24 h omaa aikaa

Pienen lipsumisen jälkeen olen saanut kiinni taas unirytmistä, joka itselleni tällä hetkellä sopii parhaiten. Menen nukkumaan jo klo 21, viimeistään luomet painuvat kiinni puoli kymmeneltä. Vappuna jaksoin valvoa varttia vaille yhteentoista! Viime aikoina olen nukkunut tosi hyvin ja herännyt luonnollisesti ilman kelloa jo puoli kuuden kieppeillä, virkeänä, täynnä energiaa, ideoita ja ajatuksia. Superkiitollisena hyvistä unista. Ja koska kuopuksen ensimmäisten parin vuoden aikana kunnollisista unista sai vain haaveilla, ensimmäinen ajatukseni jokaisena hyvin nukuttuna aamuna avatessani silmäni on, että vau, tulipa nukuttua hyvin. Seuraava ajatus on se, miten tänään voisin nauttia tästä päivästä eniten. Tämä on jo rutiini, joka katkeaa vain, jos joudun ensimmäisen lauseen sijaan sanomaan, että vau, tulipa nukuttua huonosti! Onneksi siihenkin voi useimmiten jo suhtautua huumorilla.

Monen mielestä nukkumaanmenoaikani ovat jotain hassua ja huvittavaa, ja minulta on usein kysytty, eikö minua haittaa, kun oma aika jää pois päivästä. Sillä siis ihmiset usein tarkoittavat aikaa, kun lapset ovat menneet nukkumaan (tosin 17-, ja 13-vanhat eivät vielä tuossa vaiheessa nuku, kolmevuotias kylläkin). Useimmiten vastaan, että ei, oma aika ei tästä kärsi, sillä koko elämäni on omaa aikaani. Plus että aamuisin meillä on aika hiljaista, kun herään. Aika yhdessä puolison kanssa kylläkin kärsii, mutta hänkin sattuu olemaan enemmänkin illantorkku ja aamunvirkku.

Elämässä saa ja joutuu tekemään monenlaista. Sitä opiskelee, tekee töitä, kasvattaa lapsia, urheilee, kirjoittaa blogia, ulkoiluttaa koiraa, vaihtaa autonrenkaita, käy kaupassa, valmistaa ruokaa, tapaa ystäviä, pesee pyykkiä, kastelee kukkia, soittaa ystävälle, katsoo telkkaria, ajaa autolla, surffaa netissä, kuulustelee läksyjä, pesee ikkunoita, ottaa aurinkoa, on leikkipuistossa, käy museossa, katselee merta, saunoo, lakkaa varpaankynsiä, chillaa ja tuijottaa kattoon, käy kirpputorilla, ohjaa jumppaa, ja mitä ikinä tekeekään. Useimmille meistä totta on se, että kaikki nuo tekemiset eivät ole yhtä mieleisiä, vaan jonkun asian tekeminen on mukavampaa kuin toisen. Siitä huolimatta ainakin useimmiten katson asioita siitä näkökulmasta, että kaikki mitä teen, on omaa aikaani. Koko arkeni ja elämäni on minun aikaani, eikä vain joku pätkä iltaysistä iltayhteentoista, kun voin kaatua sohvalle ja vaihtaa kanavaa kaukosäätimellä tai surffata facebookissa. Kyllä oma lähtökohtani on se, että pyrin siihen, että teen mitä tahansa, yritän nauttia siitä ja pyrin viihtymään arjessani myös silloin, kun tekeminen ei ole niin mieleistä tai mielekästä. Välillä tuntuu siltä, että ihan kuin lasten hoitaminen, kasvattaminen ja heidän kanssaan eläminen olisi toisille ihmisille jotenkin velvollisuus, ja sitten se oma aika ja elämä alkaa, kun lapset lentävät pesästä. Ihan samalla lailla lasten kanssa oleminen on minun mielestäni sitä omaa aikaa ja useimmat meistä ovat kuitenkin tehneet itse sen valinnan, että lapsia haluavat saada. Toki lasten kanssa ei ole aina helppoa, mutta onko meidän vanhempienkaan kanssa helppoa? Itsellänikin on lapsia montaa sorttia, löytyy uhmaa, löytyy erittäin teini-ikäistä ja löytyypä vielä nuorta aikuista, kaikilla omat vaiheensa elämässään. Todellakin myös haluan ja kaipaan aikaa ilman ihastuttavia tyttäriäni (ja todellakin myös he kaipaavat aikaa ilman minua), mutta enpä kutsuisi sitä yhtään enemmän omaksi ajaksi kuin aikaa, jonka vietän lasteni kanssa. En muuten tiedä, johtuuko tämä oman ajan ottamisen helppous koko vuorokaudelle siitä, että myös työelämässä pitkälti määrään itse itseäni.

Uskon kuitenkin, että lopulta kyse on valinnoista. Omista valinnoista. Kun pyrkii tekemään asioita siksi, että haluaa ja lakkaa ajattelemasta, että teen nyt näin, kun on pakko, niin jotain voi tapahtua. Lopulta on aika vähän asioita, joita on ihan pakko tehdä. Ja joskus asioiden hyväksyminenkin jo jeesaa. Kyse on siis myös omista ajatuksista, uskomuksista ja ennen kaikkea asenteesta, millä omaa arkea katsoo. Kun alkaa nähdä myös niissä ei niin miellyttävissä arjen asioissa ja rutiineissa hyvää, kaikki muuttuu paljon helpommaksi. Itse voi vaikuttaa aika pitkälle siihen, miten asiat kokee ja millaisia tunteita ne herättävät. Jos elämässä on todella tiukka paikka, voi ehkä mennä päivän kerrallaan. Mutta vähintäänkin arkisempien asioiden kanssa omaa asennetta kannattaa todella pohtia. Jos aina miettii, että tiskaaminen tai siivoaminen on p*skaa, sitä se varmasti tulee olemaan. Mutta vaikka ajattelisi, että tiskaaminen ja siivoaminen on p*skaa, tuskin välttyy siltä puuhalta (olen kokeillut, ei välty!). Ainoa mitä ajatuksesta seuraa, on se, että tiskaaminen tai siivoaminen tuntuvat aina ihan kamalalta, joka päivä. En minäkään aina niin paljon nauti siitä, että saan tiskata liki päivittäin ja 1950-luvun tiskipöytä hyvä kun ulottuu lantiolle, mutta jokainen kerta nautin työni tuloksista ja saamme yhä näin vuodenkin asumisen jälkeen hyvät naurut aina tiskihetkellä. Ja jos oma aika todella on vain vaikka juuri klo 21-23, niin kenen elämää sitä oikein sitten elää sen muun ajan? Jos omasta arjesta tai tekemisestä puuttuvat ilo, keveys ja mielihyvä, aina ei tarvitse vaihtaa tekemistä eikä sitä arkea, vaan keskittyä tekemään asioita eri lailla!

Voimalause lauantaille: Minä itse olen oman elämäni arkkitehti. Olosuhteista ja elämäntilanteesta huolimatta voin tehdä itse valintoja, jotka vievät minua kohti haluamaani arkea. Kukaan muu kuin minä itse ei voi tehdä omasta arjestani sellaista, mitä minä haluan elää. Haastavat hetket otan vastaan ymmärryksellä ja hyväksyen sen, että nekin kuuluvat elämään. On valoa, on varjoja, mutta minä itse voin vaikuttaa. 

Kaikki tekeminen ei ole yhtä kliffaa, tämä voittaa tiskaamisen 6-0. MUTTA jos kaikki olisi aina hauskaa, ei sitä hauskuutta osaisi arvostaa yhtä paljon.