ovat kohdallaan, on helpompi olla onnellinen, ihminen vain on sellainen. Kun tilanne on vaikea, ei aina jaksa tai edes halua onnellisuutta. Mutta olen myös huomannut sen, että kun asiat ovat ihan ookoo, ihminen ei aina osaa arvostaa sitä. Omasta mielestäni tasapaksu arki ilman sen kummempia yllätyksiä on ihan parasta.

Lueskelin tässä pari päivää sitten vanhoja muistiinpanojani hieman huvittuneena. Kyseiseen vihkoon olin kerännyt ajatuksia, joita oli herännyt käymistäni keskusteluista muutaman ihmisen kanssa ja kirjoista, joita olin joskus lukenut. Samassa hetkessä ymmärsin, että vaikka olin noista asioista silloin vuosia sitten jo kirjoittanut, en ollut ehkä sittenkään todella ymmärtänyt, mitä niillä haluttiin sanoa. Ja mitä enemmän halusin ymmärtää ja pakolla etsiä vastauksia, sitä vähemmän oikeasti ymmärsin. Asioista, kuten esimerkiksi tunteista.

Voi minua poloista silloin

Luulin aikoinaan esimerkiksi, että voin olla onnellinen vain silloin, kun koen jotain hyvää tunnetta tai jotain kivaa tapahtuu. Se kiva tietysti usein johtui jostain ulkoisesta asiasta, toisesta ihmisestä tai miellyttävästä tapahtumasta. En lainkaan ymmärtänyt sitä, että ne tunteet löytyvät todellakin myös itsestäni ja voin kokea niitä riippumatta elämäntilanteesta tai tapahtumista. Huonona ajanjaksona oli sitäpaitsi helpompaa lietsoa sitä huonoa kuin keskittyä hyvään. En tuolloin osannut päättää, että nyt loppuu tämä vellominen, vaan itse kauhoin kuupalla vettä myllyyn ja paisutin, katastrofikelailin ja negistelin lisää.

Jos esimerkiksi rahasta oli todella tiukkaa, vaikutti se tunteisiini, ja sitä kautta kaikkeen tekemiseen ja myös mielialoihini ja siihen, millainen olin muille. Enhän mitenkään voinut olla onnellinen, koska tilillä oli kaksi penniä ja palkkapäivään ikuisuus enkä pystynyt hankkimaan kaupasta edes vessapaperia. Tunsin myös kateutta. Vaikken nähnyt toisen ihmisen ajatuksiin saati historiaan, hänen elämänsä siellä romanttisella perämeren purjehdusreissulla, Mallorcan rantahietikossa tai luksusmökillä Porvoossa oli ihan salettiin parempaa kuin omani. Vaikka ehkä ne tyypit siellä kyseisissä paikoissa pyörittivät juuri samantyyppisiä keloja päässään.

Hyviä tunteita sen sijaan nostattivat kivat tapahtumat ja toiset ihmiset. Mutta luulen, etten edes halunnut ymmärtää sitä, että kaikki tunteet ovat itsessäni, sillä en halunnut ottaa vastuuta niistä saati itseni tutkimisesta. Helpointa oli sälyttää vastuu hyvistä fiiliksistä toisen niskoille ja odottaa ja vaatia, että joku toinen tuo sen täyttymyksen tunteen. Minun täyttymyksen tunteeni. Sitten kun niin ei tapahtunut, tuli pettymyksiä. Ai mitä! Tuo toinen ei nyt ymmärtänytkään, mitä sen piti sanoa tai tehdä, jotta minulla olisi hyvä fiilis. Enkö nyt antanut tarpeeksi paljon merkkejä, siitä mitä minä haluan?

En myöskään osannut oikein toimia pettymysten tai muiden mielestäni negatiivisten tunteiden kanssa. Annoin niiden viedä minua mukanaan, laidasta laitaan, tunnetilasta toiseen, sillä mikään tunteiden tukahduttajatyyppi en ole oikein koskaan ollut. Kun elämä oli vaikeaa, räjähdin helposti. Miksi minun olisikaan pitänyt opetella tuomaan tunteitani esiin, sillä olinhan kokenut hankaluuksia? Kun sitten ymmärsin, että tulee hyviä tunteita, tulee huonoja tunteita eikä mikään kestä ikuisesti, oloni alkoi helpottua. Suurimpia oivalluksiani oli myös se, että useimpien tunteiden kanssa kannattaa vain olla. Ne saavat tulla, ne voivat olla, niitä voi jopa tarkastella, niiden kanssa voi istua hiljaa. Niille ei useinkaan tarvitse tehdä mitään, vaikka joskus niitä voi käyttää moottorina johonkin. Vihastakin voi saada hetkellisesti voimaa ja kateus saattaa motivoida tekemään asiat vielä paremmin, mutta yhtä hyvin tunteen kanssa voi istua tässä hetkessä. Ja lopulta kun nyt mietin, vaikka ennen minulla kiehahti helposti ja nopeasti, niin en edes muista, koska viimeksi olisin ollut vihainen. Tai kateellinen. Nykyään päällimmäinen tunne on ilo toisen puolesta. Ja rauha ja onni itsessäni. Useimmiten, ei aina.

hyvinvointiblogi

Tunnejahdissa all day long

Ja vaikka vuosia sitten luulin jo päässeeni onnellisuuden etsinnästä, tuskin niin oli tapahtunut silloin vielä. Halusin elämääni rauhaa, tasapainoa, onnellisuutta ja turvaa, ja aina ihmettelin, kun sanottiin tai luin jostain, että ne ovat jo läsnä. Että sitä olisi pitänyt lakata tavoittelemasta ja etsimästä, että ne olisivat läsnä tuosta noin vain? Ilmeisesti en halunnut päästää itseäni helpolla, sillä kesti kauan ennen kuin uskalsin lakata jahtaamasta niitä tunteita.

Ja itse asiassa kun lakkasin ajattelemasta niitä jatkuvasti ja lakkasin jahtaamasta, ne todella alkoivat olla läsnä arkipäivissäni. Vaikka olin vieläkin ja saatan yhäkin olla silloin tällöin surullinen, vihainen, pettynyt, katkera ja toivoton, perustunteeni silti on useimmiten rauha, onni, tasapaino, ilo. Siis ilman, että mitään erityistä tapahtuu. Yhtä hyvin voin kokea pakahduttavaa onnea ja seisoa Lidlin kassajonossa, olla perheeni kanssa pihalla tai metsässä juoksemassa, viimeistellä työjuttua tai astua koiranpaskaläjään. Ei niin väliä.

jasmiini

Tulee myös litsareita

En aiemmin ehkä täysin ymmärtänyt, etteivät pääosin myönteiset fiilikset arjessa tarkoita sitä, etteikö elämässä sattuisi, etteikö sitä kompastuisi, joskus niinkin, että luulee, ettei koskaan enää pääse ylös tai arki löisi litsarilla poskelle. Totta helvetissä kyllä, mutta kun arjen perusvireenä ovat myönteiset tunteet, sitä on myös työkaluja käsitellä niitä kielteisiä tunteita, ikäviä tapahtumia, takapakkeja ja varsinaisia perustusten romautuksia, kun ensin tuntuu, että kaikki menee eikä paljon jää jäljelle. Ja kun vielä todella tajusin sen, että fiilikset tulevat ja menevät ja lakkasin takertumasta niihin, olen ollut satamiljoonaa kertaa tyytyväisempi. Mihinkään tunteeseen ei tarvitse takertua, sillä mikään ei kestä ikuisesti. Sen sijaan voi ja saa ja kannattaa olla kiitollinen, että senkin tunteen sain kokea, riippumatta siitä, mikä se tunne on. Tunteet opettavat meille paljon itsestämme ja tavoistamme. Uskon, että kun suostuu kokemaan tunteen oli se millainen tahansa, pääsemme helpommalla.

Suosittelen: itseen tutustuminen kannattaa

Eli jos 10 vuotta sitten en ymmärtänyt, että miten niin kaikki tunteet ovat meissä itsessämme, niin nyt ymmärrän sen paremmin. Se ei ehkä vaatinut ihan kymmentä vuotta, mutta on se vaatinut itseni tutkiskelua, tunteideni tutkiskelua ja läsnäoloa tunteissa. Nyt näen sen, että useimmissa elämäntilanteissa voimme todella kokea tasapainoa ja harmoniaa, riippumatta siitä, mitä ympärillämme tapahtuu. Ja kun koemme tasapainoa ja harmoniaa, voimme myös säteillä sitä ympäristöömme, halusi ympäristö sitä tai ei. Joskus se voi olla myös valinta: meidän ei tarvitse reagoida voimakkaasti tai antaa jonkun tapahtuman tai huonotuulisen kanssaihmisen pomputtaa meitä tunnetiloista toiseen.

Meillä itsellämme on vastuu ja valta päättää, minkälaisiin tunteisiin keskitymme. Kun lakkaamme etsimästä onnea ja rauhaa ympäriltämme ja avaamme silmämme ja pysähdymme itsemme kanssa, onni ja rauha löytyvät. Ne ovat siellä, vaikkemme edes aina voi uskoa, että ne ovat. Ja kun päättää, ettei lähde riitapukarin mukaan riitelemään, vaan huokaa syvään ja antaa olla, ah, mikä voittajafiilis siitä tulee!

Ihanan tunnerikasta päivää sinulle!

Täällä paiskitaan hommia ennen loman alkamista. Mikä fiilis?

rakkaus

Koskaan ei ole liian myöhäistä

Koskaan ei ole liian myöhäistä

Viime aikoina ja itse asiassa pitkin kevättä olen miettinyt kiivaasti sitä, mikä minusta tulee isona. En sanoisi, että näin juuri 39 vuotta täyttäneenä kärsisin neljänkympin kriisistä, mutta jotain selkeyttä olisi mukava saada ammatillisiin kuvioihin. Rakastan kirjoittamista, mutta lehtialan tilanne on hämmentänyt jo pidemmän aikaa. Rakastan 

Sinä voit valita

Sinä voit valita

Minä valitsin aamulla olla hyväntuulinen, vaikka heräsin pätkäunien jälkeen silmät puoliturvoksissa hieman epävarmana siitä, minkä verran koiranunta olin yöllä edes nukkunutkaan. Yhtämittaiset unet ovat itselleni erittäin harvinaista arjen luksusta, itse asiassa parhaita asioita minun maailmassani. Vaikka puhelimeni on lentokonetilassa viimeiset valveillaolotuntini jolloin luen kirjaa tai vain hengailen ja orientoidun tulevaan 

Kun positiivisuus ärsyttää

Kun positiivisuus ärsyttää

Pari viikkoa sitten törmäsin tuttavan Facebook-seinällä kirjoitukseen, jossa naureskeltiin positiivisuudelle. Meitä mieluummin hyvään kuin huonoon uskovia pidettiin vähän höpsähtäneinä jossei nyt ihan foliohattuina. Miksi positiivisuus ärsyttää?

Ai mitä? Eikö elämä olekaan yhtä ananasakäämää?
Ai mitä? Eikö elämä olekaan yhtä ananasakäämää?

Mikä saa ihmisen tuomaan isosti esiin sitä, että toisen erilaisuudessa on jotain vikaa? Aloin myös miettiä, että milloin lopetetaan niiden dissaus, jotka tekevät asiat eri tavalla kuin itse? Miksi myönteisistä ihmisistä usein luullaan, että he kuvittelevat elämän olevan vain vaaleanpunaisia purkkapalloja? Miksi tarttua muiden elämään ja ottaa heidän tapansa olla niin henkilökohtaisesti? Miksei voi vain antaa toisten olla sellaisia kuin he ovat (jos he eivät loukkaa ketään)? Eikö oikeasti kannattaisi keskittyä omaan elämään ja sen parantamiseen ennen kaikkea jos ei ole siihen tyytyväinen? Uskon nimittäin, että jos on kovasti aikaa ja ennen kaikkea tarvetta mollata ja dissata muita, tuskin sitä on elämäänsä kovin tyytyväinen. Koska jos olisi, ei kokisi tarvetta mollata ja dissata muita, koska olisi elämäänsä tyytyväinen. Miksi on hienompaa sanoa, että positiivisuus on perseestä kuin päinvastoin?

Dissaamisen takana tietämättömyyttä?

Ehkä tämä dissaaminen johtuu tietämättömyydestä. Saatetaan ajatella, että ihminen, joka pääosin haluaa ajatella asioista myönteisesti on joku naminamibumtsibumbum-tyyppi. Että kyllä se hölmö sieltä pilvenhattaralta vielä tipahtaa, reppana, tähän oikeaan elämään, näkemään kuinka paskaa kaikki voi olla. Toisen erilaisuus voi myös ärsyttää. Ja erityisesti omien vaikeuksien hetkellä voi olla vaikea sietää heitä, joilla ei vaikuta olevan huolen häivää arjessaan. Mutta tässäkin taikasana on vaikuta. Harvan naamasta näkyy, mitä hän on kokenut tai käy parhaillaan läpi. Se jos luulee jonkun muun ihmisen elämän olevan yhtä arjen luksusta, on se vain oma uskomus, ei mikään fakta. Tässä kohtaa mennäänkin aika kovaa pieleen: uskon siihen ja olen sen monesti nähnytkin, että niillä myönteisimmillä tyypeillä on ne vaikeimmat kokemukset takanaan. Mutta nimenomaan takanaan. He ovat halunneet lakata vellomasta. He ovat halunneet löytää keinoja mennä eteenpäin, elää elämäänsä niin, että se on tyydyttävää, antoisaa, iloista. Kun on menettänyt omassa mittakaavassa riittävän paljon, litsaria on tullut arjessa poskelle enemmän kuin uskoisi kestävänsä ja kun on nähnyt sen sysipimeän ja pikimustan kuin myös valoisan ja kaikki ne ällöt sateenkaaren värit, sitä kasvaa henkisesti ja helposti alkaa kuin vahingossakin uskoa hyvään. Alkaa nähdä useimmin huonon sijaan sen hyvän. Sitä alkaa osata arvostaa ihan yksinkertaisia asioita. Kuten hanavettä, kahta toimivaa jalkaa, kattoa pään päällä, ystävien seuraa, sitä, että saa mennä töihin. Silloin ei ole enää tarvetta valittaa ja keskittyä tarkkailemaan, mitä muut tekevät ja vieläpä naureskella päälle, että voi noita hyväntahtoisia hissukoita, kyllä ne vielä tippuvat maanpinnalle nekin.

Kenenkään arki ei ole 24/7 ruusuntuoksua.
Kenenkään arki ei ole 24/7 ruusuntuoksua.

Elämä kantaa tai sitten ei

Mitä enemmän vaikeuksia, sitä syvemmäksi voi muuttua usko hyvään. Ei toki kaikilla, koska olemme erilaisia ja katsomme asioita kukin kulmastamme, mutta uskon, että noin käy useimmille. Se voi viedä aikaa, vuosiakin, mutta moni pahoistakin tilanteista selviytynyt kokee, että ei olisi se ihminen, jos elämä olisi aina ollut pilvenhattaraa ja pumpulia. Mutta kenen elämä sellaista sitten olisi? Ei kenenkään. Kaikki ei aina voi mennä kuten haluaa, kaikki ei voi aina mennä hyvin, jokainen kohtaa vastoinkäymisiä, ongelmia ja suorastaan vattumaisia elämänjaksoja.

Ero ihmisissä ei useimmiten olekaan siinä, että joku kokisi vähemmän hyvää ja toinen enemmän huonoa. Ero on siinä, miten me asioihin suhtaudumme, mihin katseemme kiinnitämme, mitä kokemastamme opimme, miten pystymme hyväksymään tapahtuneita ja  miten pääsemme elämässä eteenpäin. Ja vaikka kaikista asioista ei pääse yli eikä kaikkea voi hyväksyä, silti voi saada taas elämän syrjästä kiinni, alkaa uskoa hyvään, olla mieluummin positiivinen kuin ainainen valittava negistelijä.

Ihminen on hyvä keksimään hankaluuksia

Valittamisesta olen kirjoittanut aiemminkin. Toki itsekin valitan silloin tällöin, ja silloin nimenomaan usein ihan turhasta. Olenhan ihminen. Mutta jos tähän valittamisen tapaan ei tietoisesti keskity, sitä ei edes huomaakaan, miten paljon voi valittaa. Mutta usein valittavat ne, joilla kaikista vähiten olisi siihen aihetta. Jos hankaluuksia ei ole tarpeeksi, ihminen kyllä keksii niitä.

Joku saattaa myös ajatella, että on hienompaa olla kriittinen negistelijä kuin se hyväntahtoinen kukkien haistelija, joka haluaa vuosienkin jälkeen uskoa, että kaikki järjestyy. Sallitaan se hänelle, mutta eiköhän ihmisen hienous ole enemmän siitä kiinni, että antaa kaikille tilaa, myös heille, jotka ovat erilaisia kuin itse on.

Muiden elämän tarkkailun ja sille naureskelun sijaan kannattaa kaikki paukut pistää oman arkensa kehittämiseen ja sen miettimiseen, miten itse voi elää itselle riittävän hyvää arkea. Kun keskittää energiansa oikeaan paikkaan, alkaa tapahtua myös ihmeitä!

Mahtavaa maanantaita sinulle!

Joskus arki on kuin vaaleanpunaisia kukkasia.
Joskus arki on kuin vaaleanpunaisia kukkasia.
Metsäterapiaa ja juoksuvyövinkki

Metsäterapiaa ja juoksuvyövinkki

Kun kiire ja erityisesti liikaa samassa junnaava ajatuskela alkavat painaa päälle, minä menen metsään. Se onnistuu kohtuullisen hyvin täällä Helsingissäkin. Merenrannan läheisyyteen hakeudun oikeastaan päivittäin, mutta välillä tulee pakottava tarve päästä pois autojen, ihmisten ja talojen luota. Se on se hetki, kun minä menen halimaan puita. 

Paras aika ikinä on nyt

Paras aika ikinä on nyt

Niin ne vuodet vierivät ja heräsin tänään 39-vuotiaana. Päivästä innoissani kuin pieni lapsi! Eteisessä oli pakko ottaa pari tanssiaskelta ihan vain siksi, että miksipä ei! Paras aika ikinä on nyt. Parikymmentä vuotta sitten tämä ikä tuntui ikivanhalta, mutta pakko sanoa, että nyt tuntuu siltä, että elän 

Kolme vinkkiä stressinhallintaan

Kolme vinkkiä stressinhallintaan

Stressillä on monta merkitystä. Pieni stressi voi olla hyvästä, mutta pitkittyessään se voi olla hyvin pahasta. Itse olen kokenut kumpaakin aika ajoin. Postauksen lopussa on kolme vinkkiäni stressinhallintaan tai ehkä enemmänkin sen sietämiseen.

Pienten hyvien asioiden tekeminen ja tarkkailu auttaa.
Pienten hyvien asioiden tekeminen ja tarkkailu auttaa.

Yksi mahtavia puolia toimittajan työssä on se, että itse oppii koko ajan uutta. Kirjoitan paljon juttuja liikunnasta ja hyvinvoinnista. Olen kirjoittanut myös sadoista sairauksista ja vaivoista. Erityisen palkitsevaa on kirjoittaa asioista, jotka herättävät itsenikin huomaamaan, että omakin elämä saattaisi kaivata jotain muutosta. Viimeksi koin sellaisen ahaa-hetken, kun kirjoitin stressistä.

Stressi ei ole pelkästään huono asia, vaan minua se ajaa jopa kohti hyviä lopputuloksia. Olen aina ollut sitä ihmistyyppiä, joka toimii parhaiten pienen paineen alla. Olen myös oppinut tunnustamaan itselleni, että olen henkilö, joka tekee välillä liikaa asioita kerralla. Innostun helposti, enkä aina asioista sopiessani tai niitä suunnitellessani edes ymmärrä miettiä, miten minkäkin asian hoidan, jos tekemistä yhdellä kertaa onkin liikaa. Kaikki on aina hoitunut, mutta olen myös pari kertaa elämässäni hiponut loppuunpalamisen rajoja. Siitä on kertonut esimerkiksi se, kun yhtäkkiä en ole jaksanut innostua enää niistä mukavistakaan asioista. Kaverin tekstariin vastaaminen on tuntunut ylivoimaiselta, ei ole jaksanut mennä bileisiin vaan kaikki tekeminen on tuntunut nihkeältä. Silloin sitä helposti alkaa eristäytyä ja vetäytyä omiin oloihinsa. Ei hyvä niinkään.

Meri. Ikuinen parantajani.
Meri. Ikuinen parantajani.

Rajallakäynti opettaa

Osittain nuo tilanteet ovat johtuneet liiasta tekemisestä, osittain myös äärimmäisen stressaavista elämänjaksoista. En halua enää koskaan kokea sitä, että into arkeen hiipuu, mutta pakko sanoa, että tuollaiset rajallakäynnit ja rajan yli lipsumisetkin ovat opettaneet paljon itsestäni ja ennen kaikkea tavoistani toimia, tehdä ja kokea. Nykyään osaan kuulostella itseäni ja tiedän, mitä kehoni, mieleni tai sieluni kullakin hetkellä kaipaa. Välillä se saattaa olla metsään menemistä, välillä juoksemista, välillä vain istumista paikallaan ilman, että teen mitään. Haastattelemani asiantuntijakin totesi, että ihminen ja ihmisen aivot kaipaavat yksitoikkoista tekemistä ja keskittymistä vain yhteen asiaan kerrallaan, mikä tässä multitasking-maailmassa alkaa olla harvinaista. Itselleni tuo monotoninen tekeminen voi olla vaikka pyykkien ripustamista, imurointia tai bussin ikkunasta ulos katselemista. Sellainen tekeminen auttaa jäsentelemään ajatuksia, rauhoittaa ja opettaa läsnäoloa. Ja välillä huomaa, että hei, enpäs äsken edes miettinyt mitään, kelluin vain.

Mitä enemmän ihmisellä on tekemistä, sitä enemmän hänen tulisi huolehtia itsestään. Silloin ei saisi kiireessä jättää lounasta syömättä ja vain haukata leipää ja kahvia. Yöuni on toinen asia, josta ei kannattaisi tiristää, oli tilanne mikä tahansa. Myös liikunta on helppo jättää paitsioon kiireisinä ajanjaksoina. Siinäkin mennään metsään, sillä liikunnan aikana erittyvät endorfiinit kohentavat mieltä ja auttavat jaksamaan hektisempiä aikoja. Kaikki treeni ei toki ole hyvästä. Kun olin todella kiireinen usean viikon ajan huomasin, miten kehoa äärimmäisen kovasti rääkkäävän intervallitunnin jälkeen tuli paha olo, ja kuume nousi 1,5 päiväksi. Itseä kannattaakin opetella kuuntelemaan. Itsensä kuuntelu auttaa ymmärtämään sen hetkistä tarvetta, oli kyse liikunnasta, levosta tai ruokavaliosta.

Triahtlonisteja Kuusijärvellä.
Triathlonisteja Kuusijärvellä.

Hyvä paha stressi

Yksi ehdottomia kompastuskiviäni on se monen asian tekeminen ja keskittymisen sirpaloituminen. Olen alkanut nyt petrata niitä. Erääseen toiseen juttuun haastattelin asiantuntijaa, joka kertoi lukevansa sähköpostit vain kahdesti päivässä. Kahdesti!! Hän aloitti työpäivänsä suunnittelemalla, mitä tekee ja milloin, ei sähköpostejaan lukemalla. Minun meilinihän kilahtelee myös silloin, kun kirjoitan ja usein säntään heti katsomaan, mitä asiaa viesti käsittelee. Olenkin alkanut opetella sulkemaan sähköpostini ja laittamaan myös älypuhelimeni lentokonetilaan, silloin kun kirjoitan. Huomaan, ettei keskittyminen kärsi ja kirjoittaminen sujuu paremmassa flowssa.

Toinen asia, jota olen nyt viikon verran opetellut, on se, että kun kello lyö puoli yhdeksän illalla, laitan puhelimen jälleen lentokonetilaan enkä enää mene someen. Uskon, että tällä on positiivinen vaikutus yöuniini. Kuopuksenihan valvoi ja heräili pari ensimmäistä vuottaan, ja nukun yhä niin, että heräilen vähintään kerran pari yössä. Viime viikolla nukuin yhden yön yhtäjaksoisesti illasta aamuun ilman ainuttakaan heräämistä ja voin kertoa, että virtaa riitti koko päivän tavallista enemmän. Laadukas ja riittävä yöuni ei ole itsestäänselvyys sekään.

Kolmas asia, jonka olen ottanut elämääni kohentaakseni hyvinvointiani on se, että mahdutan jokaiseen päivään useita pieniä iloisia hetkiä. Niiden ei tarvitse kestää paria minuuttia kauempaa, mutta tärkeää on se, että tekee asioita, joista tulee hyvä mieli. Työpäivän aikana ihastelen vaikka parvekekukkiani tai katselen ulos ikkunasta. Tai käyn roikkumassa puolapuissa! Olen myös kunnostautunut esimerkiksi ystävien tapaamisen kanssa, joka toki on helpompaa freelancerina ollessani, sillä luonhan omat aikatauluni. Perjantaina pidin palaveria Kauppatorin rannassa laivoja ja merta tuijotellessa. Olen myös päättänyt, etten ota huonoa omatuntoa noista pienistä onnen hetkistä, sillä oikeasti niillä on merkitystä hyvinvointiin ja mielialoihin. Ihminen ei voi olla koko ajan tehokas ja tehdä täysillä. Lopulta jossain vaiheessa nousee seinä vastaan ja siitä kertoo usein joku fyysinen kremppa, kuten itselläni kävi vähälomaisena ja paljon tekemisen siivittämänä viime vuonna, jolloin sairastin loppumattomalta tuntuvan kuuden viikon flunssan.

Ihminen sietää stressiä kaksi viikkoa

Asiantuntija totesi, että ihminen kestää stressiä hyvin sen pari viikkoa, jolloin siitä toipumiseen menee suurinpiirtein sama aika. Jos stressi kestää pidempään, toipumiseen voi kulua kuukausia. Siksi näitä asioita on ennen kaikkea hyvä miettiä etuajassa kuin sillä hilkulla tai liian myöhään.

Pidetään huolta itsestämme! Millä keinoin sinä torjut huonoa stressiä?

Itse poljen vain Jopolla, mutta sekin rentouttaa.
Itse poljen vain Jopolla, mutta sekin rentouttaa.

 

Uusi mahdollisuus kotijumpalle

Uusi mahdollisuus kotijumpalle

Jos kahvakuula pölyttyy koskemattomana kolme vuotta olkkarissa ja Foamroller-rulla unohtuu lipaston alle heti, kun ei ole polvivammoja, kannattaisiko ehkä jo uskoa, että ei vain ole kotijumppaaja? No, en uskonut. Meille ovat muuttaneet puolapuut leuanvetotangolla, jotka sain testattavakseni Suomen Voimistelutuotteelta. Tiedätkö sen ihmistyypin, jolla on vaikeuksia