Ilo(kin) on asennekysymys

Albert Einstein on sanonut, että Kuvittelukyky on tärkeintä. Se on esimakua elämän tulevista iloista.

Minusta on toisinaan aivan ihanaa vain olla ja kuvitella, luoda mielikuvia tulevasta. Minulla on useakin selkeä visio, jotka näen edessäni voimakkaasti. Yksi liittyy unelmaani, joka on nyttemmin muuttunut tavoitteeksi. Olen paikassa x, pukeutuneena pikkumustaan ja Christian Louboutinin suunnittelemiin punapohjaisiin korkokenkiin, jotka olen hankkinut itselleni palkinnoksi siitä, että jaksoin ahertaa unelmani todeksi. Kädessäni on lasi kuohuvaa ja kohotan juuri maljaa ja pidän kiitospuhetta. Olen valinnut kynsilakkani sävyn niin, että se täsmää täydellisesti asusteisiini. Kaikki minulle tärkeät ihmiset ovat paikalla. Voin hyvinkin kuvitella kehooni sen innostuksesta ja pienestä jännityksestä johtuvan kevyen kihertävän, kuplivan fiiliksen. Ihanata.

Toinen mielikuvani liittyy uuteen asuntoomme. Istun valtavankokoisen ruokapöydän ääressä täysin valkoisessa kodissamme, pöydällä on maljakko täynnä keltaisia ja punaisia tulppaaneja. Luen kirjaa ja juon kahvia. Selkäni takana seisoo korkea torni punaisia muuttolaatikoita. Ne odottavat tyhjentäjäänsä, mutta oloni on silti totaalisen harmoninen.

Kolmas mielikuvani liittyy pieneen Ivana Helsingin kenkälaatikkoon, jossa säilytän laskujani. Laatikko on täysin tyhjä, olen maksanut jokaisen laskun. Varmistan vielä laatikon tyhjentymisen kääntämällä sen ylös alaisin. Vaikka kuinka ravistan sitä, yhtään paperia ei leijaile lattialle jalkoihini. Oloni on helpottunut.

Minusta on tärkeää liittää mielikuvaan jokin tunne tai tuntemus. Että miltä asian tapahtuminen tuntuu kehossa ja/tai mielessä. En tiedä, kuuluuko niin tehdä, minusta se vain sattuu tuntumaan luonnolliselta ja vahvistaa mielikuvaa entisestään.

Voisin tietenkin kuvitella kaiken myös päinvastoin.  Se on itsestä kiinni, mitä tulevaisuudestaan ajattelee. Eikä mielikuvien luominen todellakaan tarkoita sitä, että eläisi jossain kaukana. Elämän parasta aikaa on juuri nyt! Silti kelailen niin, että on tärkeää oikeasti uskoa tavoitteisiinsa, haaveisiinsa ja unelmiinsa. Jos me itse emme edes usko niihin, kuka sitten? En jaksaisi enkä edes suostuisi viettää enää päivääkään marttyyriasenteella (elämä on paskaa, minulle ei tapahdu ikinä mitään kivaa, kaikki menee päin persettä) tai olemaan sellainen tyyppi, joka odottaa epäonnistuvansa jo ennen kuin on laittanut tikkuakaan ristiin asioiden eteen. Jos lähtökohta on noin negatiivinen, eivät fiilikset tulisi muuttumaan edes silloin, jos saisi koko maailman ihailun ja hanasta valuisi kultaa veden sijaan.

Elämässä moni asia on asennekysymys. Se on jännä, miten monen on silti helpompi tarrautua negatiivisiin mielikuviin, asenteeseen, odotuksiin, vaikka sellainen tekee olon huonoksi. Vaihtoehtona kun voisi ajatella, että elämä on helppoa (mitä se ei tietenkään aina ole) tai että elämä on ihanaa! Itselleni ainakin tulee hyvistä ajatuksista hyvä, iloinen ja innostunut olo. Tämä vaatii vähän harjoittelua niinä vastoinkäymisten hetkinä, jolloin tuntuu, että maailma litistää sinua juuri parhaillaan jalkojensa alle. Takapakkia tulee, mutta itselläni masistelut kestävät aina vain lyhemmän aikaa. Yhtäkkiä huomaa, ettei asiaa tarvitse edes ajatella, sitä vain on positiivinen, iloinen ja innostunut.

Oikeasti useimmasta elämän tapahtumasta tai tilanteesta voi tehdä hyvän hetken. Ei ehkä täydellistä, mutta hyvän. Riippuu pitkälti jokaisesta itsestä.

Tämänhetkinen todellisuus on tulosta ajatuksista ja teoista, jotka ovat jo tapahtuneet. Tämänhetkinen todellisuus voi muuttua täysin, kun alat muuttaa ajatuksiasi ja tekojasi.

W. Clement Stone sanoi, että Minkä mieli kykenee kuvittelemaan, sen se kykenee myös saavuttamaan. 

Nämä asiat eivät ole loppujen lopuksi mitään rakettitiedettä. Ne ovat melkeinpä niin loogisia, ettei niitä ymmärrä ajatella.

Joo, ulkona satoi äsken räntää, mutta ihan just on silti kesä ja pääsee saaristoon! Se on parasta!