Uusperhe – Uhka vai mahdollisuus?

Olin tänään aiheeltaan kiinnostavassa infotilaisuudessa Väestöliitossa. Siellä julkaistiin Vuokko Malisen ja Pekka Larkelan kirja Parisuhde – Uusperheen ydin. Olen kirjoittamassa aiheesta juttua jos toistakin, joten kirjasen julkistus osui siksikin sopivaan saumaan. Informatiivinen opus vaikuttaa siltä, että jokaisen uusperheellisen aikuisen olisi siihen hyödyllistä tutustua yhdessä tai erikseen. Arvatkaapa, mitä meillä luetaan tänään illalla.

Ja faktaa: Uusperheeksi luokitellaan perhe, jossa jommalla kummalla aikuisella on alle 18-vuotiaita lapsia. Yhteisiä lapsia ei siis tarvitse olla. Kun lapset täyttävät 18, perheestä tulee jälleen tilastojen mukaan ydinperhe! Erikoista. Uusperheitä maassamme oli vuonna 2010 yli 53 000. Tilastot ovat alakantissa, sillä esimerkiksi vuoroviikkoasumista ei tilastoida oikein, sillä lapsi ei voi olla kirjoilla kahdessa paikassa samaan aikaan. Yksinhuoltajaperheitä on kaikista perheistä noin 19 prosenttia, uusperheitä kaikki sen eri muodot lukien noin 15 prosenttia. Ydinperhe on yhä edelleen suurin perhemuoto .

Olen elänyt aikuisena sekä ydinperheessä että nykyään uusperheessä ja ongelmia voi yhtä lailla olla kummassakin. Uusperheliitot tosin päätyvät eroon ydinperheliittoja useammin. Uusperhe voi kuitenkin tarjota uuden mahdollisuuden perhe-elämään, vaikka helppoa se ei ole.

Helpottavaa oli kuitenkin kuulla, että uusperheissäkin homma etenee tietyllä kaavalla. On se ihana, ruusuinen alkujakso, jolloin uskotaan täysin uuden perheen onnistumiseen. Sitä seuraakin sitten ”täysrähinä” suoraan kirjaa lainatakseni. Unelmat kariutuvat, kielteiset tunteet nousevat pintaan ja pettymyksiä esiintyy puolin ja toisin. Tulee olo, että ei tästä tuu mitään! Lapset ja aikuiset kiukuttelevat ja etsivät omia paikkojaan perheessä. Jos soppaa hämmentävät vielä eksät ja heidän sukulaisensa, voi keitos olla melkoinen. Kun siitä on selvitty, alkaa myöhäisvaihe, jossa parisuhde vahvistuu ja uusperheen roolit selkeytyvät. Jos ”rähinävaiheesta” ei selvitä, pari eroaa.

Itse olen siinä onnellisessa asemassa, että puolisoni on aina tullut toimeen lasteni kanssa. Ja itsehän en ole joutunut toimimaan äitipuolena kenellekään, sillä perheessäni on vain minun ja meidän lapsia. Silti havaitsin tehneeni suurimman osan virheistä, jotka vain voi tehdä uusperhehankkeeseen ryhtyessään, heh. Mutta onneksi asioita voi korjata ja muuttaa, kun vain on tahtoa, toivoa ja uskoa.

Se ottaa rankasti kupoliin, että uusperheellisiä usein arvostellaan siitä, että asiat etenevät niin nopeasti. Että onko teidän pakko heti muuttaa yhteen, mennä naimisiin ja tehdä lapsia? Onko, häh? Tähän voin todeta, että walk a mile in my shoes. Koitapa siinä kuule seurustella ja käydä treffeillä, jos olet käytännössä täysin yksin lapsen/lasten kanssa. Mielestäni täysin normaalia on silloin se, että uusi kumppani otetaan arkeen heti mukaan, jos ollaan vähänkin tosissaan.

Ja vielä etsintäkuulutus: Etsin haastateltavaksi uusperheellistä naista, jonka miehellä on biologisia lapsia ja nyt pari odottaa ensimmäistä yhteistä lasta. Kuin myös etsin miestä, joka asuu uusperheessä, mutta joka on vasta saamassa ensimmäistä, biologista lastaan. Jos sovit kuvailuun, otapa yhteyttä!

Pallero ja sen sisko. No oikeasti puoli, mutta en useimmiten edes muista koko asiaa.