Ihmeitä ja enteitä!
Jo talvella suunnittelin lähteväni tyttärien kanssa Barcelonaan. Yhä edelleenkin ajatus on mielessäni, ja viime päivien aikana olen törmännyt Barcelona-teemaan jatkuvasti. Tänäänkin klikkasin Facebookista auki ensimmäistä kertaa pitkään aikaan erään sisustusblogin postauksen, ja kas, sielläpä esiteltiin persoonallisen barcelonalaiskodin sisustusta! Tämän on pakko olla jonkinmoinen enne. Kohta ehkä huomaan asuvani kyseisessä kaupungissa? Alkuvuodesta 2013 ilmestyvästä kirjastani on tehty myös espanjankielinen painos, joka on myynyt miljoonia kappaleita ja siksi minunkin on edustettava aika ajoin espanjalaismediassa, joten olemme havainneet helpommaksi muuttaa maahan synkän ja pimeän talven ajaksi? Heh. Oikeasti olen nähnyt kyllä yllä mainitun tapahtuvan jo sieluni silmillä, ainoastaan vain maa on väärä. Kyseinen asia tulee tapahtumaan tietenkin Saksassa, minkä vuoksi joudumme muuttamaan Berliiniin. Sepä tosi kurjaa olisikin! Ja tässä vaiheessa on hyvä havahtua todellisuuteen ja keskittyä saamaan kirja valmiiksi nyt vallan suomen kielellä.
Mutta mitäänhän ei elämässä saa, jos sitä ei älyä edes haluta. Ja sitten pitää vain pyytää. Ja uskoa. Jokainen päivä voi olla ihme!
Taannoin minua vaivannut vatutuksen voimakenttä on pitkällisen pohdiskelun ja itsetutkiskelun myötä kadonnut. Kuten eräs ehkäpä uusi lukijani minulle fiksusti kommentoikin, ettei kannattaisi huolia heikoista hetkistä, kun kerran tunnistaa asiat ja muutokset elämässä ja tunteissa. Se oli hyvin sanottu.
Tunnistamisestakin voi kai olla kiitollinen ja tyytyväinen. On niin paljon ihmisiä, jotka sanovat tai tekevät mitä sattuu eivätkä edes ymmärrä, että ehkä se vika voi olla myös itsessä eikä aina niissä muissa. Ikävä kyllä minäkin sanon ja teen (yhä vain) mitä sattuu, mutta sentään jälkikäteen ymmärrän virheeni. Oooooohhhoh. Onpa vain haastavaa toisinaan, tämä elämä.
Sen olen kuitenkin (jälleen, kyllä, noin miljoonannen kerran) huomannut, että asiat muuttuvat paljon helpommiksi, kun itse on iloinen, onnellinen ja tyytyväinen. Myös ne suuttumuksen tilassa valtaviksi paisuneet asiat kutistuvat minikokoisiksi, kun fiilis on hyvä. Kun ottaa kupoliin, ja rypee pahassa olossa, tilanne ei muutu. Sitä uppoaa vain syvemmälle suohon.
Pinkin innoittamana aloin minäkin jälleen lueskella Rhonda Byrnen Voima-kirjaa.
Siellä kehoitetaan panemaan merkille asiat, joita rakastamme ja tekemään niistä listan. Kirjassa myös kehotetaan puhumaan asioista, joita rakastamme. Ja niitähän riittää!
Hyvä muistutus, jälleen. Aika usein tulee puhuttua nimittäin siitä, mitä ei halua, mistä ei pidä ja mikä on itselle epämieluista. Vaikka kuitenkin kannattaa tehdä päinvastoin, keskittyä siihen, mitä haluaa. Miksi miksi miksi miksi näitä asioita on välillä niin vaikea muistaa? Joudun ehkä päällystämään kotimme post it -lapuilla.
Ihastuttavaa sunnuntaipäivää!
Barcelonan sijaan myös Sisilia kelpaa!
Maare
Terveiset Barcelonasta 🙂
Jenny B-H
Ja taas uusi merkki!!! Ei voi olla totta 🙂
Nauti ihanasta kaupungista ja lämmöstä <3
Mari
— ettei kannattaisi huolia heikoista hetkistä, kun kerran tunnistaa asiat ja muutokset elämässä ja tunteissa.
Voi miten hienosti sanottu! Ja lohdullisesti. Minä olen viime aikoina pohtinut paljon sanojasi siitä, että omat ajatuksensa ja sitä myötä osin myös olotilansa voi itse valita. Ehkä juuri siksi on niin haastavaa ja ärsyttävääkin kohdata vaikeuksia ja niitä negatiivisia ajatuksia – tietää, että ne eivät kestä ikuisesti, että ne voisi kääntää voitoksikin ja että niissä pyörimällä vain ruokkii pahan kehää. Mutta miten joka kerta tuntuukin yhtä vaikealta kääntää ajatukset tietoon ja rauhaan siitä, että kaikki on oikeasti ihan hyvin! On se ihmeellinen tuo mieli.
Hyvä että vatutus on viimein vaiennut. Mukavaa ensi viikkoa! 🙂
Jenny B-H
Kiitos Mari kommentistasi!
Ja totta tuo, mitä kirjoitit!
Kyllä vain niitä tulee, niitä negatiivisia fiiliksiä ja hetkiä. Mutta sen olen huomannut, että jos ennen vatvoin niitä päivätolkulla, nykyään ne poistuvat nopeammin. Jo se on ollut helpottavaa. Että jotenkin sitä kai sitten saa ajatukset nopeammin skarpattua taas sellaisiksi, millaisia niiden oikeasti haluaa olevan.
Välillä tuntuu siltä, että tälle pohdiskelun tielle lähteminen on yhtä yksi askel eteen, kaksi taakse -tallaamista 🙂 Mutta on se vain silti niin sen väärtiä!
Kivaa viikkoa sinullekin 🙂