Ihanat, kamalat, tarttuvat tunteet

Tiedätkö sen tunteen, kun joidenkin ihmisten tapaamisen jälkeen sitä suorastaan itsekin puhkuu energiaa ja on superhyvällä tuulella?

Eilen kävin Kouvolassa haastattelukeikalla, jonka jälkeen sekä minä että valokuvaaja pystyimme vain fiilistelemään ja ihastuneena huokailemaan, miten mukavia tyyppejä maailmassa onkaan.

Onhan tutkittu, että voimakkaat tunteet tarttuvat. Myönteisen, energisen, iloisen ja hyvinvoivan ihmisen tavattua sitä itsekin tuntee noita tuntemuksia vahvasti. Yksi toimittajan työni parhaita puolia onkin erilaisten ihmisten kohtaaminen ja heidän elämäänsä hetkellisesti kurkistaminen. Kiitos siitä! Tässä muuten kirjoittamani juttu eräästä upeasta naisesta, jonka energia oli aivan mielettömän innostavaa. Wow!

 Kaikenlaiset fiilarit tarttuvat

Mutta jos tarttuvat myönteiset tunteet, niin niinpä tarttuvat myös negatiiviset fiilikset.

Aika harvoin näin vuosien harjoittelun jälkeen annan itseni provosoitua ventovieraan huonoista fiiliksistä, mutta perheenjäsenten ja muiden läheisten kanssa harjoittelen tarttumattomuuden taitoa satunnaisesti. Jonkun rakkaan suuttumus tai hermostuminen iskevät jotenkin niin lähelle. Vaikka silloin pitäisi tsempata toista parhaansa mukaan, saattaa itsekin tulla huonolle tuulelle. On niin helppoa ottaa sen läheisen tunnetilat turhan henkilökohtaisesti ja antaa itsensä provosoitua, mutta sitten kun on kaksi kiukkuista alkuperäisen yhden tilalla niin siitä harvoin hyvää seuraa.

Vaikka olenkin kohtuullisen viilipytty ja otan asiat vastaan pitkälti sellaisina kuin ne ovat nyt on näin – ja mitähän tämä haluaa minulle kertoa -asenteilla, niin totta kai silti eteen tulee tilanteita, jotka ärsyttävät, suututtavat jos nyt eivät kuitenkaan enää raivostuta.

Eilen minut säikäytti se, kun olimme Lahdentiellä erittäin lähellä ketjukolaria, yksi auto jopa kääntyi vauhdissa nokka kohti tulosuuntaa ja moni ajoi penkereille välttääkseen törmäyksen. Kun pahin sydämen pompotus säikähdyksestä laantui, nousi tilalle ärsyyntyminen ja suuttumuskin siitä, miksi ihmiset ajoivat kuin hullut?

Anna olla, tunne laimenee

Omia tunnereaktioita on mahdollista kuitenkin oppia käsittelemään. Silloin monet erityisesti epätoivotut tunnereaktiot laimentuvat aika lailla. Sitä vain alkaa huomata, että arjessa ei ole kovin paljon sellaisia asioita, joista ihan oikeasti kannattaisi hiiltyä. Se ei ole sitä, ettenkö minäkään välittäisi asioista tai ne eivät koskettaisi tai joskus satuttaisi minua.

Se on enemmänkin sitä, että olen lakannut tai ainakin useimmiten lakannut takertumasta, kontrolloimasta ja ripustautumasta. Taikasana voikin olla irtipäästäminen. Ja lopultahan useimmiten se hiiltyminen kertoo enemmän hiiltyjästä itsestään kuin kyseisestä asiasta.

Pari päivää sitten selailin buddhalaisnunna Pema Chödrönin kirjaa Pelosta vapauteen (Basam Books 2003). Kirjassa luki jotenkin niin, että on ihan normaalia olla välitilassa, jossa useimmat ulkopuoliset asiat eivät herätä vahvoja tunnereaktioita suuntaan jos toiseenkaan. Siitä huolimatta sitä ei ole vielä tilassa, jossa suhtautuisi kaikkeen, siis ihan kaikkeen, tyynesti. Enkä edes ole ihan varma, onko sellaisia ihmisiä, jos olen rehellinen.

Mutta välitila on Chödrönin näkökulmasta tärkeä: soturin tie ei ole vain sitä, että on ongelmia tai että on kokonaan vapaa ongelmista. Huh, helpottava kuulla, koska sitähän elämä on, vastakohtia, ei vain yhtä ja samaa mustavalkoa tai ruusunpunaa.

Hermostumisen tunnetta tai mitään muitakaan tunteita ei kannata tukahduttaa. Aina voi kuitenkin miettiä sitä, että miten hermostumista tai muita niin sanottuja negatiivisia tunteita ilmaisee. Ja kun kuohuu yli ja pinna paukkuu, voi kokeilla pysyä siinä kuohuvassa tilassa, mutta samalla tiedostaa oma hengitys. Ja kas, fiilis menee ohi ja sitä on taas se sama lauhkea lehmä. Tai lammas, kuinka vain.

Ei anneta ulkoisten asioiden pompotella meitä 

Joskus on vaikea antaa ulkoisten olosuhteiden olla vaikuttamatta fiiliksiin. Mutta uskon siihen, että niin kauan kun annamme ulkoisten olosuhteiden vaikuttaa meihin ja käytökseemme, niillä on meihin hurjasti valtaa. Lopulta omalla murehtimisella, ärsyyntymisellä ja kiristelyllä vain annamme niille olosuhteille valtaa vain entistä enemmän.

Silti voimme onneksi jopa niiden fiilisten keskellä valita, haluammeko me vahvistaa vanhoja käytösmalleja vai heikennämmekö niiden otetta meihin olemalla tekemättä mitään. Silloin on muutos jo alkanut, vahvasti!

Kun maltamme istua ihan hiljaa levottomuuden ja kiukun kanssa, vahvistamme itseämme. Voimme istua vihamme kanssa ja antaa sen energian nöyrryttää meidät ja tehdä meistä myötätuntoisempia, Chödrön kirjoittaa.

Kas, tässähän alkaa melkein jo toivoa, että eteen tulisi joku tiukka tilanne, jossa yllä olevaa pääsee testaamaan!

Räjähtämisen halusta Chödrön kirjoittaa, että silloin voimme kuvitella itsemme olevan soturioppilaita, joita nyt vain jostain syystä opetetaan ja haastetaan olemaan epämukavan tunteen kanssa. Ärsyttävästä tyypistä, hetkestä tai asiasta hän neuvoo ajattelemaan, että se on kuin unta: Hei sinä, joka et osaa käyttää vilkkua liikenneympyrässä, olet minulle unta! Hei sinä, joka kiilasit minut härskisti lihatiskillä, siekin oot vain painajaista.

Annatko olosuhteille vallan pompottaa itseäsi toivosta pelkoon ja ilosta suruun?

Niin, sitä onkin hyvä miettiä, että miten millään olosuhteilla on valtaa pompottaa meitä yhtään millään tapaa. Tai joillain tyypeillä.

Lopulta kun kaikki menee ohi, oli kyse iloista tai suruista.

Pirteää perjantaita!

Lue myös:

Miksi minua ärsyttää?

Kun positiivisuus ärsyttää